Pelastus alkaa tosiasioiden tunnustamisesta

Teksti on julkaistu alun perin mielipidelehti Kanavassa 2/2025.

Diplomi-insinööri Lauri Ratia pelasti Turun telakan, Terrafamen kaivosyhtiön ja vielä Stockmannin. Sellainen mies on vähintään yhden kirjan arvoinen. Panisin Pelastajan myös jokaisen liiketaloutta opettavan koulun kurssivaatimuksiin. Tulevat insinöörit ja kauppatieteiden maisterit saisivat tietää, kuinka kuoleman partaalla hoippuva firma nostetaan jaloilleen.

Yksi opetus on, että yritystä on johdettava edestä. Kuten katekismuksessa sanotaan, pitää myös kysyä mitä se on. Tähän Ratia vastaa seikkaperäisesti.

Kun Ratia saapuu pelastustöihin, hän hankkii ensiksi kovaa faktaa. Toiveajattelu ei kelpaa. Sitten hän pilkkoo urakan kymmeniin hankkeisiin, jotka realisoituvat konkreettisiksi tavoitteiksi, joita esimerkiksi Stockmannissa oli lähes 2 500. Luku antaa jonkin käsityksen pelastustöiden laajuudesta ja syvyydestä. Samalla se tarkoittaa, että vähintään satoja ihmisiä on sitoutettava kovaan kuriin ja asetetun aikataulun noudattamiseen.

Nuorena miehenä Ratia myi kuusi vuotta Nokian kaapelikoneita Yhdysvalloissa, minkä jälkeen hän muun muassa oli Lohja-Rudus-rakennusmateriaaliyhtiön toimitusjohtaja. Kuusikymppisenä Ratiasta tuli hallitusammattilainen.

Turun telakka, Terrafame-kaivosyhtiö ja kauppayhtiö Stockmann ovat eri alojen yhtiöitä. Toimialasta riippumatta kriisiyhtiöiden transformaation perusteet ovat kuitenkin hyvin samanlaiset. Niissä on tehtävä nopea, iso ja pakkotahtinen muutos. Ratian tyyliin tämä sopii. Läpi kirjan toistuu se, että uuteen ryhtyessään hän panee täyden höyryn päälle. Hän tietää, mitä tahtoo ja mihin ryhtyy. Mikään ei silti mene yllätyksittä.

Telakalta olivat rahat lopussa koko ajan ja firmalla konkurssihakemus taskussa kaiken varalta valmiina. Omistaja STX:n asenne oli apaattinen. Onneksi Meyerin perhe Saksasta löytyi uudeksi omistajaksi.

Hirmupakkaset ja ylettömät sateet panivat Terrafamessa liuotusprosessin ja vesienhallinnan koetukselle. Yhtiö ei säille mitään mahtanut. Oli yritettävä selvitä omin konstein.

Stockmannissa hyvin alkaneen muodonmuutoksen riesaksi tuli pandemia.

Vaikeita hetkiä riitti ja sivustakatsojat löivät jo vetoja, ettei kulloinkin pelastettavana ollut firma selviä. Joku saattoi toivoakin epäonnistumista. Ratia ei joukkoineen kuitenkaan lamaantunut vaan luotti siihen, että pahoistakin paikoista selvitään.

Stockmannin pestin loppuvaiheissa Ratian vaimo sairastui haimasyöpään ja kuoli. Silloin Ratian oli pakko miettiä, miksi tämäkin isku vielä. Mutta valitusosoitetta ei ollut, piti vain jatkaa eteenpäin.

Transformaatiourakat vaativat monenlaista osaamista. Urakan aluksi Ratia usein otti ulkopuolisia konsultteja selvittämään nopeasti missä mentiin. Alkuvaiheeseen kuului yrityksen päävirtojen tunnistus. Tämä tarkoittaa, että listataan ne asiat, joissa on pakko onnistua.

Kukaan ei yksin käännä suurta firmaa oikeaan asentoon. Yksi onnistumisen ehto on, että osaavat ja työtä pelkäämättömät ihmiset tekevät yhteistyötä. Esimerkiksi Turun telakalle Ratia värväsi Rauman telakalta diplomi-insinööri Sisko Hellgrenin, joka joukkoineen kiri myöhässä olleen Mein Schiff 3 -risteilijän aikataulun kiinni niin, että alus voitiin luovuttaa sovittuna päivänä.

Kaikki pelastetut yhtiöt ovat olleet kansallisesti merkittäviä. Telakan alihankintaketju antaa Turun seudulla töitä kymmenilletuhansille. Kun uusi alus tuloutuu vientitilastoon, kauppatase heilahtaa siinä kuussa miljardin verran plussan suuntaan.

