Ajoiko aika STT:n ohi, Minna Holopainen?
Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon saa Minna Holopainen. Hän johtaa uutistoimistoa, jonka toiminta on loppumassa 31. maaliskuuta 2027.
”Eilinen oli, en nyt halua sanoa leppoisa, mutta hallittavissa oleva työpäivä. Jäi myös järkeviä välejä, joissa ei ollut aivan pakottavaa tekemistä.”
STT:n päätoimittaja Minna Holopainen heräsi kuuden jälkeen, tarttui puhelimeensa ja ryhtyi ”selailemaan itseään kartalle”. Yleensä se tapahtuu lukemalla ensin STT:n tekstiviestiuutiset.
Keskiviikkona 4. marraskuuta ensimmäinen uutistekstiviesti oli tullut 5.28 aamulla: Demokraatit olivat saamassa Yhdysvaltain välivaaleissa enemmistön kongressin edustajainhuoneeseen.
Heti toisena oli tullut uutinen, jonka mukaan presidentti Donald Trump sanoo hyväksyvänsä välivaalien tulokset.
”No se kertoo ehkä jotakin ajastamme, että se on uutinen, kun Yhdysvaltain presidentti ilmoittaa hyväksyvänsä oman maansa vaalituloksen.”
Aamuyhdeksältä Holopaisella oli pääministeri Petteri Orpon järjestämä taustatilaisuus. Ajomatkalla Kesärantaan hän ehti osallistua etänä toimituksen aamukokoukseen.
Toimituksen kokouksissa suunnitellaan tulevia uutispäiviä. Lisäksi käydään läpi, kuinka paljon STT:n asiakkaat ovat uutistoimiston tekemiä juttuja käyttäneet.
Yhdysvaltain välivaalit ovat suuri mutta tavallaan helppo uutistapahtuma. Vaalien järjestäminen ei yleensä ole yllätys, vaikka niiden tulos voikin olla. Toimituksessa voidaan suunnitella ja varautua ennalta.
Aamuyöllä vaaliuutisia tekemään tuleville oli ostettu eväitä. Hedelmiä oli jäänyt yli, joten päätoimittaja söi niitä lounaaksi.
Iltapäivällä johtoryhmän kokouksessa käsiteltiin STT:n ”tilannetta”. Matkalla kotiin Vuosaareen Holopainen ehti kuunnella autossa äänikirjaa, Satu Rämön Dísaa.
STT:n keskiviikon uutistyön tuloksia voi tarkastella vaikkapa selailemalla seuraavan päivän Keskisuomalaista: Lehdessä on STT:ltä kaksi kotimaanjuttua, kolme talousjuttua, kaksi urheilujuttua ja yksi kulttuurijuttu. Ulkomaansivujen kaikki 12 uutisjuttua ovat STT:n tuotantoa.
STT teki yhtenä päivänä 47 juttua. Uutistoimiston asiakkaat julkaisivat juttuja ja niiden eri versioita yhteensä 1 531 kertaa.
Jos kysyt toimittajalta lapsuuden kiinnostuksen kohteista, yllättävän usein toistuu lehtiharrastus. Ei lehtien lukeminen vaan niiden tekeminen.
Holopainen ei tehnyt lapsena yhtä omaa lehteä. Hän teki kahta.
”Toisen nimi oli ’M-rapun Sanomat’, asuttiin silloin rivitalossa. Sen täytyi olla kansakoulun toisella tai kolmannella luokalla.”
Molempien toimitukseen kuului yksi henkilö, Minna Holopainen. Levikki oli yksi kappale. Lehtiä tehtiin ruutupaperille.
Virallisempiin toimittajan töihin Holopainen päätyi mutkan kautta. Hän luki poliittista historiaa Helsingin yliopistossa ja teki opintojen ohella töitä yliopiston tiedotustoimistossa. Töihin kuului myös juttujen kirjoittaminen Yliopisto-lehteen.
Kesäksi 1988 Minna Holopainen meni Yleisradioon radiotoimitukseen ja jatkoi siitä tekstitelevision toimittajaksi.
Teksti-tv:n toimitus oli Helsingin Pasilassa Yleisradion linkkitornin juurella. Vuorossa oli kerrallaan yksi suomenkielinen ja yksi ruotsinkielinen toimittaja.
Työ oli uutisten kirjoittamista tekstitelevision sivuille. Lyhyitä, noin 15 tekstirivin sähkeitä, joita ihmiset pääsivät lukemaan vastaanottimiensa kautta. Kotimaata teksti-tv:n sivulta 102, ulkomaita sivulta 105.
Usein oli kiire. Kun uutinen tapahtui, sähke oli saatava julki mahdollisimman nopeasti. Ja 1980-luvun lopussa suuria uutisia tuntui tapahtuvan koko ajan. Pelkästään vuonna 1989 Berliinin muuri murtui, Itä-Euroopassa nähtiin sarja vallankumouksia, Neuvostoliitto vetäytyi Afganistanista. Kiina murskasi opiskelijamielenosoitukset Tiananmenin aukiolla.
