Oletko pessyt kädet - Maailma 3-vuotiaan silmin

Millainen lapsuuden avainkokemus korona-aika on?

Profiilikuva
Blogit Kyrö
Kirjoittaja on kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lapsiani huvittavat valitsemani lähimatkailukohteet. Tällä hetkellä kärkisijalla on Alvettulan vanha silta, joka on… vanha silta. Viikonloppuna kävimme Askolan hiidenkirnuilla, koska kävin siellä isoisäni kanssa 8-vuotiaana ja kaikella hyvällä, minkä on kokenut isoisänsä kanssa lapsena, on valtava merkitys. Minulle. Ei lapsilleni. Mutta hallitus on määrännyt eri sukupolvet samaan tilaan ja aikaan. Minun aikani sijaitsee 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa.

Parkkipaikka oli täynnä autoja ja metsä täynnä ihmisiä. Homo sapiens on nopea oppija ja vielä parempi matkija. Reitillä liikkuneet kolmevuotiaat osasivat pitää turvavälin ja väistää, etenkin kun isommat sisarukset toimivat esimerkkeinä. Erityispisteet annan suomalaisten turvavälikäsitykselle siitä, että siihen kuuluu myös katsekontaktin välttäminen.

Omat jälkeläiset ovat jo teini-iässä, mutta mietin millainen maailmankuva syntyy sille ihmislapselle, jonka muisti ja ymmärrys käynnistyvät tämän poikkeustilan aikana.

Tätä hän kuulee:

Varo ihmistä!