Suomi vaurastui yllättäen 300 miljoonalla: Ministeriön laskelmat uusiksi - perutaanko leikkauksia?

Ensi vuoden budjetti tehdään uusilla luvuilla, kerrotaan valtiovarainministeriöstä.

Valhe, emävalhe, tilasto.

Kaskusta voi olla monta mieltä, mutta nyt se ainakin toteutui, kun Tilastokeskus julkisti tiedon, jonka mukaan toisen neljänneksen bruttokansantuote eli bkt kasvoi 0,2 prosenttia.

Hyvä uutinen, uutisoivat useat talousjulkaisut. Suomi ei olekaan taantumassa, kerrottiin.

Erikoiseksi tiedon teki se, että edellisessä Tilastokeskuksen ennakkotiedossa bkt:n kerrottiin laskevan 0,4 prosenttia. Tarkennusta tuli siis 0,6 prosenttiyksikköä.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Samu Hakala laskee, että 0,6 prosenttiyksikön korjaus on rahassa noin 310 miljoonaa euroa. Ennakkotiedon mukaan Suomen bkt oli viime vuonna noin 186 miljardia euroa (markkinahintaan).