Vuoden urakka

SYYSKUU 2025

Kello on kahdeksan aamulla, ja alivaltiosihteeri Leena Mörttinen kyselee kahvia. Sitä ei ole. On muovitonkka, josta voi lorottaa itselleen vettä.

Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa, marmoripatsaiden koristamassa keltaisessa salissa, on alkamassa valtiovarainministeriön osastopäälliköiden strategiapäivä. Tilaisuus, jonne ei yleensä oteta ulkopuolisia vieraita.

Ministeriön strategia- ja tutkimusjohtaja Olli Kärkkäinen seisoo öljyvärimaalauksen eteen asetetun näyttöruudun edessä. Hän sanoo, että koko päivä vietetään samoissa pöytäkunnissa.

”Kukaan ei istu just sen läheisimmän kaverin vieressä. Ottamatta kantaa siihen, ketkä teistä on kavereita.”

20 virkamiestä on plaseerattu kolmen pöydän ääreen. Harmaat läppärit, hillityt puvut.

”Kuten sanottua, Juha ei päässyt paikalle, mutta tiedän, että Juha on puhunut usean teidän kanssa vipuun liittyvistä ajatuksista.”

Juha eli Juha Majanen on valtiovarainministeriön korkein virkamies, jolla on yksi valtionhallinnon oudoimmista titteleistä: valtiosihteeri kansliapäällikkönä. VSKP, niinkin Majaseen ministe­riössä viitataan.

Vipu tarkoittaa virkapuheenvuoroa. Kannanottoa, jonka valtiovarainministeriö julkaisee ennen eduskuntavaaleja. Se on merkittävä paperi. Sillä ministeriö on aiempina vuosina pystynyt vaikuttamaan siihen, mistä vaaleissa keskustellaan.

”Tiedän, että Juhalla on suuret toiveet ja odotukset meidän seuraavalle virkapuheenvuorolle.”

On syyskuu 2025, ja paperin julkaisemiseen on vuosi.

”Löytyykö prosessiin tässä kohtaa jotain kysymyksiä tai huo­mioita, muuta kuin että aikataulu on haastava?”

Yhden pöydän alla pilkottaa jotain kirjavaa: budjettipäällikön pallosukat.

Nutturapäinen Mika Niemelä on muutenkin värikkäintä, mitä ministeriöstä näkyy ulospäin. Hän on se, joka esiintyy lehtien kansikuvissa moottorisahan kanssa ja jonka tatuoinneista (Kick­start my Heart), työmatkajuoksemisesta ja olutharrastuksesta media mielellään kertoo.

Niemelä viittaa.

”Kun mietitään tätä kokonaisuutta, tämä on hyvin paljon viestintää.”

Niemelä kysyy, mitä edellisestä virkapuheenvuorosta jäi mieleen niille ministeriön työntekijöille, jotka eivät olleet itse sitä tekemässä.

Viestintäjohtaja Jenni Hellström on ministeriössä uusi. Hän vastaa laskutoimituksella – ”kuus plus kolme” – eikä kellään ole siihen lisättävää.

”I rest my case”, Niemelä sanoo.

Eduskuntavaaleissa 2023 sitä hoettiin, kuus plus kolmea. Valtiovarainministeriö oli ehdottanut, että näin valtiontaloutta sopeutetaan: kuuden miljardin säästöt tai veronkorotukset ensimmäisellä vaalikaudella, seuraavalla kolmen miljardin.

VM lupaa verta, hikeä ja kyyneleitä, kirjoitti MTV3 virkapuheenvuorosta.

Sitä edellisestä (2019) Demokraatti otsikoi: VM löi karun luvun pöytään.

Sitä edeltävä (2015) oli Ylen mukaan lukukokemuksena yhtä hyytävä kuin parhaat ruotsalaisdekkarit.

Seuraavalla hallituskaudella on edessä vain verta, hikeä ja kyyneleitä.

Kun ensimmäinen virkapuheenvuoro ilmestyi vuonna 1991, ­Helsingin Sanomat luonnehti sen kirjoittaneita virkamiehiä ilmestyskirjan ratsastajiksi, niin apokalyptista teksti oli.

Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Olli Kärkkäinen lopettaa puheenvuoronsa kahteen toiveeseen. Ensimmäinen on se, että joka sana raportissa olisi virkamiehen kynästä, ei tekoälyltä. Toinen on se, ettei tällä kertaa tulisi otsikkoa verestä, hiestä ja kyyneleistä.

Valtiovarainministeriön puheenvuoroista sentään tehdään otsikoita. Muutkin ministeriöt laativat vastaavia kirjelmiä, muttei tulisi mieleenkään lukea niistä yhtään.

Valtiovarainministeriötä kutsutaan superministeriöksi. Sen sanomiset kiinnostavat paitsi mediaa myös poliitikkoja.

Kun Sdp:ltä tivattiin alkuvuonna säästölistoja, puolueesta vastattiin, että odotellaan valtiovarainministeriön papereita. Se haluaa muotoilla linjaukset valtiovarainministeriöyhteensopiviksi.

Jos viime vaaleissa avainsanat olivat kuus plus kolme, vuoden 2015 vaaleissa toisteltiin kuuden miljardin sopeutustarvetta.

