demokratia

Tikittävä aikapommi

Yhdysvaltojen kongressivaaleissa valtaan pyrkii 240 republikaania, jotka kiistävät yhä edellisten presidentinvaalien lopputuloksen. Osa voi nousta avainasemaan seuraavien vaalien valvonnassa.

Presidentti Joe Biden on puhunut viime aikoina paljon taloudesta. Hän on yrittänyt valaa amerikkalaisiin tulevaisuudenuskoa korostamalla, että yritykset investoivat taas Yhdysvaltoihin ja synnyttävät uusia työpaikkoja.

Made in America ei ole pelkkä iskulause”, Biden sanoi Volvon autotehtaalla Hagerstownissa Washingtonin eteläpuolella lokakuussa.

”Se on todellisuutta ja todistaa, että parhaat päivät ovat edessämme, eivät takanamme.”

Presidentin puheilla on totuuspohjaa, sillä Yhdysvallat on toipunut koronapande­miasta nopeammin kuin mikään muu rikkaista G7-maista. Bidenin presidenttikaudella on syntynyt kymmenen miljoonaa uutta työpaikkaa ja työttömyys on pudonnut 3,5 prosenttiin. Se on alhaisin luku 1960-luvun lopun jälkeen.

Siitä huolimatta talous on demokraattien suurin ongelma marraskuun kahdeksantena pidettävissä kongressivaaleissa. Mielipidekyselyjen mukaan yli puolet amerikkalaisista on tyytymättömiä presidenttiinsä. Suurin syy on inflaatio, joka laukkaa yli kahdeksan prosentin vuosivauhtia. Se on korkein luku 40 vuoteen.

Republikaanit ovat ottaneet tilanteesta irti kaiken mahdollisen puhumalla ”Bidenflationista”. He väittävät, että korkea inflaatio johtuu presidentin tuhlailevasta politiikasta, vaikka kysymys on maailmanlaajuisesta kriisistä. He ovat käyttäneet lähes 150 miljoonaa dollaria televisiomainoksiin, joissa pelotellaan asuntojen, bensiinin ja elintarvikkeiden hintojen nousulla.