Arka kysymys hoitajien palkoista

Eläkeiän nostamista, kotihoidontuen lakkauttamista ja hyvinvointialueiden määrän vähentämistä – muun muassa näitä toimia valtiovarainministeriö ehdottaa keskiviikkona julkaistussa virkapuheenvuorossaan.

Puheenvuoron tavoitteena on tarjota ”konkreettisia ratkaisuvaihtoehtoja” tulevan vaalikauden haasteisiin. Näkökulma on erityisesti julkisen talouden tilan kohentamisessa.

Vähemmälle huomiolle keskiviikkona jäi, että osana ratkaisua ministeriö olisi valmis kajoamaan myös hyvinvointialueilla työskentelevien palkankorotuksiin.

Virkapuheenvuoroon on kirjattu, että ”tulevalla hallituskaudella” Suomessa olisi ”tarkasteltava valtion mahdollisuuksia vaikuttaa hyvinvointialueiden henkilöstökustannusten kasvuun”.

”Hallitusohjelmassa tulee linjata, millä tavoin valtion vaikutusmahdollisuuksia hyvinvointialuealan sopimustoimintaan vahvistetaan ottaen huomioon, että hyvinvointialueiden rahoitus perustuu pääosin valtion rahoitukseen”, ministeriö kehottaa.

Ehdotus on lukujen valossa ymmärrettävä ja poliittisesti tulenarka. Aloitetaan ensin luvuista.

Kun poliitikot etsivät erilaisia säästöjä seuraavalle hallituskaudelle, he kiinnittävät huomiota erityisesti isoihin menoeriin. Hyvinvointialueita rahoitetaan ensi vuonna noin 27,5 miljardilla eurolla, mikä on lähes kolmasosa kaikista budjetin määrärahoista. Summaa tarkistetaan vuosittain indeksillä, mikä huomioi paitsi hoidontarpeen myös kustannusten ja palkkojen kehityksen.

Esimerkiksi kokoomus on jo esittänyt, että hyvinvointialueiden rahoitusta ”uudistettaisiin” seuraavalla hallituskaudella. Tavoitteena on käytännössä pienentää tehtäviä korotuksia. Samalla puolue ehdottaa hyvinvointialueiden määrän vähentämistä sekä esimerkiksi ”vähähyötyisistä” hoidoista luopumista.

Palkkoihin kokoomus ei ottanut kantaa, mutta jokainen poliitikko tietää, että myös niistä hyvinvointialueiden rahankäytössä on kysymys. Alueiden henkilöstömenot ovat Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) mukaan noin 15,4 miljardia euroa tänä vuonna.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta selvitti huhtikuussa 2024 oma-aloitteisesti sote-kustannusten ja -rahoituksen kehitystä. Valiokunta halusi vastauksen erityisesti siihen, miksi hyvinvointialueiden kustannukset olivat kasvaneet nopeasti.

Kuultujen asiantuntijoiden mukaan menojen nousu selittyy erityisesti arvioitua kovemmalla inflaatiolla eli yleisellä hintojen nousulla, ostopalveluiden käytöllä – ja vuonna 2022 tehdyllä poikkeuksellisella palkkaratkaisulla.

Historiallisen laajat työtaistelut päättyivät vuonna 2022 erityisen sovittelulautakunnan kätilöimään ratkaisuun, jossa palkkoja sitouduttiin korottamaan useana vuonna yli niin kutsutun yleisen linjan.

Käytännössä korotukset olivat siis korkeampia kuin keskeisillä vientialoilla, joiden korotustasoa monet muut sopimukset seuraavat.

Samalla hyvinvointialueilla toteutettiin myös palkkojen harmonisointi. Kunnista uusille alueille työskentelemään siirtyvien ammattilaisten palkkoja siis yhdenmukaistettiin, mikä käytännössä tarkoitti useassa tapauksessa palkkojen korottamista entisestään.

Sopimuskausi päättyi tällä hallituskaudella, ja kunnissa ja hyvinvointialueilla päästiin sopuun uudesta palkkaratkaisusta keväällä 2025. Palkkaohjelma neuvoteltiin uusiksi. Sitä sovittiin jatkettavan, joskin hieman pienemmin prosentein. Kustannusvaikutus pysyy kokonaisuudessaan kuitenkin yleisen linjan yläpuolella.

Nykyiset sopimukset päättyvät helmikuussa 2028. Uusista aletaan neuvotella ensi vuoden syksyllä. Samaan aikaan uusi hallitus neuvottelee ensimmäisestä budjetistaan.

Jo tuohon vuoden 2028 budjettiin olisi tehtävä useiden miljardin eurojen leikkauksia, mikäli Suomi haluaa noudattaa EU:n taloussääntöjä.

