Luettavaa koronan aikaan – Poimi lukulista eristykseen ja siitä pakenemiseen
Etsiskelin kirjahyllyistäni Albert Camus’n Ruttoa (suom. Juha Mannerkorpi, Otava). Pehmytkantinen, nykyistä pokkarikokoa isompi, valkoselkäinen kirja oli kadonnut jonnekin. Ehkä sitä ennen löytyisi Michel Tournier’n Perjantai (suom. Eila Kostamo, Tammi), ranskalaiskirjailijan Keltaisessa kirjastossa ilmestynyt Daniel Defoen autiosaariklassikkoon Robinson Crusoe (suom. mm. Juhani Lindholm) pohjautuva romaani?
Eristyksen aika on kuin hiljainen sotatila. Se tuntuu vaativan seurakseen kirjoja, jotka kaiuttavat tunteita, joita on vaikea jäsentää. Ei ole vain pelkoa, yksinäisyyttä ja epävarmuutta vaan jotain niitä yhdistävää ja niiden päällä leijuva uhkaava ajatus siitä, että huomenna on pahemmin.
Karanteeniin joutuminen, taudin seurauksena neljän seinän sisälle päätyminen tai vapaaehtoinen eristäytyminen jättävät aikaa lukemiselle. Siksi kysyin ystäviltäni ja kavereiltani kirjavinkkejä koronan aikaan.
Ilmeisin on tietysti Decamerone. Giovanni Boccaccion sadasta kertomuksesta ja niiden kehystarinasta koostuva teos kertoo kymmenestä nuoresta, jotka pakenevat mustaa surmaa Firenzestä maaseudulle. Aikaa tappaakseen he kertoilevat toisilleen tarinoita.
Kymmenen päivää, kymmenen tarinaa jokaisena. Decamerone vertautuu Vain elämää -tyylisen tosi-tv-ohjelman tuotantokauteen. Jos kirjaa lukee samaa tahtia nuorten naisten ja miesten kertomusten tahtiin, siitä riittää viihdykettä puoleksitoista viikoksi.
Karanteeni on kuin joutuminen autiolle saarelle. Siksi Robinson Crusoe erilaisine johdannaisineen on yhtä lailla eristysajan klassikko. Daniel Defoen versio on siitä tunnetuin, ja Defoella voi jatkaa toisenkin kirjan verran: Ruttovuosi (suom. Seppo Loponen, Otava) kertoo Lontoota 1600-luvulla kohdanneesta ruttoepidemiasta. Viron 1500-luvun ruttojenkin aikaan osuu taas Jaan Krossin Uppiniskaisuuden kronikka (suom. Kaisu Lahikainen ja Jouko Vahanen, WSOY).
William Goldingin Kärpästen herrassa (suom. Juhana Perkki, Otava) joukko englantilaisia koulupoikia joutuu autiolle saarelle. Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -dekkariklassikossa (suom. mm. Jaakko Kankaanpää, WSOY) kuolemaa ei kylvä tauti vaan murhaaja, joka niittää kymmenestä saarella olevasta yhden kerrallaan.
Epidemologian kaunokirjalliset perusteet latelee Veikko Huovinen Lentsu-romaanissaan (Otava). Romaanin alaotsikko kuuluu: ”Kertomus suomalaisten räkätaudista”. Stanislaw Lemin Nuha (suom. Riitta Koivisto ja Kirsti Siraste, Kirjayhtymä) sijoittuu lähitulevaisuuden Italiaan.
José Saramagon Kertomuksessa sokeudesta (suom. Erkki Kirjalainen, Tammi) väestön keskuudessa alkaa levitä sokeus.
Robin Cookin trillerissä Virus (suom. Jukka Jääskeläinen, W+G) tappava tauti leviää erityisesti lääkäreiden keskuudessa. Richard Prestonin Tappajaviruksessa (suom. Johanna Heikkilä, Otava) uhkana on Yhdysvaltain armeijan salaisesta tutkimuslaboratoriosta karannut ebola.
Ilkka Remeksen Ruttokelloissa (WSOY) Suomea uhataan ruttoepidemialla. Erkki Tuomioja arvioi Remeksen trillerin:
”Remes ei tunnu oivaltavan ettei mahdollisimman apokalyptisten visioiden maalaaminen korvaa puutteellisia kirjoitustaitoja vaan korostaa niitä. Niinpä kliseemäinen kirjoitustapa ja puusta veistetyt henkilöhahmot tuhoavat sen mitä Ruttokellojen tarinasta olisi parhaimmillaan voinut saada irti.”
Oman lukunsa muodostaa se, että etätöiden ja koulujen sulkemisen myötä monet perheet viettävät huomattavan paljon aikaa yhdessä, ja samalla pitäisi tehdä töitä tai käydä koulua. Ei pääse pakoon työpaikalle, ei ole omaa aikaa työmatkoilla.
Stephen Kingin kauhutrillerissä Hohto (suom. Pentti Isomursu, WSOY) perhe joutuu eristyksiin hotelliin talven ajaksi.
Francesca Hornakin romaanin Viikko on pitkä aika (suom. Karoliina Timonen, Tammi) nimi jo kertonee olennaisen ”rauhallisesta jouluviikosta oman perheen kesken”.
Paljon, paljon muutakin kiinnostavaa karanteeni- ja virusaiheista kirjallisuutta on tarjolla. Aiheeseen voi pureutua vaikka Descartes’n metafyysisten mietiskelyjenkin kautta. Etelä-Euroopan matkan voi korvata lähtemällä koleraepidemian runtelemaan Venetsiaan Gustav von Aschenbachin kanssa Thomas Mannin ”Kuolema Venetsiassa” -novellin myötä.
Löysin Perjantain, joka oli piiloutunut uudempia Keltaisen kirjaston kirjoja sisältävään hyllyyni, ja ryhdyin lukemaan sitä. Äänikirjapalvelusta latasin Gabriel García Márquezin romaanin Rakkautta koleran aikaan (suom. Matti Brotherus, WSOY, luk. Jukka Pitkänen).
Kyllä tästä selvitään!