Gazaan neuvoteltu tulitauko on osoitus Yhdysvaltain vallasta. Sota on palauttanut Palestiinan kysymyksen taas keskeiseksi, professori arvioi.Gazan tulitauko
Äänestäjät Yhdysvaltojen arabipääkaupungissa ovat niin pettyneitä maan Israel-politiikkaan, että Kamala Harris voi hävitä presidentinvaalit heidän takiaan.Yhdysvaltain presidentinvaalit
Lähes viidesosa vaa’ankieliosavaltioiden äänestäjistä on karsastanut sekä Donald Trumpia että Joe Bidenia. Tämä joukko voi ratkaista vaalit.Yhdysvallat
Yhdysvaltain istuva presidentti luovutti presidenttikisassa ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen. Demokraateille Joe Bidenin vaikea ratkaisu aiheuttaa hirveän kiireen.Yhdysvallat
Trump päätyi odotetussa puheessaan lopulta haukkumaan vastustajiaan tuttuun tapaansa. Natoa ja eurooppalaisia liittolaismaita hän ei maininnut lainkaan.Yhdysvallat
Joe Bidenin olisi pitänyt onnistua esiintymään vakuuttavasti hillitäkseen paniikkia, jonka katastrofaalinen vaaliväittely sai aikaan. Toisin kävi. Bidenin mukaan hän tarvitsisi vain enemmän unta.Yhdysvallat
Mahdollisina korvaajina on pyöritelty lähes kaikkia vähänkään nimekkäitä demokraatteja. Varapresidentti Kamala Harris on vielä epäsuositumpi kuin Biden.Yhdysvallat
Putin on haaveillut pitkään ”uudesta Jaltan konferenssista”. Koska hän ei ole yhtä vahva kuin Stalin, huippukokoukseen kutsuttaisiin myös Kiinan Xi Jinping.Venäjä
Yhdysvaltain presidentiksi pyrkii useita vaihtoehtoehdokkaita. Heistä suosituin on rokotteita ja suuryrityksiä vastustava aktivisti, josta on tullut uhka Trumpille ja Bidenille.Yhdysvallat
Salaliittoteorioita levittänyt Robert Kennedy Jr. lähtee presidentinvaaleihin sitoutumattomana ehdokkaana. Demokraatit pelkäävät, että hän vie Bidenilta ratkaisevat äänet.Yhdysvaltain presidentinvaalit
Demokraattipuolue jäi puun ja kuoren väliin, kun Biden päätti asettua ehdolle. Biden on epäsuosittu, mutta hänellä on kaksi valttikorttia: Trump ja abortti.Yhdysvallat
Ukrainan tukimiljardit ovat maailman suurimmalle taloudelle pikkurahoja. Kaukaisen sotaa käyvän maan tukemisesta on kuitenkin tullut sisäpolitiikkaa.Ukrainan sota
Yhdysvaltojen kongressivaaleissa valtaan pyrkii 240 republikaania,jotka kiistävät yhä edellisten presidentinvaalien lopputuloksen. Osa voi nousta avainasemaan seuraavien vaalien valvonnassa.demokratia
Yhdysvaltain koulutusjärjestelmän suurin ongelma on opintojen hinta. Yliopistot kamppailevat myös paisuvien hallintokulujen ja opiskelijoiden kasvavien vaatimusten kanssa.Yhdysvallat
Vastapuolen demonisoinnin lopettaminen olisi tehokkain keino rauhoittaa tilannetta. Se vaatisi kuitenkin kykyä laittaa yhteinen etu oman egon edelle. terrorismi
Enemmistö Yhdysvaltain kummastakin puolueesta on sitoutunut länsiliittoumaan. Eristäytymispolitiikalla on kuitenkin aitoa ja vahvaa kannatusta.Donald Trump
Senaatti ei tottele, korona jyllää ja välivaalit lähestyvät. Presidentti Biden yrittää elvyttää suosiotaan arvostelemalla edeltäjäänsä Donald Trumpia.Yhdysvallat
Afganistan on otollinen kohde toimijalle, joka tarvitsee raaka-aineita ja on valmis rahoittamaan vaikkapa tiestöä ja antamaan diplomaattista sivustatukea muuten hyljeksitylle hallinnolle.pääkirjoitus
Yhdysvallat oli kylmän sodan aikana vahvoilla ja voitokas silloin, kun sen suhde Moskovaan ja Pekingiin oli parempi kuin mitä näillä kahdella oli keskenään.näkökulma
Pelkän velan sijaan presidentti aikoo rahoittaa projektit amerikkalaisittain poikkeuksellisella tavalla: veronkorotuksilla. Republikaanien mielestä Bidenin elvytyspolitiikka on sosialismia.Barack Obama
Huippukokous alleviivaisi Venäjän merkitystä kansainvälisenä toimijana. Venäläisille on tärkeää, että heidän maataan kohdellaan yhä suurvaltana.pääkirjoitus
Biden ajoi kongressissa läpi lähes kahdentuhannen miljardin dollarin korona-apupaketin. Nyt työn alla on samansuuruinen paketti infrastruktuuria tukemaan. alkusuora