Näiden lukujen ja aiemmin tehtyjen ratkaisujen valossa ei siis ole yllättävää, miksi ministeriö esittää hyvinvointialueiden palkkoihin puuttumista tavalla tai toisella. Onhan Suomessa tehty 2020-luvulla jo kaksi sopimuskokonaisuutta, jossa hyvinvointialueiden työntekijöiden palkkoja on korotettu verrokkialoja korkeammilla prosenteilla.

Poliittisesti ehdotus on kuitenkin vaikea.

Yhtäältä kysymys on työmarkkinoiden sopimusvapaudesta. KT on itsenäinen, lakisääteinen työnantajayhdistys, jonka jäseniä kunnat ja hyvinvointialueet ovat. Suomessa on ajateltu, että se saa neuvotella kuntien ja hyvinvointialueiden palkankorotuksista työntekijöiden yhdistysten kanssa ja sopia parhaaksi katsomansa ratkaisut. Järjestön hallinnossa on edustettuna kuntien ja hyvinvointialueiden päättäjiä.

Samaan aikaan KT edustaa neuvotteluissa sellaisia toimialoja, joiden rahoittamisesta vastaavat veronmaksajat. Nykyisen julkisen talouden tilanteessa poliitikoille voi olla vaikea ajatus, etteivät he saisi puuttua yhteen keskeiseen ja merkittävään menoerään, vaikka se tarkoittaisi jonkinasteista kajoamista sopimusvapauteen.

Poliitikot eivät mielellään ota kantaa palkkaneuvotteluihin yleensä. Varsinkaan ennen vaaleja he eivät halua lupailla hoitajille tai opettajille pienempiä palkankorotuksia.

Toisaalta nykyinen Petteri Orpon (kok) hallitus on koettanut ratkoa kysymystä myös toisella, epäsuoremmalla tavalla.

Viime vuoden alusta voimaan tullut lakiuudistus koettaa sitoa valtakunnansovittelijan noudattamaan jatkossa tiukemmin niin kutsuttua yleistä linjaa. Laista on käytetty julkisuudessa myös nimitystä ”vientimallilaki”.

Laki vaikuttaa kuitenkin vain sovittelijan tekemiin ehdotuksiin työriitojen ratkaisumenettelyssä. Se ei puutu eikä voi puuttua sopimusvapauteen sellaisissa tilanteissa, joissa työnantaja- ja palkansaajaosapuolet keskenään päätyvät korottamaan palkkoja yleistä linjaa enemmän.

Juuri näin hyvinvointialueilla ja kunnissa kävi keväällä 2025.

Kunta- ja hyvinvointialalla tiedetään jo, että seuraavista neuvotteluista tulee ennätyksellisen vaikeat. Näin työmarkkinoilla on tosin tapana sanoa lähes aina.

Sopimusta sorvataan velkajarrupaineen alla. Monet ay-vaikuttajat myöntävät taustakeskusteluissa, että pelkästään yleisen linjan mukaisiin korotuksiin on äärimmäisen vaikeaa päästä, erityisistä palkkaohjelmista ja lisäkorotuksista puhumattakaan.

Ministeriön ehdotuksen voi suomentaa siten, että hyvinvointialueille haluttaisiin löytää tapa nostaa palkkoja jatkossa ehkä jopa yleistä linjaa vähemmän.

Todennäköisesti ennen vaaleja puoluejohtajilta tullaankin kysymään, haluavatko ne syöstä ”hoitajat ja opettajat jälleen palkkakuoppaan”. Korotuksia kun on perusteltu erityisesti julkisen sektorin naisvaltaisten alojen aiemmin jälkeen jääneillä palkoilla.

Erityisesti kokoomuslaiset ovat iloinneet tänä syksynä, että suomalaisten ostovoima on kasvanut. Ilolla on kääntöpuoli, jota puolueet eivät mielellään sano: merkittävä osa tästä kasvusta selittyy palkkaratkaisuin, ja myös julkisen sektorin prosentit näkyvät näissä luvuissa.

Esimerkiksi hoitajaliitto Tehy riemuitsi elokuussa, että sairaanhoitajien ja lähihoitajien palkkakehitys on edennyt jopa huomattavasti paremmin kuin se itse ennusti vielä vuonna 2022.

”Tuolloin Tehy laski tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvon nousevan keskimäärin 15,3 prosenttia vuosina 2022–2025. Toteuma vuonna 2025 on paljon enemmän, keskimäärin 20,9 prosenttia”, liitto tiedotti.

Tähän riemuun harva hallituspuolueen kansanedustaja halusi yhtyä.