Yritysten ihmisoikeusvastuulle tarvitaan sitovat säännöt
PUHEENVUORO: Suomalaiskahvejakin tuotetaan lapsityöllä, kirjoittavat Lyydia Kilpi ja Tytti Nahi.
Monessa suomalaisyrityksessä vastuullisuus on noussut osaksi ydinliiketoimintaa. Silti julkisuuteen tulee lähes päivittäin esimerkkejä ihmisoikeusloukkauksista, joissa yritykset ovat osallisia.
Suomalaiskahveja tuotetaan lapsityöllä. Ananasmehuja tehdään pakkotyöllä. Suosittujen vaateketjujen tehtailla on hengenvaaralliset työolot. Elektroniikkateollisuutta palvelevat kaivokset rahoittavat sisällissotia.
Yritysten vastuuta kunnioittaa ihmisoikeuksia ei ole vielä kirjattu sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin. Ihmisoikeudet ja valtioiden vastuu estää niiden loukkaaminen tunnistettiin YK:n ihmisoikeusjulistuksessa 1948. Yritysten rooli on yhä auki.
Olisi sekä ihmisten että vastuullisten yritysten etu, että välinpitämättömätkin yritykset patistettaisiin laittamaan resursseja vastuullisuustyöhön.
Osa EU-maista pitää aihetta liian vaikeana.
YK:ssa pyritään nyt korjaamaan tilannetta. Valtiot kokoontuvat Geneveen 23.–27. lokakuuta neuvottelemaan sitovaa sopimusta kansainvälisesti toimivien yritysten ihmisoikeusvastuusta.
Neuvottelut ovat tärkeät. Kansallisten lakien tilkkutäkki ei riitä turvaamaan ihmisoikeuksia nykymaailmassa.
Suurimmat yritykset ovat vaikutusvaltaisia jättiläisiä. Esimerkiksi Shellin vuotuinen liikevaihto on yhtä suuri kuin Suomen bruttokansantuote ja yli kaksikymmentä kertaa suurempi kuin bruttokansantuote Mosambikissa, joka on yksi yrityksen toimintamaista.
Hälyttävää on, että jopa osa EU-maista pitää aihetta liian vaikeana.
Asialistalla toki on monta vaikeaa kysymystä. Miten yritykset voivat käytännössä hallita ihmisoikeusriskejään? Miten pitkälle yrityksen vastuu ulottuu alihankintaketjuissa? Missä määrin yritysten vastuu on valtioista riippumaton?
Vastauksia tarjoavat YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat periaatteet, joihin valtiot sitoutuivat 2011: Yritysten pitää kartoittaa koko tuotantoketjujensa ihmisoikeusriskejä ja aktiivisesti minimoida vakavimmat riskit. Vastuu on sinänsä valtiois- ta riippumaton, ettei paikallisten lakien heikkous oikeuta ihmisoikeusloukkauksia.
Nämä periaatteet on otettu myönteisesti vastaan niin yrityksissä kuin kansalaisjärjestöissäkin, ja useat yritykset ovat ryhtyneet selvittämään ihmisoikeusriskejään. Periaatteisiin myös viitataan useissa laeissa, mutta niiden oikeudellinen sitovuus on edelleen heikko.
Tulevat neuvottelut yrityksiä sitovasta ihmisoikeusvastuusta tarjoavat Suomelle ja EU:lle mahdollisuuden välittää yrityksille ja muille valtioille viesti, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen on tärkeää.
Näihin neuvotteluihin pitää panostaa vähintään samalla tavoin kuin sitoviin kauppa- ja investointisopimuksiin, jotta ihmisoikeudet eivät jää bisneksen jalkoihin.
Erityisen tärkeää on parantaa ihmisoikeusloukkausten uhrien mahdollisuutta saada oikeutta ja korvauksia. Uhrit törmäävät usein juridisiin ja käytännöllisiin esteisiin yrittäessään viedä tapauksia oikeuteen.
Usein vähävaraista yhteisöä vastassa on suuryrityksen lakimiesarmeija. Monen oikeuslaitoksen riippumattomuus on heikko, eikä suuria investoijia haluta karkottaa.
Tapauksia pompotellaan oikeusistuimesta ja maasta toiseen, ja prosessit pitkittyvät. Ihmisoikeus- ja ympäristöaktivistit ovat joutuneet viime vuosina maksamaan kriittisyydestään hengellään yhä useammin.
Kirjoittajista Kilpi on Kepa ry:n vero- ja yritysvastuuasiantuntija ja Nahi Reilu kauppa ry:n vastuullisuuspäällikkö.