Autoton fiktio

1 MIN

Yhdeksän vuotta sitten alkoi buumi, joka salli kutsua minä-puhetta kaunokirjallisuudeksi. Kirjoittajia villitsi Saara Turusen esikoinen Rakkaudenhirviö. Tuubista työnnettiin autofiktiota mielenterveydestä, Savosta, työttömän näyttelijän raskassoutuisesta elämästä.

Vyörytyksessä autofiktiosta tuli haukkumasana. Nykyään jopa Kosmos-kustantamo kutsuu kirjojaan ihan vain romaaneiksi.

Mutta Turunen jatkaa. Tuoreessa Hyeenan päivissä (Tammi, 2024) harjoitetaan koronakronikointia. Päähenkilö kertaa unia homeesta, näpyttelee referaatin luonto-ohjelman hyeenasta, osallistuu videochatiin, pukee maskin. Hän alkaa nähdä lapsia kaikkialla ja kokee, että niiden rinnalla hänen teoksensa ovat pelkkää ”tuulen ulinaa”. Hahmo oivaltaa, että elämässä ”vain hetket merkitsevät”.

Oma keho muuttuu lapsettomuushoidoissa samalla kun toimittajat kyselevät lapsettomuudesta. Olkoon, sanoo kirjailija, joka kirjaa toimittajakokemuksensa seuraavaan opukseen. Uusi teos valmistuu kätevästi samalla kun edellinen tulee ulos. Vaihtaa vain hedelmättömyyspohdinnan lapsenhankintajulkisuuden kiroiksi.