Kuljetusalalla sovittua pienempiä palkkoja maksaneet yritykset selvisivät tilaajavastuulain vaatimista selvityksistä. Mitä se kertoo lain toimivuudesta?yritykset
Haastaminen ja kriittinen ajattelu on monissa kulttuureissa yleisempää kuin Suomessa, Aalto-yliopiston strategisen johtamisen professori Timo Vuori sanoo.Miten on
Sotatalous kasvaa nyt poikkeuksellista vauhtia, mikä näkyy suomalaisessa Sisu Autossa. Panssariautojen tuotanto on erittäin kannattavaa, ja sitä lisätään nopeasti.sotateollisuus
Lauri Ratia pelasti Turun telakan, Terrafamen kaivosyhtiön ja vielä Stockmannin. Panisin Pelastajan jokaisen liiketaloutta opettavan koulun kurssivaatimuksiin, kirjoittaa Esko Rantanen.kirja-arvostelut
Yksityiset tiedusteluyhtiöt varsinkin Yhdysvalloissa tekevät töitä, jotka aiemmin kuuluivat valtion tiedustelulle. Hallituksille se voi olla kätevää.tiedustelu
Nuoret, keskisuuret ulkomaalaisomistuksessa olevat yritykset ovat lisänneet tutkimus- ja kehitystoimintaa Suomessa voimakkaasti viime vuosina, tutkimuslaitos Laboren johtaja sanoo.Miten on
Tulimaito Virroilla on menestyvä, 150 lehmän lypsytila. Aluksi EU oli siunaus kasvaville maatiloille, nyt tukijärjestelmästä on tullut rajoite.maatalous
Boreal Biorefillä oli tehtävä: saada Kemijärvelle uusi sellutehdas lopetetun tilalle. Syksyllä 2019 rohkean hankkeen rahat olivat lopussa. Avuksi tarjoutui nimekäs konsulttiyrittäjä, joka tarjosi palveluitaan rahoituksen järjestämiseksi.
Konsultin rooli kasvoi, ja hänestä tuli muutamassa kuukaudessa yrityksen osakas ja vaikutusvaltainen päättäjä. Sitten hän teki sarjan odottamattomia siirtoja: syrjäytti perustajat hallituksesta, järjesteli kahdella peräkkäisellä kaupalla yhtiön omaisuuden omiin käsiinsä ja haki lopulta sen konkurssiin.
Ulospäin tapahtumasarja näyttää yritysvaltaukselta ja vallatun yhtiön noin 10 miljoonan euron omaisuuden kaappaukselta. Yrittäjä Harri Vatanen kiistää edellä esitetyn tulkinnan.Metsäteollisuus
Työntekijöillä on jatkossa oikeus vaatia nelipäiväistä työviikkoa tai työtuntien viikkokohtaista joustoa. Työnantaja saa kieltäytyä toiveesta vain perustellusta syystä. työelämä
ECT-sopimusta on pidetty vihreän siirtymän jarruna. Vihreiden Satu Hassin mielestä Suomen pitäisi irtautua sopimuksesta, ellei sitä saada kumottua.energiapolitiikka
RH-Entertainment perustelee velkasaneerauksen tarvetta muun muassa koronapandemialla, vaikka teki koronavuosina voittoa lähes 1,5 miljoonaa euroa.kulttuuriala
Norwegianin ajoivat ongelmiin hulvaton laajeneminen ja huono tuuri. Nykyinen yhtiö on luopunut kaukolennoista, tuhansista työntekijöistä ja isosta osasta lentokoneitaan.lentoyhtiöt
Tuleva matkailukesä on vielä täynnä kysymysmerkkejä. Noin kolmannes suomalaisista matkailuyrityksistä kertoo saaneensa peruutuksia Venäjän aiheuttaman maariskin vuoksi. matkailu
Varsinkin pienten ja keskisuurten brittiyritysten vienti EU-alueelle on vaikeuksissa. Vaikka tavarakauppa on jatkossakin tullivapaata, rajaselvitykset tietävät hankaluuksia.Brexit
Alan edustajat tekivät selväksi, että suomalainen työvoima ei ole ratkaisu koronaongelmaan. "Kun toisena päivänä tulee tihkusade, niin lähdetään kotiin, eikä enää palata." koronavirus
Näkökulma: Yritysten pelastaminen konkursseilta on veronmaksajille kallista. Muiden vaihtoehtojen kustannukset pelottavat vielä enemmän, kirjoittaa professori Roope Uusitalo.näkökulma
PUHEENVUORO: Kilpailukyvyn kannalta olennaisinta on saada yrityksiin parasta mahdollista osaamista, kirjoittavat Markku Lahtinen ja Egbert Schram.monikulttuurisuus