Miksi peruskoulu onnistui?
Peruskoulun synty suunniteltiin huolella. Dosentti Jari Salminen toivoo samaa otetta myös koulun korjaustoimiin.
Tuoreimmat Pisa-tulokset ovat käynnistäneet jälleen keskustelun peruskoulun uudistamisesta.
Syksyn aikana on esitetty esimerkiksi yhteisiä valtakunnallisia kokeita. Niitä on puoltanut eduskunnan tarkastusvaliokunta.
Ajatus on herättänyt myös vastustusta. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on huomauttanut, että Pisa-tulokset laskevat myös muissa Pohjoismaissa, vaikka niissä olisi käytössä kansallisia kokeita.
Koulutuksen historiaan perehtynyt dosentti Jari Salminen toivoo, että koulun kehittämiseen otettaisiin mallia siitä, miten peruskoulu ylipäänsä luotiin.
Nopeiden päätösten sijaan uudistus toteutettiin rauhassa niin, että sen suunnitteluun jäi aikaa.
Eduskunta hyväksyi peruskoulu-uudistuksen vuonna 1968. Itse koulut aloittivat toimintansa vasta elokuussa 1972 ja silloinkin vain Pohjois-Suomessa.
Uudistus eteni portaittain läpi maan, kunnes viimeiset peruskoulut avasivat ovensa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa vuonna 1977.
Eduskunnan päätöksestä uudistuksen läpivientiin kului siis lähes kymmenen vuotta. Se oli yksi syy sille, miksi uudistus onnistui, Salminen arvioi.
”Jos tämä olisi laitettu vain nopeasti käyntiin, todennäköisesti olisi mennyt paljon huonommin”, hän sanoo SK:n historiapodcastissa.
Salminen on perehtynyt suomalaisen koulutuksen historiaan, jota hän opetti vuosikymmenien ajan Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.
Samaa malttia ja ideoiden selvittämistä kokeilujen kautta Salminen toivoo nytkin koulujen uudistamiseen.
”Eiväthän ne [tarkastusvaliokunta] esittäneet, että nyt vaan päättökokeet jakeluun, vaan että sitä pilotoitaisiin ja asiantuntijat etsisivät siihen oikeat ratkaisut.”
Peruskoulun luomisessa kesti, koska kyseessä oli valtava muutos. Peruskoulu loi suomalaisille lapsille yhteisen ja ilmaisen koulupolun.
Ennen sitä oli käytössä rinnakkaisjärjestelmä: kaikki lapset kävivät ensin neljä vuotta kansakoulua, kunnes osa ikäluokasta siirtyi maksulliseen oppikouluun. Se valmisti lukioon ja edelleen yliopistoon.
Muut jatkoivat kansakoulussa ja sittemmin kansalaiskoulussa, joka oli kestoltaan lyhyempi ja anniltaan vähäisempi.
Järjestelmän demokratisoiminen oli vasemmiston kärkihankkeita, Salminen kertoo. Koulutuksen laadusta ja hinnasta huolestunut oikeisto vastusti.
Poliittinen keskusta ja liberaali oikeisto kuitenkin lämpenivät uudistukselle. Kansakoulun oppimäärä alkoi tuntua liian suppealta modernille yhteiskunnalle.
Salmisen mukaan myös opettajat tukivat muutosta, joka lisäsi ammattikunnan koulutusta ja arvostusta.
”Kansakoulunopettajien ammattipamppu oli puoluetaustaltaan kokoomuslainen ja häneltä kysyttiin jossakin ohjelmassa, että eikö peruskoulu ole sosialismia, niin hän pragmaattisesti totesi, että antaa olla sitten, jos on.”
Lopulta eduskunta hyväksyi uudistuksen selvin luvuin. Koko ikäluokan koulupolusta tuli yhdeksänvuotinen. Kaikille koululaisille alettiin opettaa esimerkiksi vierasta kieltä.
”Puolella suomalaisista oppimäärä lisääntyi aika paljon silloin 1970-luvun alussa”, Salminen sanoo.
Opettajien koulutus uusittiin, samoin oppikirjat. Uutta oppimateriaalia testattiin kokeiluperuskouluissa.
”Oppikoulun materiaali oli vähän liian vaativaa keskimääräiselle peruskoululaiselle ja kansakoulun materiaali aivan liian helppoa. Näin ollen kustantajat ehtivät myös mukaan tähän.”
