Korona yllätti kirjailijan – Juha Hietasen Huuhkajan siivet oli jo valmiina painoon, kun koronaviruspandemia lykkäsi jalkapallon EM-lopputurnausta, jolla on romaanissa suuri merkitys
Juha Hietasen esikoisromaanissa Huuhkajan siivet (Aula 2021) seurataan muutaman Suomen miesten jalkapallomaajoukkuetta fanittavan henkilön elämää matkalla kohti jalkapallon EM-lopputurnausta. Kesken kaiken romaanin suunta muuttuu, kun koronavirus pakottaakin lykkäämään kisoja. Juoni saa monta yllätyspomppua.
Juha Hietanen, kävikö niin, että korona yllätti kirjailijan?
”Yllätys esikoiskirjailijalle oli dramaattinen ja äkkikäänteet tapahtuivat viikossa. Vuosi sitten 11. maaliskuuta WHO ilmoitti epidemian muuttuneen pandemiaksi, mutta taoin viimeisiä viilauksia sivuille vilkuilematta. 15. maaliskuuta olimme kustannustoimittajani kanssa yhtä mieltä siitä, että teksti on valmis. Se oli määrä lähettää viikon kuluttua painoon. Maaliskuun 17. päivänä Euroopan jalkapalloliitto Uefa päätti lykätä EM-kisat vuodella. Päätimme yhteisymmärryksessä kustantajan kanssa, että otamme muutaman kuukauden aikalisän ja päätämme sitten mitä tehdä.”
Mitä EM-lopputurnauksen siirtäminen merkitsi kirjan kannalta?
”Se humautti pohjan ja uskottavuuden tekstiltä. Kuvasin talvella syntyneessä tekstissä tapahtumia keväällä ja Kööpenhaminassa aina Suomen avausottelun alkuun asti. Käsissä oli esikoisromaani, josta kolmasosa oli muuttunut epäkurantiksi. Ei paljon lohduttanut, että olin sentään älynnyt kirjoittaa henkilöilleni kisojen kohtaloon liittyviä huolia jo varhaisemmille sivuille.”
Minkä verran juonta piti panna uusiksi?
”Hommaa helpotti se, että olin alun perin päätynyt kirjoittamaan romaanin kolmessa osassa. Koronasta sai luontevan käännekohdan uusiksi menevään loppuosaan. Osan pääsi aloittamaan hautajaisilla. En olisi itse hennonut ottaa muistisairasta hengiltä, mutta koronavirus ei tunteile.”
”Kirjan keskushenkilöiden kasvutarinat piti muokata yksi kirkas ajatus mielessä: miten korona vaikuttaa kuhunkin? Niinpä parisuhteessaan kipuillut Laura päätyi koronajäljittäjäksi, urheiluvedonlyöjä Vesa pörssipeliongelmaiseksi pelikohteiden vähennyttyä ja kyyninen urheilutoimittaja vahtaamaan vastentahtoisesti loputtomia koronainfoja. Heidän ja muutaman muun henkilöni elämä mullistui aivan kuten tosielämässäkin monelle on käynyt. Lyhyesti sanottuna siis korona järjesti sekä dramatiikkaa että samastuttavuutta.”
Huuhkajan siipien loppupuoli on korona-ajan aikalaisproosaa laajimmin mitä olen nähnyt. Miltä tuntui kirjoittaa päivän uutisia romaaniin?
”Kiehtovalta siinä mielessä, että faktan ja fiktion sekoittaminen toi kannustavaa lisähaastetta. Välillä mielessä tietysti kävi, että helpommallakin sepitettä syntyisi, jos malttaisi alun perin pysyä riittävän etäällä tosielämästä. Jalkapallon osalta oli hienoa saada Kansojen liigan menestystä mukaan, koska kirjoitin viimeiset sata sivua syksyn aikana.”
Kirja on yksi hitaimmista medioista. Pelottiko, että pandemia taas vanhentaa kirjan sillä aikaa, kun viimeistelet tekstiäsi, se on kustannustoimituksessa, taitossa ja painossa?
”Pandemia on aina arvaamaton, mutta luottamus siihen, että kisat pelataan tavalla tai toisella sai vahvistusta jo viime kesänä, kun Mestarien liiga vietiin päätökseen tyhjillä stadioneilla. Uefa tuskin suostuu luopumaan televisiointituloistaan. En halua tässä paljastaa kirjan loppuratkaisua, mutta olen varma, että se toimii uskottavalla tavalla.”
Tällä tietoa Suomi kohtaa Tanskan Kööpenhaminassa 12.6.2021. Kuinka ottelussa käy ja missä aiot seurata sitä?
”Uskon, että vastustaja on Tanska ja päivämääräkin pitää kutinsa. Pelipaikat voivat kuitenkin vielä vaihtua. On hyvin mahdollista, että ottelut keskitetään esimerkiksi Britanniaan, jos rokottaminen sujuu toivotulla tahdilla. Samalla Suomen alkulohkon vastustajista Tanska ja Venäjä saattavat menettää kotietunsa. Sekin parantaa Suomen mahdollisuuksia yllätysvoittoon. Todennäköisesti katson kisoja tavalla, joista ensi kesän EM-kisat tullaan muistamaan: sopivan fanaattisessa kimppakatsomossa, jossa käytössä on tarvittaessa turvavälit.”