Kaikista näistä kirjoitettiin Pasilassa parinkymmenen rivin sähkeitä.
”Se oli minulle uutistoimittajan korkeakoulu, varsinaisia toimittajaopintoja en ole käynyt koskaan. Olin silloin vähän yli 20-vuotias.”
Uutisten tekeminen tekstitelevisioon oli ahtaan tilan taidetta. Yhteen sähkeeseen mahtui rajallinen määrä rivejä, yhdelle riville rajallinen määrä kirjaimia. Tilaa jaaritteluun ei ollut. Itseään kunnioittava teksti-tv-toimittaja valitsi kirjoittaessaan sanansa niin, että ne mahtuivat kokonaan riveille eivätkä tavuttuneet kahden rivin välille.
”Kyllä sieltä jäi sellainen pyrkimys tiiviiseen ilmaisuun. Minulle on edelleen itsestään selvää, että sana liki on yhden merkin lyhyempi kuin sana lähes.”
Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon perusteissa päätoimittaja Minna Holopaista kiitetään osallistumisesta keskusteluun siitä, mikä on median tehtävä demokraattisessa yhteiskunnassa. Perusteluissa sanotaan paljon muutakin, mikä ei millään mahtuisi teksti-tv:n uutiseen.
Keskustelua median tehtävästä Holopainen on käynyt muun muassa Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtajana.
”Juhlapuheissa riippumattoman median arvo tunnistetaan kyllä. Ja olen ihan aidosti sitä mieltä, että lehdistönvapaudessa Suomi on ihan kärkimaita, se ei ole korulause.”
Juhlapuheet kuitenkin unohtuvat helposti, kun tulee kriisi. Niin kävi esimerkiksi koronapandemian alkaessa.
”Olen sanonut, että minä vähän kyynistyin koronassa. Kun näki, miten tiedonsaanti viranomaisilta vaikeutui ja mentiin nopeasti siihen, että median tehtävä onkin edistää mahdollisimman yhtenäistä viestintää.”
Holopaisen mukaan on hyvä, että myös viranomaisten viestintä on mahdollisimman suunniteltua. Sillä pitää silti olla muitakin tavoitteita kuin vaikka yritysviestinnällä.
”Onnistumista ei voi mitata pelkästään sillä, kuinka hyvin oma ydinviesti on saatu läpi julkisuuteen. Länsimaisessa demokratiassa viranomaisten viestinnän pitäisi myös tukea demokraattista keskustelua, olla moniarvoista ja tuottaa faktatietoa.”
Ensi kesänä tulee 30 vuotta siitä, kun Minna Holopainen ensimmäisen kerran tuli töihin STT:lle, ulkomaanosaston kesätoimittajaksi. Sen jälkeen hän on työskennellyt muun muassa koulutusasioihin erikoistuneena toimittajana, rikos- ja oikeustoimittajana sekä Brysselin-kirjeenvaihtajana.
Päätoimittajana Holopainen on ehtinyt olla 16 vuotta. Ensin uutispäätoimittajana ja syksystä 2018 vastaavana päätoimittajana. Näyttää myös siltä, että hän jää STT:n 139-vuotisen historian viimeiseksi päätoimittajaksi. Syynä on STT:n ”tilanne”.
Lokakuun lopussa STT:n hallitus päätti, että yhtiön uutistoiminta lakkaa maaliskuun 2027 lopussa, sattumalta 18 päivää ennen eduskuntavaaleja. Työntekijät irtisanotaan, toimitus Ruoholahdessa tyhjennetään.
Lopettamisuutisen jälkeen on käynnistetty yrityksiä pelastaa uutistoimisto. Onko mahdollista, että STT voisi vielä jatkaa?
”Vaikuttaa siltä, että aika loppuu kesken.”
Uutistoimiston taloudelliset vaikeudet eivät ole mikään uutinen. Jo syksyllä 1991 Suomen Sanomalehtimiesten Liitto vaati sen toiminnan turvaamista. Kato asiakaskunnassa oli ajanut uutistoimiston vaikeuksiin.
”Jos lukee STT:n historiaa, niin aina siellä on ollut erilaisia vaikeita taloudellisia tilanteita. Tähän asti ne on pystytty ratkaisemaan ja valitettavasti nyt näyttää pahalta, että ei enää pystytä.”
Kun Minna Holopainen aloitti STT:ssä kesätoimittajana vuonna 1997, oikeastaan kaikki suuremmat suomalaiset tiedotusvälineet käyttivät yhdessä omistamansa uutistoimiston palveluja.
