Talouskurimus helpottaa pikkuhiljaa – yritysten tulokset kohenevat

Uutisanalyysi: Varsinkin rakentaminen on vilkastunut.

Alma Media
Teksti
Teppo Tiilikainen

Suomi näyttää pääsevän lopultakin mukaan Saksan ja Ruotsin talouskasvun imuun. Yritysten tulokset kohenevat, ja ekonomistit korottavat varovaisesti talousennusteitaan.

Varsinkin rakentaminen on vilkastunut. Uusia kauppakeskuksia nousee joka puolelle, ja asuntorakentaminen on kasvussa. Myös tulevaisuus näyttää hyvältä. Maalis–toukokuussa myönnettiin rakennuslupia 11,8 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 17 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Yrityksistä myönteisimmän yllätyksen on aiheuttanut tällä tuloskaudella polttonesteitä jalostava Neste. Yhtiön liikevoitto kohosi 282 miljoonaan euroon, kun vastaava luku oli viime vuonna 78 miljoonaa.

Myös metsäyhtiö UPM:n ja konepajayhtiö Metson tulokset ylittivät odotukset. Hissiyhtiö Kone antoi positiivisen tulosvaroituksen, vaikka tilaukset putosivat pari prosenttia.

Suurista mediataloista kuuluu hyviä uutisia ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Sanoman liikevoitto kohosi toisella vuosineljänneksellä 87 miljoonaan euroon, kun se oli vuosi sitten alle 50 miljoonaa. Sanoma on luopunut epäonnistuneista liiketoimistaan Venäjällä ja tehnyt mittavia alaskirjauksia Belgiassa.