Terrafamen kaivoksen perustaneen Pekka Perän media ja ympäristöväki leimasivat roistoksi Talvivaaran päästöjen vuoksi, mutta ilman tätä roistoa Suomella ei olisi Euroopan suurinta nikkelintuottajaa eikä vihreän siirtymän kannalta tärkeää akkukemikaalien valmistusta.

Sekä telakalla että kaivoksessa valtio vaikutti merkittävästi yhtiöiden selviytymiseen. Elinkeinoministeriön virkamiehet olivat osaavia ja pontevia. Ministeri Jan Vapaavuori (kok) saa hyvät krediitit.

Ratia on tehnyt töistään ilmeisen tarkat merkinnät päiväkirjaansa. Harri Saukkomaa on ollut pätevä työpari, joka on haastatellut kirjaa varten monia ihmisiä ja kirjoittanut myös Lauri Ratian henkilökuvan.

On selvää, että Ratia oli tiukka johtaja ja valvoi, ettei pelastustöissä kukaan herpaantunut. Kaikesta välittyy asiallisuus. Niihin, joihin Ratia ei ollut tyytyväinen, hän ei muistelmassaan tuhlaa ruutia.

Ratia pani kaiken peliin. Hän johti työtä kokonaispersoonana. Silloin johtajan on näytettävä myös haavoittuvuutensa ja omat tunteensa. Vaikka Ratia ei ihan suoraan sano, niin ymmärrän tämän tarkoittavan aitoutta. Johtajan inhimilliset piirteet vahvistavat joukon kykyä selvitä vaikeista tilanteista.

Mielenlujuus ja määrätietoisuus saattavat olla syntymälahjojakin, mutta Ratia on myös pyrkinyt tietoisesti kehittämään näitä piirteitä. Paremmin tekemisen vimma näyttää juontuvan Ratian isäsuhteeseen. Isä-Urpo oli kaukopartiomies, joka oli ainoa vihollisen yllätyksessä Äänisen jäältä hengissä selvinnyt upseeri. Joululomalla teekkari-Laurin piti harjoitella dynamiikan laskuja, kun hyvä suorittaminen ei riittänyt, vaan piti olla erinomainen. Yritysten pelastustehtävät olivat hänelle omia kaukopartioretkiä.

Ihailtava esikuva oli isoisä Antonkin. Hän oli merikapteeni, joka aikoinaan ajoi Hyväntoivonniemen ympäri hakemaan vehnälasteja Australiasta. Vuonna 1957 Lauri oli mukana isoisänsä viimeisellä keikalla, kun tämä 75-vuotiaana vei höyrylaiva Elsalla puutavaralastin Uudestakaupungista Rotterdamiin.

Läpi elämän ja vaativien työtehtävien aikanakin musiikki antoi voimaa. Stockmannilla Lauri Ratia otti iltamyöhään jatkuneen työpäivän jälkeen trumpettinsa ja nousi hallituksen huoneeseen harjoittelemaan.

Ratian isän suku on Koivistolta Kannakselta, äidin Sortavalasta. Sekä isä että äiti olivat diplomi-insnöörejä. Äidin karjalaisssuvussa oli böömiläisen lasinpuhaltajan verta.

Kun Lauri oli myyntitehtävissä Enso-Gutzeitissa, isä varoitti: ”Poika, menet pilalle tuossa. Sä et tiedä tosielämästä mitään.” Niinpä jokseenkin koko palkkatyöura sujahti yleisliikkeenjohdossa.

Oli työpaikka mikä hyvänsä, Ratia halusi aloittaa pohjalta. Lohja-Ruduksessa hän aloitti aputyömiehenä. Siinä oppi tietämään, mitä kentällä tapahtui.

Kun Ratia lähes 40 vuotta myöhemmin tuli Stockmannin pelastajaksi, hän noudatti samaa periaatetta ja meni pakkaamaan Hulluilla Päivillä kukkia. ”Olet varmaan uusi täällä. Ootko tullut tänne hommiin”, nuori somalinainen tervehti työtoveria.

”Lauri, mitä hemmettiä sinä täällä teet”, hämmästeli puolestaan Outokummun toimitusjohtaja Roeland Baan nähdessään Ratian töissä kodintuoteosastolla.

Asiakkaan aitoa palautetta ei voi muualta saada. Toimitusjohtajalle tai hallituksen puheenjohtajalle palaute ei välttämättä päädy milloinkaan. 

Esko Rantanen on toimittaja.

Lauri Ratia ja Harri Saukkomaa: Pelastaja. Kuinka kriisiyritys nostetaan kuoleman kuilusta. Otava 2024, 382 sivua.

Suomen Kuvalehden tilaaja voi kuunnella Pelastajan äänikirjana kuukauden ajan 1. huhtikuuta alkaen SK:n sovelluksessa.