Kaksi virkaan sopimatonta ehdokasta, kaksi reaktiota: tähän kiteytyy demokraattien ja republikaanien ero
Republikaanien kurinalaisuus on vavahduttavaa, Yhdysvaltain historian professori Marko Maunula kirjoittaa.
Joe Bidenin luopuminen presidenttikisasta kertoo merkittävistä eroavaisuuksista demokraattisen ja republikaanisen puolueen välillä.
Molemmat puolueet valitsivat ehdokkaat, joiden sopivuus maailman vaativimpaan virkaan on kyseenalainen. Demokraatit päästivät oman ehdokkaansa vapaaksi muutaman viikon väittelyn ja poliittisen väännön jälkeen. Republikaanit sitoutuivat omaan ehdokkuuteensa kiihkolla, joka muistuttaa uskonnollista kulttia.
Demokraattista puoluetta on aina leimannut vahva sisäinen debatti ja ideologiset eroavaisuudet. Liike on täynnä miehiä ja naisia, jotka asettavat omat arvonsa puolueen yläpuolelle eivätkä epäröi ottaa etäisyyttä puolueensa ehdokkaaseen tai enemmistön linjaan.
Joskus kiistat puolueen sisällä jatkuvat aina vaaleihin saakka ja tekevät demokraateista haavoittuvan ja kriiseille alttiin organisaation. Sen vaalimenestys ei aina heijasta puolueen ajamien ideoiden suosiota amerikkalaisten parissa.
Republikaanipuolue on äärimmäisen kurinalainen organisaatio. Sen johtajat ovat usein oikeusoppineita tai juristeja tai tulevat liike-elämän parista. He ovat tottuneet hierarkioihin sekä komentoketjuihin. Heidän kykynsä totella valittua linjaa ja ehdokasta tekee republikaaneista erittäin tehokkaan organisaation.
Republikaanien omistautuminen puolueen linjalle on ulkopuoliselle paikoitellen hätkähdyttävää. Eräs tuttavani on elinikäinen republikaani, joka 1990-luvulla vaahtosuisesti tuomitsi Bill Clintonin aviorikokset ja sanoi Clintonin olevan moraalisesti kelvoton presidentiksi. Tänään presidentin yksityiselämä on hänestä presidentin oma asia. Donald Trumpin moraali tai sen puute eivät häntä kiinnosta.
Kun demokraatit näkivät Bidenin katastrofaalisen esiintymisen tv-väittelyssä, he ryhtyivät välittömästi väittelemään jatkosta ja Bidenin ehdokkuudesta. Alle kuukautta myöhemmin Biden luopui ehdokkuudesta.
Tänä vuonna siviilioikeus totesi Trumpin syylliseksi raiskaukseen ja rikosoikeus syylliseksi kirjanpitorikokseen. Republikaanit reagoivat tiivistämällä rivinsä entistäkin tiukemmin Trumpin taakse.
Kun oman puolueen kriitikot kyseenalaistivat Trumpin kelvollisuuden toimia presidenttinä, republikaanit savustivat heidät ulos puolueesta. Viime viikon puoluekokous oli kuin yliannostuksen Viagraa ottaneiden henkilönpalvojien kultti olisi kokoontunut.
Demokraatit tappelevat sekä ennen virallisen linjan löytymistä että sen jälkeen. Republikaanit tappelevat ennen virallisen linjan löytymistä ja astuvat sen jälkeen tiukkaan riviin. Kuten Ronald Reagan sanoi, 11. käsky on: ”Älä sano pahaa sanaa toisesta republikaanista.”
Republikaanien kurinalaisuus on vavahduttavaa, erityisesti kun ottaa huomioon puolueen täyskäännökset suhtautumisessa ehdokkaiden moraaliin sekä ulko- ja talouspolitiikkaan.
Vielä 2000-luvun alussa republikaanit puhuivat moraalisesta johtamisesta, Yhdysvaltojen tehtävästä globaalin turvallisuuden ja demokratian takaajana sekä vapaakaupasta ja kapitalismista. Nyt Trump johtaa puoluetta kohti eristäytymistä ja uusia tuontitulleja samalla, kun hänen varapresidenttiehdokkaansa arvostelee korporaatiokapitalismia.
Tämä on samanaikaisesti sekä vaikuttavaa että hieman pelottavaa. Onko republikaanipuolue tänään johdonmukainen puolue vai pelkkä liike etsimässä ideologiaa? Oli miten oli, he marssivat edelleen tahdissa samaan suuntaan – oli suunta mikä tahansa.
Soundtrack: Moby, This Wild Darkness