Yhdysvallat on vastentahtoinen maailmanpoliisi: Maa tarttui lännen Ukraina-rintaman johtoon, koska muut eivät siihen pysty

Enemmistö Yhdysvaltain kummastakin puolueesta on sitoutunut länsiliittoumaan. Eristäytymispolitiikalla on kuitenkin aitoa ja vahvaa kannatusta.

Profiilikuva
Blogit Americana
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvallat ei ole täysin sinut maailmanpoliittisen roolinsa kanssa. Toistuvat kriisit ovat pakottaneet maan yhä uudelleen länsiliittouman johtoon, mutta kuinka kauan se suostuu tehtävään?

Kun George W. Bushin ja tämän esikunnnan neokonservatiiviset fantasiat nilkuttivat ulos Valkoisesta talosta tammikuussa 2009, uuden amerikkalaisen vuosisadan piti olla ohi.

Barack Obama katsoi Tyynen valtameren suuntaan ja kehotti eurooppalaisia ottamaan enemmän vastuutaan naapurustostaan. Donald Trump kyseenalaisti koko transatlanttisen yhteistyön mielekkyyden ja nyökytteli samalla Vladimir Putinin tulkinnoille maailman nykytilasta.

Nyt kun Venäjä on nostanut panoksia Ukrainassa ja paisuttanut vuonna 2014 aloittamaansa sotaa, Eurooppa odottaa jälleen Yhdysvaltojen ottavan ohjat. Tarkasti voimaa ja heikkoutta haisteleva Venäjän johto tiedostaa Yhdysvaltojen keskeisen roolin vastapuolenaan vielä selkeämmin.

Yhdysvallat suostuu johtajan tehtävään tälläkin kertaa, mutta tekee sen vastentahtoisesti. Presidentti Joe Biden saa toimistaan kiitokseksi haukkuja ja mahdollisen vaalitappion.

 

Eristäytyminen muusta maailmasta on amerikkalaisille luonnollinen olotila. Kymmenien miljoonien yhdysvaltalaisten mielikuvissa muu maailma on lähinnä riesa: sotien ja taloudellisen kilpailun lähde, jonka köyhyyttä ja tyranniaa esivanhemmat lähtivät pakoon.

Kehittynyt sotateknologia on vain eliminoinut valtamerten tarjoaman turvallisuuden. Tähän uuteen todellisuuteen Yhdysvallat havahtui Pearl Harborissa 7.12.1941. Harva silti riemuitsi muutoksesta.

Toisen maailmansodan jälkeen kommunismin uhka ja tietoisuus tuontitullien negatiivisesta vaikutuksesta talouteen ja maailmanrauhaan ohjasivat Yhdysvallat tukemaan avoimempaa kansainvälisyyttä. Eristäytymisen aikakausi oli ohi, mutta vain tilapäisesti.

 

Nyt kylmän sodan muistot ovat haihtumassa. Tuoreempina amerikkalaisten mielissä ovat Afganistanin ja Irakin sodat ja globalisaation kurittamat teollisuusyhteisöt. Moni haluaisikin taas unohtaa muun maailman.

Ennen venäjän hyökkäystä amerikkalaisten vähemmistö, eli noin 43 prosenttia halusi tukea Ukrainaa Venäjän uhkaa vastaan. Noin 53 prosenttia amerikkalaisista ei halunnut Yhdysvaltojen osallistuvan edes neuvotteluihin Ukrainan turvallisuudesta.

Osaksi numerot selittyvät tulehtuneella puoluepolitiikalla: republikaanien enemmistö syyttää Bidenia pehmeydestä Venäjää kohtaan, mutta haluaa samalla Yhdysvaltojen pysyttelevän täysin irti kriisistä. Mielipidetiedustelut kuitenkin kertovat myös eristäytymisen aidosta suosiosta.

 

Biden joutuu ulkopolitiikassa raahaamaan perässään vastentahtoista kansakuntaa. Vain 36 prosenttia amerikkalaisista kannattaa Bidenin Ukraina-politiikkaa.

Samaan aikaan ex-presidentti Trump, republikaanien todennäköinen seuraava presidenttiehdokas, on kutsunut Putinin toimia Ukrainassa ”nerokkaiksi”. Myös eräät puolueen populistisen uutisviihdesiiven edustajista, Tucker Carlson etunenässä, ovat ilmaisseet tukensa tai ainakin ymmärryksensä Putinille.

 

Valkoinen talo ja kongressin enemmistö seisovat Länsi-Euroopan kanssa samassa Ukraina-rintamassa. Trump pitää omaa showtaan ja marginaalien populistit huutelevat omiaan, mutta valtaosin demokraatit ja republikaanit ovat sitoutuneita länsiliittoutumaan.

Eristäytymisen suosio on silti vahva, ja Trumpin paluu Valkoiseen taloon hyvinkin mahdollinen. Vastuuntuntoiset poliitikot saattavat joutua maksamaan kalliin hinnan selkärangastaan. Euroopan on otettava molemmat tekijät huomioon muokatessaan Venäjä-politiikkaansa.

Jos Putin pelaa aikaa ja ”agressio, normalisoituminen, aggressio” -strategiaa, Euroopan on käytettävä tilaisuus hyödykseen rakentamalla uskottava yhteinen puolustus. Jos Putinin tiistainen puhe sekä toimet Ukrainassa eivät puske EU:ta nopeisiin ja määrätietoisiin toimiin, organisaation arvot ja arvovalta ovat uhattuina.

 

Soundtrack: Procol Harum, Pandora’s Box.