Tuolloin virkapuheenvuoroa kirjoitti Markus Sovala, nykyinen Tilastokeskuksen johtaja.

Syyskuussa 2025 Sovala seisoo valtiovarainministeriön pehmeästi valaistussa alakerrassa. Tilavasta aulasta avautuu ovia neuvotteluhuoneisiin, jotka on nimetty aihepiiriin sopivasti. Jakovara, ylijäämä, tasapaino, loppupeli.

Parketilla parveilee pukumiehiä, tuttuja tervehditään. Paikalla ovat valtiovarainministeriön alaisten virastojen ja yhtiöiden pomot. Heidät on kutsuttu ”hallinnonalan johdon aamupäivään” jakamaan näkemyksiä virkapuheenvuoroa varten.

Sovala jutustelee virastokollegan kanssa. Puheenaiheena valtiontalouden hoito ja byrokraattiset käytännöt eri maissa. Vertaillaan saksalaista ja yhdysvaltalaista hallintokulttuuria.

Sovala intoutuu muistelemaan puheenvuoroa kymmenen vuoden takaa.

Se aiheutti ”shokkiefektin” vaalikeskusteluihin, Sovala muistaa. Julkaisu jäi viime tippaan, vain paria viikkoa ennen äänestyspäivää. Osin kyse oli kiireestä, osin ehkä siitä, että haluttiin maksimoida julkisuus, Sovala sanoo.

Sen jälkeen kaikkien piti ottaa kantaa siihen, tekisivätkö he ministeriön ehdottaman sopeutuksen. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä lupasi laittaa Suomen kuntoon. Pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb ilmoitti vaalitentissä luottavansa valtiovarainministeriöön, josta löytyy ”huomattavasti parempaa asiantuntemusta” kuin puoluetoimistosta.

LOKAKUU

Kuinka monta miljardia? Olli Kärkkäinen tietää, että se on tälläkin kertaa kerrottava. Jos kirjoittaisi virkapuheenvuoron ilman lukua, toimittajat kyllä kysyisivät sitä. Viimeistään poliitikot hallitusneuvotteluissa.

Luku on ensimmäinen asia, josta virkapuheenvuoroa tehtäessä keskustellaan, ja viimeinen, joka lyödään lukkoon. Talouden kuva voi muuttua nopeasti, joten on varmistettava, ettei ministeriön näkemys ole vanhentunut hallitusneuvotteluiden alkaessa.

Kärkkäinen on se, joka johtaa virkapuheenvuoron valmistelua. Järjestää työpajoja ja kokoontumisia, kirjaa johtopäätöksiä, sovittelee näkemyksiä yhteen.

Lokakuussa 2025 hän istuu helsinkiläisravintola Maxillin lounaspöydässä. Hänellä on harmaa puku ja hyväntuulinen olemus. Läppärissä on tarra: Kuva internetmeemistä, jossa hattupäinen koira istuu liekkimeren keskellä. This is fine, siinä lukee. Kärkkäisen mielestä tarra kuvaa valtiovarainminis­teriön asennetta.

Joitakin päiviä aiemmin hän on pitänyt ministeriön väelle ”workshopin”. Siellä hän pyysi osallistujia miettimään, millaisen otsikon he haluaisivat seuraavasta virkapuheenvuorosta nähdä.

”Tuli paljon toivetta optimismista. Sellaista, että VM tarjoaa ratkaisuja”, Kärkkäinen sanoo.

”VM näyttää tien valoisaan tulevaisuuteen, tai tämän tyylistä.”

Näitä kuunnellessa alkaa hymyilyttää. Kärkkäinenkin naurahtaa.

Onko mahdollista yhdistää valoisuutta ja valtiovarainministe­riötä samaan virkkeeseen?

”Olen itsekin miettinyt sitä.”

Kärkkäinen on laatinut huoneentaulun, jossa naulataan kolme periaatetta virkapuheenvuoron valmisteluun: Julkisen talouden kestävyyden pitää ohjata kaikkea työtä. Ryhmien työn tulee painottua konkreettisiin ratkaisuvaihtoehtoihin. On uskallettava ehdottaa isoja uudistuksia, ei saa sensuroida itseään.

Isojen uudistusten löytämiseksi Kärkkäinen aikoo panna virkamiehet tekemään ”nollabudjetointiharjoituksen”.

Kysymään itseltään, mitkä olisivat valtionhallinnon tehtävät ja miten ne järjestettäisiin, jos niitä alettaisiin rakentaa puhtaalta pöydältä.

”Sen sijaan että mietitään, mitä palikkaa nykyjärjestelmässä muutetaan.”

Valtiovarainministeriöllä on tietyt ikivihreät ehdotukset, joita se tarjoaa vuodesta toiseen: lukukausimaksuja korkeakouluihin, listaamattomien yritysten osinkoveroale pois, kuntia vähennettävä, hallintoa tehostettava ja niin edelleen.

Kärkkäinen toivoo, että löytyisi ehdotuksia, joita hän ei osaa vielä edes kuvitella.

”Jos tässä vaiheessa jo arvaisin mitä ehdotamme, me ei oltais noudatettu sitä huoneentaulua, jossa asiat mietitään uudella tavalla.”

