Kaista auki maakuntiin

Kansainvälisten sijoittajien yhtiö haalii julkisella tuella rakennettuja valokuituverkkoja. Professori kritisoi laajakaistahankkeiden tukipolitiikkaa.

talous
Teksti
Janne Laitinen

Savolaiskuntien omistama laajakaistayhtiö Savon Kuituverkko Oy sai loppuvuodesta 2019 houkuttelevan tarjouksen: uusi suomalaisyhtiö Adola kertoi haluavansa ostaa yhtiön koko osakekannan.

Kuituyhtiö on rämpinyt vuosia talousvaikeuksissa. Valokuidun vetäminen maaseudulle on kallista ja asiakkaat harvassa.

Savon Kuituverkko on ollut yrityssaneerauksessa vuodesta 2018, joten sen on vaikea saada lainaa investointeihin. Omistajat ovat kuvailleet ostotarjousta onnenpotkuksi. Kauppa odottaa omistajakuntien hyväksyntää. Kauppahinta on 5,8 miljoonaa euroa.

Yhtiö on sijoittajien silmissä elinvoimainen, arvioi Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner.