Korona
-
Kuusi vuotta sitten Suomessa pohdittiin koronarajoitusten hintaa – ja filosofista oikeutusta. syventäväRuotsin koronalinja oli ehkä Suomea onnistuneempi – mutta filosofisesta näkökulmasta uhkarohkea
2 MIN -
Keväällä 2020 Suomessa otettiin käyttöön ennennäkemättömiä keinoja koronaviruksen torjumiseksi. Niiden tehoa tutkitaan yhä. koronapandemiaViisi vuotta sitten ankarat koronatoimet mullistivat suomalaisten arjen – mitä nyt tehtäisiin toisin?
15 MIN -
Korona-aika tuli aiheuttaneeksi eläkeikään muutoksen. Viime vuosien elinajanodotteen lasku nostaa eläkeikää 2030-luvulla. näkökulmaRoope Uusitalo: Korona-aikana elinajanodote laski – siksi eläkeikä nousee 2030-luvulla
3 MIN -
1 MIN -
Ilmahygienia on seuraava suuri kansanterveydellinen murros, kolme kirjoittajaa sanoo. PuheenvuoroPuheenvuoro: Suomi on epäonnistunut hengitysteitse leviävien tautien ehkäisemisessä
3 MIN -
On tärkeää tunnistaa informaatiovaikuttamisen uudet muodot ja motiivit. PuheenvuoroPuheenvuoro: Suomenkaan instituutiot ja demokratia eivät ole turvassa luottamusta horjuttavalta informaatiovaikuttamiselta
3 MIN -
Viisikko ei olisi ollut niin kovien haasteiden keskellä, jos edeltävien hallitusten työ olisi ollut laadukkaampaa, kirjoittaa Seppo Numminen Raumalta. LukijaltaLukijoilta: Korona ja sota tulivat yllättäen eikä hallitus voinut varautua niihin
1 MIN -
Rokotepäätöksiä tehdessä tulisi kuulla myös taloustieteilijöitä. PuheenvuoroResurssien kohdentaminen on politiikan ydintä – ja se pätee myös koronan suhteen
3 MIN -
Tänä kesänä Suomessa järjestettiin enemmän festivaaleja kuin koskaan. Liikatarjonta johti myös peruutettuihin tapahtumiin ja vaarallisiin lavarakennelmiin. Kasvuyrityksen taustalla häärää promoottori, jolla on pitkä väärinkäytösten historia. Kotimaa1,5 miljoonan koronatuet saanut festivaaliyritys herättää alalla huolta – Taustalla Jari Sillanpään entinen manageri, jolla pitkä rötöshistoria
18 MIN -
Koronasta tuli tauti muiden joukossa. Sen hoitoon tarvittaisiin Husissa noin 40 uutta hoitajaa. koronavirusHusissa koronan hoitoon tarvittaisiin pysyvästi noin 40 hoitajaa lisää
2 MIN -
Myös iensairaus lisää merkittävästi koronapotilaiden kuolemanvaaraa. LukijaltaMyös iensairaus lisää merkittävästi koronapotilaiden kuolemanvaaraa
1 MIN -
Maisan ja Kaarinan piirtäjä Tiina Paju ryhtyi kuvaamaan työtään tv-graafikkona. sarjakuvaSarjakuva kertoo pandemian uutisoinnista Ylen kulisseissa – Rokoteuutisten taustakuvissa ei saanut näyttää piikkejä
3 MIN -
Herkästi leviävän viruksen hillitseminen vaatisi hyvin laajoja rajoitustoimia. Vahvistettuja tartuntoja ilmenee tällä hetkellä eniten aktiivisella työikäisellä väestöllä. julkinen terveydenhuoltoMonissa sairaaloissa kuormitus on korona-ajan suurin, mutta rajoituksia ei ole tulossa – ”Halu noudattaa niitä ei ole kovin korkealla”
4 MIN -