JOULUKUU

Kaikki eivät pidä siitä, että valtiovarainministeriön visioita kuunnellaan niin herkällä korvalla. Joulukuussa Sdp:n kansanedustaja Matias Mäkynen kirjoittaa Facebookiin: Valtiovarainministeriö on itse oman uskottavuutensa suurin vihollinen.

Ministeriö on korjannut ennustettaan talouskasvusta. Helsingin Sanomien haastattelussa kansantalousosaston päällikkö Mikko Spolander on selittänyt pieleen mennyttä ennustetta ”tuntemattomalla jarrulla”, joka hidastaa Suomen taloutta.

Tämä ei ilmeisesti ole vitsi, Mäkynen kirjoittaa, vaan virkamiehet eivät keksi, mikä Suomen erottaa muusta Euroopasta.

Mäkysen mielestä ministeriö löytäisi syyn heikkoon talouskehitykseen katsomalla peiliin.

Jarru on Orpon ja Purran talouspolitiikka, joka perustuu täysin valtiovarainministeriön valmisteluun.

Valtiovarainministeriön arvosteleminen voi olla poliitikolle riski. Mäkysen puoluetoveri Antti Rinne sai huomata sen vaali­tenteissä vuonna 2015. Demaripuheenjohtajalta vaadittiin selityksiä: Miksei hän luvannut sopeuttaa taloutta yhtä paljon kuin valtiovarainministeriö oli puheenvuorossaan ehdottanut? Toimittajat kysyivät, eikö Rinne luota ”maan parhaisiin asiantuntijoihin”.

Mäkynen tietää, että suomalaisten luottamus virkakuntaan on vankkaa.

”Jos olet ministeriötä vastaan, olet lähtökohtaisesti vähän hörhö”, hän sanoo eduskunnan kuppilassa.

Mäkysen mielestä ministeriön asioista pitää silti keskustella.

”Se valta, jota he käyttää, on niin suurta.”

”He puhuu buffetpöydästä, että he tarjoilee vaihtoehtoja ja me poliitikot valitaan. Mutta kyllä sinne buffetin ulkopuolelle yleensä jää vaikka varallisuusveroa, jota esimerkiksi vasemmistoliitto on ehdottanut.”

Kansanedustajakollega ilmestyy pöydän tuntumaan, mutta Mäkynen viittoilee kohteliaasti, että nyt ei sovi liittyä seuraan, on juttu kesken. Hän on yhden lempiaiheensa parissa ja pääsemässä vauhtiin. Mäkynen on kritisoinut valtiovarainministeriötä jo ensimmäisissä lehtihaastatteluissa, joita antoi kansanedustajana.

Hän kuvailee mielikuvaa, joka ihmisillä on valtiovarainministeriöstä: politiikan yläpuolella oleva auktoriteetti, jonka kuuluukin panna poliitikot kuriin.

Eräänlaista kurinpidollista otetta nähtiin, kun budjettipäällikkö Mika Niemelä esitteli ministeriön säästöehdotuksia vuonna 2023. Niemelä sanoi, että poliitikot olivat tarjonneet työn innoittajaksi ”miljardeja motivaatiosyitä”, ja moitti poliitikkoja: ”ehkä vähempikin olisi riittänyt”.

Rivien välissä siis haukkui poliitikkoja tuhlareiksi.

Mäkysen mielestä poliitikot helposti alistuvat, kun valtiovarainministeriö jyrähtää. Se nimenomaan jyrähtää, muut ministeriöt korkeintaan piipittävät.

”Poliitikot pääsee helpolla, kun sanovat, että tämä on valtio­varainministeriön kanta ja sillä mennään.”

Viime kaudella Mäkynen veti työryhmää, jossa sovittiin rahoituksen lisäämisestä tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Sopimukseen tulivat mukaan kaikki eduskuntapuolueet, mutta Mäkysen mukaan valtiovarainministeriö oli hankkeesta vähemmän innoissaan.

”Alusta lähtien ministeriö oli sitä mieltä, että se tutkimus- ja tuotekehitysraha on tuhlausta, lisää velkaantumista eikä tuota hyötyä julkiselle taloudelle”, Mäkynen sanoo.

Hänen mukaansa oli vaikea saada laskelmia valtiovarainministeriöstä. Kun niitä sitten pyydettiin yliopistoista ja tutkimuslaitoksista, saatiin tukea ajatukselle, että panostuksilla on myönteisiä vaikutuksia valtiontalouteen.

”Ministeriö jäi yksin. Sen jälkeen ministeriö sitten muutti kantaansa, julkisen nöyryytyksen pelossa.”

Mäkysen mielestä ministeriöllä on tapana pantata laskelmia, jotta niistä ei voisi käydä keskustelua.

Kun Ukrainan sota alkoi ja sähkö kallistui, ministeriön lisäksi tukia kansalaisille oli valmistelemassa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen datahuone. Se julkaisi omat laskelmansa. Käynnistyi julkinen debatti siitä, millaiset tuet olisivat järkevimpiä vai ovatko ne järkeviä ylipäätään.

”Se oli valtiovarainministeriön mielestä iso ongelma”, Mäkynen sanoo.

(Ministeriöstä sanotaan, että heille tuli yllätyksenä, että me­diaan päätyi luottamuksellisiksi ajateltuja asioita ilman sopimista etukäteen.)