Yleisradio osti radiouutislähetyksiä STT:ltä. Satunnainen uutistenseuraajakin tiesi, että kun radiosta kuuluu aavistuksen kuivakka ”STT:n uutisia”, on luvassa tiivis katsaus Suomen ja ulkomaiden tapahtumiin. STT oli niin tunnettu, että jo vuonna 1992 koomikko Jope Ruonansuu levytti kappaleen STT-uutiset.
Yle lopetti STT:n radiouutisten lähettämisen vuonna 2003, se halusi tehdä kaikki uutisensa itse. Samaan päätyi 2000-luvulla moni muu suuri mediatalo. STT ei ollutkaan enää suomalaisten mediatalojen yhteinen uutistukkukauppa.
Esimerkiksi Sanoma luopui STT:n palveluista kertaalleen jo 2015. Se palasi uutistoimiston asiakkaaksi 2018 mutta irtisanoi sopimuksen uudelleen vuoden 2026 alussa.
Asiakkaiden vähentyessä STT:ssä on 2000-luvulla järjestetty sarja suuria muutosneuvotteluja: 2006, 2013, 2015 ja 2025.
Viimeiset neuvottelut päättyivät lokakuussa 2026. Silloin yhtiön hallitus totesi, että STT:n toiminta loppuu.
”Hallituksen näkemys oli, että niin suuria säästöjä ei pystytä tekemään, että se olisi enää asiakkaille ja omistajille järkevä ratkaisu. En ole siitä eri mieltä.”
STT:n lopettamisessa on kyse yksinkertaisesta matematiikasta: tulot eivät riitä kattamaan menoja.
Toimiston jäljelle jääneet asiakkaat eivät maksa palvelusta niin paljon, että rahoilla voisi pyörittää 24 tuntia vuorokaudessa toimivaa STT:tä, joka tekee samana päivänä uutisia euroalueen inflaatiosta, Yhdysvaltain välivaaleista ja Suomen miesten jalkapallojoukkueesta.
Vaikkapa vain arkisin virka-aikana toimiva tynkä-STT olisi halvempi mutta se ei olisi uutistoimisto, jonka palvelusta nykyiset asiakkaat olisivat valmiita maksamaan.
STT on tehnyt tappiota jo pitkään. Aiemmin joitakin satoja tuhansia euroja vuodessa, esimerkiksi vuonna 2024 noin 400 000 euroa. Vuonna 2025 yhtiön vuositappio kasvoi kerralla 1,4 miljoonaan euroon.
Yksinkertaisin tapa ratkaista STT:n ongelmat olisi valtion tuki. Se vaatisi poliittisen päätöksen: kansallinen uutistoimisto on Suomelle niin tärkeä, että sitä ylläpidetään tarvittaessa verorahoilla.
On helppo ajatella, että nykyään eletään Suomessa, jossa mihinkään ei ole varaa. Niin ei kuitenkaan ole. Vuonna 2026 valtio tuki esimerkiksi raviratoja runsaan seitsemän miljoonan euron toimintatuella sekä 18 miljoonan palkintotuella. Yhden vuoden raviratarahoilla kuittaisi STT:n vuositappiot liki 18 vuoden ajan.
”Minä en ota kantaa siihen, millaisia päätöksiä valtion pitäisi tehdä. Se ei kuulu uutistoimiston päätoimittajan tehtäviin”, Holopainen sanoo.
”Mutta sanotaan vaikka niin, että osa perusteista, miksi ei tuettaisi, ei pidä loppuun asti, kun tuntee tätä uutistoimistoa.”
STT:n kriisin syistä on esitetty monia arvioita. Yhden esitti liikenneministeri Lulu Ranne (ps), joka kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että STT:n toimitus ei kyennyt uudistumaan ja aika ajoi uutistoimiston ohi.
Päätoimittaja Holopainen pitää ministerin arviota ”todella epäreiluna”.
”Johtoa saa aina arvostella sisäisesti ja ulkoisesti. Ja kun yritys on tässä tilanteessa, niin totta kai meidän sen johdossa pitää katsoa peiliin. Mutta ei tästä voi toimitusta syyttää.”
Holopainen pitää omana epäonnistumisenaan sitä, ettei jatkuvien kriisien takia kertynyttä teknologista kehitysvelkaa saatu purettua nopeammin. Uutistoiminnalle välttämättömien järjestelmien uudistaminen oli hidasta. Siksi uuteen, esimerkiksi tekoälyyn liittyvään kehitykseen päästiin liian hitaasti.
”Jos me olisimme vuosi sitten olleet tekoälykehityksessä siinä pisteessä, missä olemme nyt, meillä olisi vielä mahdollisuuksia.”
Mitä ne mahdollisuudet olisivat? Tyypillisesti tekoäly merkitsee vain entisen työn tekemistä entistä pienemmällä joukolla.
”On selvää, että tekoäly lisäisi työn tehokkuutta. Mutta se mahdollistaisi ehkä myös uudenlaisten palvelujen kehittämistä. Ehkä myös uudentyyppistä uutisten jakelua.”