Korona on kiihdyttänyt keskustelua opetustavoista. Yliopistot kannustavat lähiopetukseen, mutta lopulta päätöksen tekee opettaja. KotimaaYliopistoissa paluu lähiopetukseen kangertelee: osa opiskelijoista ja opettajista haluaisikin jatkaa etänä
3 MIN -
LukijaltaSK:n lukijoilta: Presidentin toimikausien rajaaminen saattoi olla virhe. Krista Kiuru on pelastanut monien suomalaisten hengen
1 MIN -
SK selvitti, mitä päivänpolitiikasta katoaa, kun Krista Kiuru on perhevapaalla. 19 ihmistä kertoi, harva nimellään, toisin kuin Erkki Liikanen. politiikkaKrista Kiuru on ”Suomen poliittisen historian huonoimmin kohdeltuja henkilöitä”– ja ”syntynyt Porissa, myös poliitikko-Kiuru”
15 MIN -
Elvytyksestä ja keskuspankkien ultrakevyestä rahapolitiikasta ovat netonneet etenkin maailman superrikkaat, mutta myös Suomen kotitaloudet. elvytysSuomessakin korona-aikana rikastuivat etenkin rikkaat – keväällä maksuun voi tulla suurin pörssiyhtiöiden koskaan jakama osinkopotti
8 MIN -
3 MIN -
Samaan aikaan henkilökuntaa on poissa töistä enemmän kuin koskaan. Moni on saanut koronatartunnan vapaa-ajalla tai joutunut karanteeniin. koronaNaistenklinikan päivystyksessä joka kolmas koronanäyte on positiivinen – infektio lisää synnytyksen riskejä ja sitoo henkilökuntaa
2 MIN -
Analyysi: Jokainen pääministeri voi muokata tehtävää näköisekseen, mutta mitä rajummin instituutiota ravistaa, sitä suuremmaksi kasvaa riski äänestäjien kaikkoamisesta. politiikkaKuvat Bile-Sannasta juomassa yökerhossa pullon suusta olutta jäävät elämään – Kun pääministerin imago rapautuu, sitä on vaikea korjata
4 MIN -
Suomen Kuvalehden tiedossa on tapaus, jossa Uudellamaalla koronaan altistunut perusterve nuorehto henkilö määrättiin karanteeniin, vaikka hän oli saanut kaksi rokotetta. karanteeniKommentti: Koronakaranteenin ohjeistus on vain THL:n ohjeistus: Lääkärit voivat tehdä päätöksiä, joille ei aina löydy viranomaisperusteita
3 MIN -
huuhkajan siivetKorona yllätti kirjailijan – Juha Hietasen Huuhkajan siivet oli jo valmiina painoon, kun koronaviruspandemia lykkäsi jalkapallon EM-lopputurnausta, jolla on romaanissa suuri merkitys
3 MIN -
4 MIN -
journalismipalkintoMediaansekaantujan journalismipalkinto jaetaan taas - ehdota viime vuoden kovinta koronauutista!
2 MIN -
anna baijarsKorona laukaisi Ruotsissa käsikirjoitustulvan, mutta onko eristysaika lisännyt käsikirjoitusten määrää Suomessa? Kustantajat vastaavat
2 MIN -
1 MIN -
Ilkka-PohjalainenPäätoimittajan ero: lehtiyhtiön hallitus ei voi sekaantua lehden journalistisiin sisältöihin
3 MIN -
2 MIN -
Millainen lapsuuden avainkokemus korona-aika on? käsidesiOletko pessyt kädet - Maailma 3-vuotiaan silmin
3 MIN -
2 MIN -
3 MIN -
2 MIN -
2 MIN -
3 MIN -
2 MIN -
2 MIN -
Kriisi koskee kaikkia, kriisi tarvitsee kaikkia. Yksi ratkaisu on kansalaispalvelus. armeijaKoronan opit - Kaikkien yhteistä kriisiaikaa
2 MIN -
3 MIN -
2 MIN -
3 MIN -
2 MIN -
2 MIN -
2 MIN