”Valtiovarainministeriö haluaa käydä keskustelua vasta sitten, kun he ovat antaneet vaihtoehdot ja sanoneet, että tämä on paras.”

Näin virkamiehet Mäkysen mielestä rajaavat keskustelua.

”Ja tietysti myös liikkumavaraa, mikä poliittisilla päättäjillä on.”

On vaikea sanoa varmuudella, mitä kukakin sanoi vuosia sitten eduskunnan työryhmien kokouksissa. Mutta on totta, että valtiovarainministeriö ei aina näyttäydy avoimuuden airuena.

Viime hallitusneuvotteluiden aikaan ministeriöt toimittivat medialle lausunnot ja laskelmat, joita laativat neuvottelijoille. Valtio­varainministeriö oli poikkeus. Se ei papereita toimittanut. Ei, vaikka media vaati ja oikeusoppineet arvostelivat.

Julkisuuslain mukaan asiakirjat ovat julkisia, kun ne lähtevät ministeriöstä, mutta valtiovarainministeriön mielestä paperit olivat keskeneräisiä. Yle ja Helsingin Sanomat veivät asian tuomio­istuimeen.

Viikko ennen jouluaattoa korkeimmasta hallinto-oikeudesta tulee ratkaisu: ministeriö rikkoi lakia.

HELMIKUU

Olli Kärkkäinen on työskennellyt valtiovarainministeriössä kuusi vuotta. Sitä ennen Nordeassa yksityistalouden ekonomistina, sitä ennen eduskunnan tietopalvelussa. Hän halusi ministeriöön, jossa voisi työskennellä Suomen menestyksen eteen.

Esityksissään hän siteeraa usein ministeriön slogania, laittaa sen monesti ensimmäiselle powerpointille: VM turvaa tulevaa.

Kärkkäinen on kotoisin Tampereelta, kävi koulut siellä. Lukiossa hän painotti ilmaisutaitoa ja luovaa kirjoittamista, ja harkitsi kirjoitusten jälkeen hakevansa Teatterikorkeakoulun käsikirjoituslinjalle tai yliopistoon matematiikkaa opiskelemaan.

”Jälkikäteen päädyin yhdistämään nämä kaksi. Taloustiede on luovaa kirjoittamista matikkaa hyödyntäen.”

”Enkä nyt sano, että virkapuheenvuoron kirjoittaminen on luovan kirjoittamisen harjoitus.”

Tai ehkä tavallaan onkin, hän pohtii.

”Mulle tulee sieltä työpapereista iso kasa tekstiä. Ei tästä tuu hyvä, jos ne vain niputtaa yhteen.”

Työpapereita tehdään 30. Ministeriön virkamiehet kirjoittavat niitä parhaillaan. Toiveena yhdestä viiteen sivua tekstiä, dead­line maaliskuun alussa. Teemoina julkisen talouden kestävyys, kasvupolitiikka, ilmastonmuutos ja luontokato, turvallisuus, julkinen hallinto, kunnat, sote ja valtionhallinto.

Ja luottamus – siitä on tulossa ”poikkileikkaava teema”.

Kärkkäinen sanoo, että oli aikoja, kun tarvittiin valtionvarain­ministeriötä ”pilaamaan juhlat”. Se oli silloin, kun poliitikot puhuivat jakovarasta. Nyt yksikään poliitikko ei sellaisesta puhu. Minkäänlaista juhlatunnelmaa ei ole. The Economist -lehden mukaan maailmantalouden suurin ongelma on pessimismi. Rikkaat länsimaat on vallannut apatia, joka vaikuttaa talouteen ennakoimattomilla tavoilla.

Donald Trump on kertonut voivansa valloittaa Grönlannin vaikka aseellisesti. Niinpä ministeriössä on alkuvuodesta puhuttu paljon geopolitiikasta. Siitä, mihin maailma on menossa ja jääkö Yhdysvaltain ja Euroopan välirikko pysyväksi.

”Tässä maailmantilanteessa tarvitaan viestiä, että me selvitään tästä omin eväin.”

Siksi Kärkkäinen on ohjeistanut kaikkia työryhmiä kirjoittamaan papereidensa alkuun osion siitä, mikä on Suomessa hyvin.

Ministeriö ei tietenkään voi vaieta ongelmista, mutta hän uskoo, että myönteiselle viestille on katetta.

”Se valoisa näkymä tulee ehkä pidemmästä aikavälistä.”

Valtiontalous ei tasapainotu seuraavalla vaalikaudella, mutta ehkä kahden seuraavan aikana.

”Jos me ollaan siinä kohtaa muokattu meidän hyvinvointiyhteiskunta niin, että se on kestävä myös tulevaisuudessa, voidaan päästä mielekkäämpiin keskusteluihin.”

Tilanteeseen, jossa voisi puhua muustakin kuin säästämisestä.

Entä luottamus ministeriöön? Kärkkäinen oli aikoinaan puolustamassa päätöstä, jonka mukaan hallitusneuvottelumateriaaleja ei anneta medialle niin kauan kuin neuvottelut ovat kesken.

Hän puolustaa linjaa yhä. Selittää: Tarkoitus oli varmistaa, että poliitikot uskaltavat jatkossakin kääntyä ministeriön puoleen. Ajatellaan vaikka, että neuvotteluissa haluttaisiin pohtia eläkkeiden leikkaamista. Laskelmista media saisi heti tietää, mitä on vireillä, alkaisi äläkkä. Sellaisesta poliitikot eivät pidä.

”Kun ministeriöiden materiaalit on julkisia, mutta etujärjestöjen ei, kysytään mieluummin etujärjestöiltä.”

Jos pitäisi määritellä vuosi, jolloin valtiovarainministeriöstä tuli lopullisesti superministeriö, se voisi olla 1979.

1960-luvulta lähtien oli pohdittu, mikä ministeriö näkee parhaiten kokonaisuuden, vai näkeekö mikään tarpeeksi hyvin. Kuten Mauno Koivisto asian ilmaisi: minkä ministeriön avulla valtio voisi päästä ”mahdollisimman hyvin selville omista aikomuksistaan”?

Koivisto ehdotti suunnitteluministeriön perustamista. Sinne nimitettäisiin neuvottelukunta ja koottaisiin hallituspuolueiden talousasiantuntemus.

Toinen vaihtoehto oli ”yhteiskuntasuunnitteluyksikkö” valtioneuvoston kansliaan, siis pääministerin alaisuuteen.

Valtiovarainministeriö vastusti aikeita. Virkakunta halusi, että nämä tehtävät keskitetään heidän kattonsa alle. Se vetosi muistios­saan: Valtiovarainministeriöllä on ja täytyy olla aivan keskeinen asema yhteiskuntapoliittisessa suunnittelussa.

Valtiovarainministeriön vastustuksesta huolimatta suunnitteluosasto perustettiin.

Tuli öljykriisi. Syntyi termi ”elvytys”, kun valtio otti roolin laman hillinnässä. Se kasvatti valtiovarainministeriön merkitystä, ja pääministerin alaisuudessa toiminut suunnitteluosasto päätettiin lakkauttaa vuonna 1979.

Puolustusministerinä ja myös valtiovarainministerinä toiminut Päiviö Hetemäki sanoi keskushallintokomitean kuulemistilaisuudessa, että ”valtiovarainministeriöstä on tullut superministeriö, jossa asiat ratkaistaan pieniä yksityiskohtia myöten.”

Raimo Sailas, pitkäaikainen valtiosihteeri kansliapäällikkönä, tapasi sanoa, että virkamiehellä on sen verran valtaa kuin ministeri hänelle antaa.

Sitä on ollut tapana antaa. Erkki Tuomioja kirjoitti Ydin-lehteen, että valtiovarainministerit ovat ministeriönsä virkakunnan vietävissä.

Samansuuntaisesti arvioi eräs entinen valtiovarainministeri taustakeskustelussa: Kokeneellakin poliitikolla alkaa puntti tutista, kun virkamiehet esittelevät käppyröitään. Pian alkaa itsekin ”puhua veeämmää” niin, ettei oma puolue tahdo pysyä mukana.

HUHTIKUU

Yleensä Säätytalon salissa numero 23 kokoontuvat ministerit. Salin uusrenessanssityylin kanssa riitelee iso näyttöruutu sekä moderni pyöreä pöytä, josta sojottavat mikrofonit.

Pääministerin paikalle on tällä kertaa istuutunut Juha Majanen. Hän johtaa puhetta tilaisuudessa, jonne ministeriö on kutsunut 13 taloustieteilijää. Laboresta, Etlasta, Sitrasta, Uuden talousajattelun keskuksesta, THL:stä ja niin edelleen.

Majanen toivottaa tervetulleeksi, Kärkkäinen kertoo tilaisuuden tavoitteen:

”Luodaan yhteistä tilannekuvaa.”

Muutamaa viikkoa aiemmin palkansaajakeskusjärjestö STTK on julkaissut blogin, jossa on vaadittu ministeriötä lopettamaan virkapuheenvuorojen tekeminen. Keskittymään ydintehtäviin, jättämään visioinnin sikseen.

”On kysytty, miksi ministeriö yleensä tekee tällaisia puheenvuoroja”, Kärkkäinen sanoo vieraille ja kertoo, että ministeriön tarkoitus on tuottaa tietoa seuraaviin hallitusneuvotteluihin.

”Tarjoamme myös ratkaisuvaihtoehtoja. Paino sanalla vaihtoehtoja. Ei suosituksia siitä, mitä pitäisi tehdä.”

Vieraat pääsevät ääneen, mutta sitä ennen Majanen ohjeistaa puheenvuoron pyytäjiä: nimikyltti pystyyn, että kirjanpito pysyy kunnossa.

Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja Niku Määttänen puhuu eläkkeiden merkityksestä sopeutuksessa. VATT:n Tuomas Matikka iloitsee siitä, ettei ministeriö aio puheenvuorossa ottaa kantaa veronkorotusten ja säästöjen jakaumaan. Tutkimuskirjallisuudesta ei löydy perusteita painottaa jompaakumpaa.

Suomen Pankin Essi Eerola nostaa esiin poukkoilevan politiikan. Taloyhtiölainat, kotitalousvähennys, alennetut arvonlisäverokannat, hiilipäästöjen hinnoittelu, Eerola luettelee kysymyksiä, joissa poliittinen linja tuntuu kääntyvän tuuliviirin lailla.

