Kokoomus­edustaja some­vaikuttajien kiistan­alaisista vero­järjestelyistä: ”Vaikuttaa varsin yrittäjämäiseltä toiminnalta”

VM on suositellut listaamattomien yritysten osinkoverohuojennuksen leikkaamista, mutta hallituspuolueet eivät aio koskea siihen.

verotus
Teksti
Pipsa Havula

Kansalaisjärjestö Finnwatch julkaisi viime viikolla raportin, josta ilmeni, että osa somevaikuttajista on onnistunut vähentämään verotaakkaansa huomattavasti tietynlaisen holding-järjestelyn kautta. Se on tehty laskemalla yrityksen nettovarallisuudeksi myös odotus tulevista tuloista.

Temppu on täysin lainmukainen, mutta herättää kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta.

Järjestelyn taustalla on se, että Suomessa listaamattomasta yrityksestä voi nostaa huojennetulla verotuksella osinkoa vuodessa kahdeksan prosenttia yrityksen nettovarallisuudesta. Yksi osakas voi nostaa yhtiöstä huojennettuja osinkoja enintään 150 000 euron edestä vuodessa.

Jos yhtiöllä on miljoonan euron nettovarallisuus, edullista osinkoa voi siis nostaa 80 000 euroa vuodessa. Jos varallisuutta on 100 000 euroa, edullista osinkoa saa nostaa vain 8 000 euron edestä.