Peruskoulun suuri vaikutus oli, että oppilaan kotitaustan merkitys laski. Salminen pitää sitä merkityksellisenä insinööri-Suomen myöhemmän menestyksen kannalta.
”Eihän monilapsisissa perheissä, joita varsinkin maaseudulla oli, olisi ollut mahdollista heitä kaikkia kouluttaa oppikoulussa.”
Kritiikki peruskoulua kohtaan vaimeni viimeistään, kun talousjärjestö OECD alkoi järjestää Pisa-tutkimuksia.
Ensimmäiset Pisa-tulokset julkaistiin itsenäisyyspäivän alla joulukuussa 2001. Niiden mukaan suomalaislapsilla oli OECD-maiden paras lukutaito. Myös matematiikassa ja luonnontieteissä Suomi oli maailman huippua.
Alkoi kansainvälinen menestystarina. Ulkomaiset tutkijat, virkamiehet ja toimittajat tulivat tutustumaan pohjoiseen koulutusihmeeseen.
Salminen huomauttaa, että monissa maissa koulu tai oppilaiden tausta vaikutti tuloksiin paljon enemmän.
”Suomi nousi The New York Timesin ja San Francisco Chroniclen otsikoihin juuri siksi, että meillä laatu oli tasaista.”
Sittemmin innostus on laantunut. Tuorein Pisa-mittaus julkaistiin tänä syksynä. Suomen tulos varsinkin matematiikassa lähestyy jo OECD-maiden keskiarvoa.
Salminen kritisoi peruskoulussa vallinnutta uudistusvimmaa. Se alkoi hänen mukaansa jo 1990-luvulla: Opetushallitus siirtyi toiminnan tarkastamisesta sen kehittämiseen.
”Ei koulu voi olla mikään yhteiskunnan edelläkävijä. Ei sillä ole siihen kykyä. Se on alaikäisille kohdennettu laitos, jota kontrolloidaan aina jollain tavalla.”
Vielä 2010-luvulla kouluissa kokeiltiin digitaalisia oppikirjoja ja avotiloja. Kumpikaan ajatus ei nojannut tutkimusnäyttöön, Salminen sanoo. Avotiloja oli kokeiltu jo 1970-luvulla, eikä digiloikan tueksi ollut tutkimuksia.
”Hyvin nopeita muutoksia aika nopeassa tahdissa ilman mitään kunnon testausta.”
Laskeviin oppimistuloksiin on sikäli vaikea löytää syytä, että ainakin osin kyse voi olla myös muun yhteiskunnan muutoksesta. Salminen myöntää, että syiden erittely on haastavaa.
”Mutta mielestäni tässä keskustelussa pitäisi miettiä sitä, mitä koulu voi tehdä.”
Salminen on jo aiemmin kertonut kannattavansa esimerkiksi kansallisia kokeita. Hän myöntää, että itse kokeet eivät lisää osaamista – tai edes kerro, mistä tulosten lasku johtuu.
Hänelle kyse on kuitenkin oppilaiden oikeusturvasta: nykyään sama osaaminen voi johtaa eri arvosanoihin.
Karvi on myös huolissaan siitä, että kokeita käytettäisiin koulujen väliseen vertailuun. Salmisen mielestä julkisuuslakiin tulisi tehdä poikkeus, jotta tulokset jäisivät vain koulujen käyttöön.
”Eihän ranking mitään osaamista lisää. Siitä tulee vain hysteria yhteiskunnassa.”
Yksittäisiä toimenpiteitä tärkeämpää on kuitenkin toteutustapa. Myös viime vuosikymmenten uudistuksissa olisi tarvittu perusteellista suunnittelua, joka nojautuu aiempaan tutkimukseen.
”Pieni kriittinen kirjallisuuskatsaus menneeseen olisi varmaan vähän tuonut jarruja lisää.”
Voit kuunnella aiheesta lisää Politiikan vuosisata -podcastin kolmannesta osasta. Suomen Kuvalehden uusi historiapodcast selvittää, mistä nykypäivän politiikan ilmiöt ovat peräisin. Ohjelma löytyy SK:n sovelluksesta, Spotifysta, Apple Podcastista ja Youtubesta.