”Ja maahanmuutto on hirveän vaikea kysymys, mutta jos te pystytte virkapuheenvuorolla jollain lailla vaikuttamaan, että saataisiin pidemmän aikavälin linjaukset”, Eerola sanoo.

”Vaikka sitten pisteytysjärjestelmä, tai jokin, mihin poliitikot pystyy sitoutumaan.”

Majanen kiittelee.

”Päästiin pois sieltä powerpointtien yleiseltä tasolta, arvostan sitä.”

Tilaisuuden jälkeen Kärkkäinen kertoo, että on keksinyt virkapuheenvuorolle otsikon. Kuumaa-yhtyeen kappaletta Luotan tulevaan on tullut kuunneltua. Otsikoksi on tulossa Luota tulevaan.

ELOKUU

Nykyinen hallitus ei ole ainut, joka nojaa valtiovarainministeriön suosituksiin. Rinteen ja Marinin hallitus sopi tekevänsä päätökset, jotka lisäisivät työllisyyttä 60 000:lla. Eräänlainen tuomarin rooli annettiin ministeriölle. Se arvioisi, minkä verran mikäkin päätös lisää työllisyyttä. Kuinka monta ”päätösperäistä työpaikkaa” syntyisi.

Valtiovarainministeriö läimii politiikkatoimille hintalappuja. Sanoo, mitä mikäkin poliittinen päätös maksaa tai tuottaa.

Samaan aikaan virkapuheenvuoron kanssa ministeriö tekee meno- ja verokartoituksen. Virkapuheenvuoro on eräänlainen esipuhe sille. Meno- ja verokartoitukseen kootaan pitkä litania sopeutuskeinoja ja arvioita siitä, miten ne vaikuttaisivat valtiontalouteen.

Arviointi ei ole ihan yksinkertaista.

Etenkin vasemmistopuolueet ovat kevään ja kesän mittaan moittineet ministeriön kykyjä. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela on vaatinut riippumatonta selvitystä siitä, kuinka ministeriö arvioi yhteisöveroalen dynaamiset vaikutukset.

Kehysriihessä 2025 ministeriö oli arvioinut yhteisöveroalen maksavan itsensä 60-prosenttisesti takaisin. Luku kerrottiin hallituksen tiedotustilaisuudessa. Majanen kuvasi näkemystä ”konservatiiviseksi”, ei siis ainakaan yläkanttiin arvioiduksi. Kun lakiluonnos yhteisöveroalesta vuotta myöhemmin julkaistiin, laskelma oli muuttunut. Veronkevennys maksaisi itsensä takaisin korkeintaan 46-prosenttisesti, pahimmillaan vain 34-prosenttisesti.

Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja Niku Määttänen istuu Cafe Engelissä Senaatintorin laidalla. Hänen johtamansa neuvoston tehtävä on vahvistaa ministeriön suhdanne-ennusteet.

”Kattoa, ettei niissä ole mitään sekoboltsia”, hän sanoo. ”Ja samalla yrittää varmistaa, että ne eivät heijasta poliittisia tavoitteita.”

Suhdanne-ennusteissa ministeriö kertoo, kuinka se arvioi Suomen talouden kehittyvän. Onko luvassa kasvua vai kituutusta. Vastaavia ennusteita laativat myös esimerkiksi liikepankit, tutkimuslaitokset ja Suomen Pankki. Kahden viime vuoden aikana ministeriö on osunut muita ennustajia heikommin oikeaan.

”Mutta isossa kuvassa talousennusteet eivät ole olleet sen enemmän pielessä kuin muillakaan”, Määttänen sanoo.

Ylipäätään ei pitäisi liikaa tuijottaa suhdanne-ennusteita, hän huomauttaa. Kristallipalloa ei ole kellään, ja ennusteet menevät herkästi pieleen, jos maailmalla tapahtuu jotain odottamatonta.

Enemmän merkitystä on vaikutusarvioilla. Niihin nojataan, kun tehdään päätöksiä, sellaisia kuin vaikka yhteisöveroale. Miten ministeriö Määttäsen mielestä suoriutui siitä?

”Se oli kummallista, miten ne vaikutusarviot vaihtelivat. Ehkei se ollut parasta VM:ää. Kyllä se varmaan rapautti VM:n mainetta.”

On kuitenkin selvää, Määttänen sanoo, että joitain dynaamisia vaikutuksia yhteisöveroalella on.

”Ei siinä massiivista virhettä ole tapahtunut. Mikä sitten on paras piste-ennuste, sitä on vähän vaikea sanoa.”

Ministeriötä johtaa juristi, Majanen. Budjettipäällikkö Mika Niemelä on valtio-oppinut. VM-kriittiset äänet taloustieteilijäpiireissä sanovat, että valtiovarainministeriöstä puuttuu vankka taloustieteellinen osaaminen, sellainen, mitä Majasen edeltäjällä Martti Hetemäellä oli. Havainto on sinänsä oikea, Määttänen sanoo.

”Eihän siellä ole vahvasti tutkimusorientoituneita ihmisiä, toisin kuin vaikka Suomen Pankissa, jossa on perinteisesti ollut paljon tohtoreita.”

