Kommentti: Koronakaranteenin ohjeistus on vain THL:n ohjeistus: Lääkärit voivat tehdä päätöksiä, joille ei aina löydy viranomaisperusteita

Suomen Kuvalehden tiedossa on tapaus, jossa Uudellamaalla koronaan altistunut perusterve nuorehto henkilö määrättiin karanteeniin, vaikka hän oli saanut kaksi rokotetta.

karanteeni
Teksti
Mikko Niemelä

Koronaan liittyvät karanteenikäytännöt voivat olla hyvin erityyppisiä eri alueilla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on laatinut jo epidemian alkuvaiheessa karanteeni- ja jäljityskäytännöistä ohjeet, joita kunnat käytännössä toteuttavat.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) vapaa-ajan vietto Helsingissä nosti karanteenikäytännöt esille, koska pääministeri oli altistunut koronalle muutamaa päivää ennen iltaa, jolloin hän vietti aikaa ravintolassa ja yökerhossa.

Ennen Marin -tapausta karanteenista tai omaehtoisesta karanteenista ei juurikaan mediassa kirjoitettu. Sitä on kenties pidetty itsestään selvänä, jos on sattunut koronalle altistumaan.

THL:n ohjeen mukaan Marin toimi kuitenkin oikein.

Terveysviranomainen lähtee siitä, ettei henkilöä määrätä karanteeniin, jos tämä on saanut täyden rokotussarjan ja viimeisestä annoksesta on kulunut vähintään viikko. Pääministeri Marin on saanut täyden rokotussarjan.