Näin Fox News yritti syöttää koukkua presidentti Stubbille: "Ajatteletteko te, että USA tarvitsee vahvemman johtajan?"

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.

Presidentti Alexander Stubbin esiintyminen Fox Newsin haastattelussa Nato-huippukokouksen jälkeen on kerännyt paljon kehuja kotimaan kommentaattoreilta. Eikä suotta, sillä Stubb suoriutui tilanteesta erinomaisesti.

Hän puhui sujuvaa amerikanenglantia, nojautui eteenpäin valmiina vastaamaan kaikkeen, oli nopea, nokkela ja hymyili leveästi. Hän ei silti nielaissut Fox Newsin toimittajan Joe Robertsin kömpelöitä syöttejä, joilla hänet olisi saatu kyseenalaistamaan Yhdysvaltain presidenttiä Joe Bidenia.

Suomessa on arvioitu Stubbin esiintymistä, mutta koska kirjoitan mediablogia, kiinnitin huomiota myös Foxin toimittajan haastattelutaktiikkaan. Roberts epäonnistui tavoitteessaan, mutta ei aivan täysin. Analysoin seuraavaksi hieman tarkemmin, mitä lähetyksessä tapahtui reilun kuuden minuutin aikana.

Ensin Roberts yrittää kolmeen kertaan nyhtää Stubbilta kriittistä kommenttia Joe Bidenin kunnosta. Vinjetti ruudussa alleviivaa, että ”Nato-liittolaiset ovat huolissaan Bidenin heikkenemisestä”, ja luo odotuksia, että kohta Suomen presidenttikin lausuu jotain vastaavaa.

  1. Anonyymit kriitikot. Roberts lainaa Politico-lehdelle nimettömästi kommentoinutta eurooppalaista diplomaattia, joka kuvailee Bidenin puheiden kuuntelemisen aiheuttaneen ”outoja tunteita”. ”Jaatteko nuo huolet?” Roberts kysyy Stubbilta. ”Minulle se ei ollut outo kokemus”, Stubb kuittaa ja kuvailee kokouksen olleen suuri menestys. Hän sanoo myös suoraan, ettei halua sekaantua Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan (kommentoimalla Bidenin kuntoa).
  2. Videotodisteet. ”Aivan. Ok. Mutta samaan aikaan presidentti teki useita noloja virheitä tiedotustilaisuudessa”, Roberts kiiruhtaa jatkamaan ja näyttää insertissä, miten Biden sekoilee nimissä. ”Herättääkö tämä teissä luottamusta?” Roberts kysyy Stubbilta. Stubb ei vastaa luottamuskysymykseen, vaan kuittaa sanomalla, että hän vietti juuri 48 tuntia Bidenin ja liittolaisten kanssa, ja se keskustelu oli oikein hyvä ja rakentava.
  3. Vertaisvertailu. Seuraavaksi Roberts ottaa puheeksi presidentti Bidenin nukkuma-ajat. Bidenhän totesi katastrofaalisen vaaliväittelynsä jälkeen tarvitsevansa enemmän unta. Robertsin mukaan Venäjän Putin, Pohjois-Korean Kim Jong-un ja Iranin ajatollah eivät mene petiin vielä iltakahdeksalta. Roberts kokeilee syöttää sanat suoraan Stubbin suuhun ja vetää hänet imartelemalla kelkkaansa: ”Ajatteletteko te, että Yhdysvallat tarvitsee vahvemman johtajan, ehkä jonkun teidän ikäisenne?” Paljon johdattelevampi kysymys ei voisi enää olla. Stubb ei taaskaan vastaa kysymykseen, vaan tuo esiin, että hän on USA-myönteinen ja opiskellut Yhdysvalloissa. Sitten Stubb huomauttaa ovelasti, että hänen suurin huolensa Yhdysvaltain politiikasta on se, että se on niin jakautunut ja polarisoitunut. ”Teidän poliittinen keskustelunne on niin toksista, etten halua, että muu vapaa maailma ottaa siitä mallia. Haluan, että on enemmän kunnioitusta”. Tämä on tietysti piikki myös Fox Newsin poliittisten kommentaattoreiden suuntaan. Sitten hän hieman tasoittelee toteamalla, että Yhdysvaltain ulkomaanpolitiikka on ollut vankkumatonta kulloisestakin presidentistä riippumatta.
  4. Käänteinen taktiikka. Kun toimittaja ei saa Stubbista irti kriittistä kommenttia istuvaa presidenttiä kohtaan, hän ryhtyy hakemaan tukea Bidenin vastaehdokkaalle Donald Trumpille. Roberts on kaivanut arkistosta Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin lausuman vuodelta 2019, jossa Stoltenberg sanoo Trumpin vahvistavan Natoa vaatimalla jäsenmailta suurempaa panostusta. Roberts kysyy, onko Trumpin paluu jotain sellaista, mistä pitäisi olla huolissaan. Tässä kohtaa Stubb antaa studioisännälle siimaa toteamalla, että haluaisi enemminkin antaa Trumpille tunnustusta. ”Minusta hän oli oikeassa kahden prosentin rajassa. Vuonna 2014 vain kolme maata ylsi siihen, nyt 23. Olisiko se tapahtunut ilman, että Trump olisi painostanut? En usko”, Stubb sanoo ja kehuu, että Trumpin aikana Yhdysvallat itse asiassa lisäsi sotilaallista läsnäoloaan Euroopassa.

Lopuksi vaihdetaan vielä pari sanaa Suomen ja Yhdysvaltain välisestä DCA-sopimuksesta, jäänmurtajasopimuksesta ja siitä, miten kaunis maa Suomi on. Roberts kertoo olleensa Suomessa suurvaltojen huippukokouksessa Trumpin mukana vuonna 2018. Roberts oli tuolloin Fox Newsin Valkoisen talon kirjeenvaihtaja.

Stubb ehtii vielä mainita, että vaikka olemme Naton uusi jäsen, tuomme puolustuskyvyllämme liittoumaan turvallisuutta, emmekä pelkästään ota sitä vastaan.

Stubbin esiintyminen yhdysvaltalaiskanavalla oli viestinnällisesti nappisuoritus. Esiintymisen jälkeen on kotimaassa kuitenkin jonkin verran kritisoitu sitä, miksi Stubb meni välikappaleeksi Trump-myönteisen Fox News -kanavan haastatteluun.

Fox Newsin toimittaja olisi halunnut Stubbin kyseenalaistavan Bidenia, mutta Stubb ei tähän leikkiin lähtenyt. Sen sijaan hän sai Foxin osin Nato-kriittiselle republikaaniyleisölle läpi oman sanomansa, joka oli epäilemättä etukäteen tarkkaan mietitty: Nato ei notku yksin Yhdysvaltojen varassa, vaan Eurooppa tekee yhteisestä puolustuksesta osansa.

Tuskin Joe Roberts tosissaan odotti, että Stubb lähtisi vetämään mattoa tärkeimmän puolustuskumppaninsa päämiehen alta, joka ainakin toistaiseksi jatkaa presidenttinä. Robertsin olemuksesta hieman paistoi kunnioitus kumppanimaan presidenttiä kohtaan. Sen verran lepsusti hän antoi Stubbin puhua asian vierestä ja olla vastaamatta kysymyksiin. Roberts sai kuitenkin tiristettyä Stubbista irti myönteisiä sanoja Trumpista, jolloin haastattelu täytti tarkoituksensa Foxin ohjelmistossa.

Arvioisin, että Stubb otti tässä näytösottelussa selkeän pistevoiton. Alexander Stubb – Fox News 3 – 1.