Mutta ei politiikan valmistelijoiden ole välttämätöntä julkaista akateemisissa journaaleissa, Määttänen sanoo. Tietystä etäisyydestä voi olla jopa hyötyä.

”Joskus tutkijoilla on taipumus painottaa omia tutkimustulok­siaan. Se on ihan inhimillistä”, Määttänen sanoo.

Olennaista on kyky tulkita taloustieteellistä tutkimusta.

”Vaatii toki paljon taloustieteellistä osaamista, että osaa lukea sitä kirjallisuutta ja arvioida kriittisesti, miten tutkimus soveltuu johonkin kontekstiin.”

Vaikka osaamista olisikin, varmoja totuuksia on usein mahdoton löytää. On tehtävä tulkintoja, sovellettava esimerkiksi muissa maissa tehtyä tutkimuksia Suomen olosuhteisiin.

”Monet kysymykset ovat vain tosi vaikeita. Ei ole mitään laboratoriokokeita.”

”By and large en pidä ministeriön vaikutusarvioita systemaattisesti mitenkään harhaisina. Pääosin ihan solidia.”

SYYSKUU

Kun virkapuheenvuoron julkaisemiseen on kolme viikkoa, ministeriössä hiotaan sanamuotoja. Pohditaan, voiko sanoa, että sopeutus edellyttää sekä leikkauksia että veronkorotuksia. Vai olisiko turvallisempaa sanoa, että se edellyttänee näitä molempia. Ettei tule syytöksiä siitä, että ministeriö sanelee.

Kärkkäinen on miettinyt taas otsikoita. Hän on ladannut puheenvuoron Copilot-tekoälylle ja kysynyt, miten eri mediat voisivat siitä kirjoittaa.

Tekoälyn mukaan Helsingin Sanomat ”etsii yleensä politiikan suurta linjaa mutta myös yksittäisiä kiistanalaisia ehdotuksia”, joten otsikko voisi olla: VM:n virkapuheenvuoro: Eläkeikä 70 vuoteen, kotihoidontuki pois ja miljardien sopeutusohjelma.

Suomen Kuvalehdessä taas on usein ”kehystävä tulkinta”, otsikko mahdollisesti: VM:n suuri kysymys: Kestääkö suomalainen hyvinvointivaltio tekoälyn aikakauden?

Näitä otsikoita Kärkkäinen on näyttänyt osastopäälliköiden kokouksessa.

Siellä on arvioitu lopputulosta ja todettu, että puheenvuoron viimeinen luku on ongelma, liian yhteenvetomainen. Se täytyy kirjoittaa uusiksi. Pitää korostaa sitä, miksi ministeriö luottaa tulevaan.

Entä pitäisikö alleviivata velkajarrun tärkeyttä? On nimittäin päätetty, että puheenvuoroon ei sittenkään sisällytetä lukua.

Valtiovarainministeriö toimittaa joka tapauksessa laskelmat parlamentaariselle työryhmälle, joka päättää joulukuussa ensi vaalikauden sopeutustarpeesta. Tästä sovittiin, kun puolueet loivat velkajarrujärjestelyn. Turha antaa lokakuussa yhtä lukua, kun joulukuussa tulee uusi.

Ministeriössä toivotaan, ettei sitä enää edes tarvita jyrähtelemään sopeutustarpeesta. Poliitikot ovat lyöneet kättä päälle, että kohta säästetään.

Ilmestyskirjan ratsastaja marssii Musiikkitalon kahvilaan. Villapuserossa, pyöreissä silmälaseissa ja harmaantuneessa tukassaan hän on herrasmiesmäinen näky. Apokalypsi tuntuu etäiseltä, kun syysaurinko paistaa suurista lasi-ikkunoista ja Sixten Korkman hörppii kahvia ja lusikoi leivonnaista.

Hän on tuonut näytille nitein kiinnitetyn sinikantisen paperi­pumaskan. Ensimmäisen virkapuheenvuoron otsikkoon ei ole haettu innoitusta kevyen musiikin puolelta: Talouspolitiikan linjaa – kansantalouden kehitys ja talouspolitiikka vuosina 1991–1995. Sen kirjoittamisen aikaan Korkman oli kansantalousosaston päällikkö. Hän selailee paperinippua. Jos virkkeessä on suluissa sanonta ”suo siellä, vetelä täällä”, se on hänen kirjoituskoneestaan.

”Se on semmonen, mitä mä paljon käytän.”

Devalvaatio on puheenvuorossa Korkmanille kipeä kohta. Siitä ei ole mainintaa yhteenvedossa. Laskelmat sisällytettiin tekstiin, mutta ei suositeltu devalvaatiota.

”En mäkään sitä pushannut. Tajusin, ettei siitä voi julkisuudessa keskustella.”

Julkisuutta virkapuheenvuoro sai. Lehdet kirjoittivat, että virkamiehet olivat julkaisseet oman hallitusohjelmansa.

Korkman muistelee olleensa ”vähän kahta mieltä” siitä, kannattaako tällainen kirjoittaa.

”Mun näkemys virkamiesroolista oli enemmän ruotsalainen. Että kyllä virkamies neuvoo poliitikkoa suljetuissa huoneissa, mutta ei mene julkisuuteen kertomaan, mitä pitää tehdä.”

