Sipilän hallituksen kiistelty laki – nyt myös eläkeyhtiöt siunaavat uudistuksen

Uusi hallintarekisteri ei kasvattaisi sijoitusriskiä, sanovat eläkeyhtiöiden sijoitusjohtajat.

Alexander Stubb
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen suurimmat sijoittajat eli eläkeyhtiöt ovat yksimielisiä hallintarekisterin vaikutuksista: avoimuus säilyy ja kustannukset laskevat.

Suomen Kuvalehti kysyi hallintarekisteriuudistuksesta Ilmarisen, Varman ja Kevan johtajilta. Näiden yksityisten ja julkisen sektorin eläkeyhtiöiden sijoitukset ovat yhteensä noin 120 miljardia euroa, joista osakkeisiin on sijoitettu noin 40 prosenttia.

Hallintarekisterin uudistus liittyy osakkeiden säilytykseen, joka halutaan avata kilpailulle. Lakia on ajanut valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) johtama ministeriö. Eduskunnan päätettäväksi se on tulossa todennäköisesti vielä tämän vuoden puolella.

Sijoittajien näkökulmasta kilpailun avaaminen on hyvä asia, sillä arvopaperien säilytyskustannusten uskotaan laskevan. Nyt arvopaperitoimintaa harjoittaa Suomessa belgialainen Euroclear, jolla on käytännössä monopoli.

Pankkien etujärjestölle Finanssialan Keskusliitolle kilpailun avautuminen käy myös mainiosti, sillä suomalaiset pankit saisivat lisätuloja monopolin murtuessa.