Korkmanista ja muista tuon ajan virkapomoista tuli julkisia keskustelijoita. Superministeriön supervirkamiehet alkoivat esiintyä television ajankohtaisohjelmissa.

”Meidän kulttuuri on virkamiehen asemaa korostava, mikä askarrutti mua.”

Toisaalta tuntui, että jotain piti tehdä, kriisi oli niin syvä. Oli pakko herätellä poliitikkoja. Eräällä tapaa se oli myös virkamiehen velvollisuus.

”Ajattelin, että tällainen voi palvella ja herätellä keskustelua vaikeassa tilanteessa.”

Korkman sanoo olevansa lamasta ”traumatisoitunut”. Yksi syy on se, että vaikka virkakunta odotti suuria ongelmia, ei kukaan osannut kuvitella, miten jyrkkä talouden syöksystä tulisi.

Hän muistelee tulenkivenkatkuisia puheenvuorojaan, joita ministerit eivät jaksaneet kuunnella.

”Mä varmaan ajattelin, ettei seuraava hallitus voi ruveta tekemään sellaista lälläripuuhaa, mitä Holkerin hallitus teki. Se ei ottanut tilannetta koskaan vakavasti.”

Kiitostakin on myöhemmin tullut. Suvi-Anne Siimes on kirjoittanut, että virkamiehet kantoivat vastuun silloin, kun poliitikoilta puuttui rohkeus ja kyky käydä keskustelua vaikeista asioista.

Perjantaina 18. syyskuuta Olli Kärkkäinen lähettää virkapuheenvuoron ministeriön osastopäälliköille. Jos heillä on vielä huomioita, ne täytyy esittää aamukymmeneen mennessä maanantaina.

Viikonlopun aikana joku huomaa kirjoitusvirheen.

Maanantaina aamupäivällä Kärkkäinen on valmis printtaamaan tekstin ja tuomaan sen näytille, mutta sitten Majasen sihteeri soittaa. Majanen haluaa vielä jutella.

Aikatauluarvio jutteluhetkelle VSKPn kanssa on ”joskus 11–13” välillä, Kärkkäinen kirjoittaa ja peruu lounaan.

Kärkkäinen ehtii sittenkin lounaalle. Kun sihteeri soitti, Kärkkäinen huolestui, mutta kyse oli pikkuasiasta. Majanen halusi lisätä yhden sivulauseen virkapuheenvuoron viimeiseen lukuun, jossa korostetaan Suomen menestyksen mahdollisuuksia. Mutta – Majanen halusi vielä lisätä – toimiin pitää tarttua heti.

Kärkkäinen ojentaa puheenvuoron keltaisessa muovitaskussa.

Alun perin Kärkkäinen toivoi, että puheenvuorossa olisi korkeintaan 50 sivua. Niitä on 86.

Kun sivuja selailee, havaitsee, että klassikot pitävät pintansa. Ministeriö ehdottaa kuntien määrän vähentämistä, lukukausimaksuja toista korkeakoulututkintoa suorittaville, kotihoidontuen poistamista.

Hyvinvointialueiden määrää on vähennettävä merkittävästi, tai jos ei vähennetä, on eri alueiden alettava keskittyä tiettyihin tehtäviin. Kolmas vaihtoehto on, että valtio ottaa vastuun palveluiden järjestämisestä.

Tekoäly mainittiin jo edellisessä virkapuheenvuorossa, mutta nyt julkisesta hallinnosta tekoälyn aikakaudella on kokonainen luku. Tekoälyä pitäisi ottaa käyttöön etuuskäsittelyssä, verotuksessa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kirjausten tekemisessä.

Verestä, hiestä ja kyyneleistä ei ole mainintaa, mutta sosiaali- ja terveyspalveluissa ministeriö ehdottaa palveluiden karsimista ja omavastuun kasvattamista. Tai tarkkaan ottaen näiden tarkastelua.

Puheenvuoroon piti päätyä yllättäviä avauksia. Päätyikö?

”Meidän roolimme tässä geopoliittisessa ja geotalouden uudessa tilanteessa.”

Perinteinen näkemys ministeriössä on ollut, että valtio pysyköön erossa markkinoista. Nyt kuitenkin ehdotetaan aktiivisempaa roolia. Valtio voisi myydä pörssiomistuksiaan jopa kolmella miljardilla ja sijoittaa startup-yrityksiin.

Lisäksi pitäisi varmistaa, että esimerkiksi tekoälyssä säilyy riittävä osaaminen Euroopassa.

Taloustieteen perusoppikirjoissa lähtökohta on, ettei valtion kannata valita, mitä toimialoja tuetaan enemmän kuin toisia.

”Mutta sitten tulee huoltovarmuus ja turvallisuuspoliittiset keskustelut.”

Virkamiehet kirjoittavat, että teollisuuspolitiikalla pitäisi huolehtia Suomen johtoasemasta niillä alueilla, joissa muut ovat riippuvaisia Suomesta. Esimerkiksi jäänmurtajaosaamisessa, verkkoteknologiassa sekä kriittisissä mineraaleissa.

”Maailmantilanteen muututtua ei voi olla enää niin puhdasoppinen.” 

Jutussa lähteenä käytetty Sakari Heikkisen ja Seppo Tiihosen kirjoittamaa kolmiosaista valtiovarainministeriön historiasarjaa.