Vihapuhe vuodattaa verta: Yhdysvaltain radikalisoitunut poliittinen puhe vaarantaa yhteiskuntarauhan

Vastapuolen demonisoinnin lopettaminen olisi tehokkain keino rauhoittaa tilannetta. Se vaatisi kuitenkin kykyä laittaa yhteinen etu oman egon edelle.

Profiilikuva
Blogit Americana
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Presidentti Joe Biden vieraili tiistaina 17. toukokuuta Buffalossa lohduttamassa kymmenen kuollutta vaatineen rasistisen hyökkäyksen uhrien omaisia. Hän kutsui iskua terrorismiksi.

Sanat elävät ja niiden merkitys muuttuu. Viime vuosikymmeninä terrorismi-termiä on käytetty Yhdysvalloissa lähinnä kuvailemaan islamistisia hyökkäyksiä. Mielikuvissa terrorismilla on ollut arabin kasvot.

Nykyisin terroristi on yhä useammin henkisesti epätasapainoinen ja vihainen valkoinen mies, jonka vastaanottimet on viritetty hihhulioikeistolaisen median ja internetin salaliittoteorioiden taajuudelle.

Yhdysvaltojen poliittisen väkivallan historia osoittaa terrorismin olleen jo vuosisatoja poliittisen vallankäytön työkalu. Maan syntyhistoriaan kuuluvat Bostonin teekutsut ja leimaveromellakat olivat osaltaan myös terroristisia tekoja.

Rasistinen terrori dominoi etelävaltioiden politiikkaa sisällissodan jälkeen. Ku-Klux Klan ja muut vastaavat terroristijärjestöt tappoivat ja pelottelivat afroamerikkalaisia ja valkoisia liberaaleja pois vaaliuurnilta 1860-luvulta aina toisen maailmansodan jälkeisiin vuosikymmeniin saakka.

Nopean teollistumisen, kaupungistumisen ja massamaahanmuuton aikakaudella anarkistit, kommunistit ja muut vasemmistoradikaalit hyökkäsivät poliiseja, mediaa ja rahavaltaa vastaan. Heidän iskunsa vaativat kymmeniä kuolonuhreja. Uusi teollinen kapitalismi oli kumottava vaikka väkivalloin.

1960-luvun lopulla vasemmistoradikaalien piiristä nousi useita väkivaltaisia terroristijärjestöjä, joista Weather Underground, Black Liberation Army, sekä Symbionese Liberation Army olivat tunnetuimmat.

Viime vuosikymmeninä rasistinen ja/tai valtiota vastustava väkivalta ei ole ollut yhtä organisoitua kuin 1970-luvun terrorismi. Unabomber, Oklahoma Cityn pommittaja Timothy McVeigh sekä Charlestonin ja Buffalon massamurhaajat toimivat joko yksin tai pienissä samanmielisten some-ryhmissä.

Heidän toimensa perustuivat silti ideologiaan, joka haluaa tuhota moni- ja tasa-arvoisen yhteiskunnan. He kirjoittavat manifestejaan samalla innolla kuin Ulrike Meinhof aikoinaan. Eri julkaisujen toistuvat päällekkäisyydet osoittavat, että rasismin ja valtion vihan teoreetikot ovat verkostoituneet ja vilkkaassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Sisällissodan jälkeinen rasistinen terrorismi perustui haluun turvata valkoinen ylivalta. Teollistumisen aikakauden terroristeja innoittivat radikaalin työväenliikeen puhemiehet. 1960-197-lukujen vallankumouksellista ideologiaa ruokkivat yliopistojen vasemmistolaiset ja black power -liikkeen radikaaleimmat aktivistit.

Tämän päivän valkoisten terroristien innoittajat löytyvät konservatiivisesta mediasta, joka on hiljalleen hiipinyt lähemmäksi republikaanisen puolueen valtavirtaa. Tucker Carlson ja Newt Gingrich ovat toistuvasti puhuneet niin sanotusta väestonvaihtoteoriasta. Sen mukaan liberaalit haluavat täyttää Yhdysvallat heitä tottelevilla maahanmuuttajilla, joista he koulivat uskollisia demokraattien äänestäjiä.

Raja äänestäjien motivoinnin ja vaarallisen retoriikan välillä on joskus ohut. Tammikuun 6. päivä 2021 valheisiin perustunut poliittinen taistelu muuttui kirjaimelliseksi taisteluksi kongressin kontrollista. Buffalon ampuja oli puolestaan ottanut oikeistolaisten mediahahmojen puheet väestönvaihdosta erittäin tosissaan.

Vastapuolen demonisoinnin lopettaminen olisi tehokkain keino rauhoittaa amerikkalaista poliittista keskustelua ja katkaista hapen kulku oikeistoradikalismin aivoihin. Tehtävän onnistuminen vaatisi kuitenkin kriittistä itsetutkiskelua sekä halua laittaa yleinen etu oman egon ja puolueen menestyksen edelle.

Niin kauan kuin Tucker Carlsonin show Fox Newsilla tuo hänelle 35 miljoonan dollarin vuositulot ja republikaanien radikaalisiipi voittaa vaaleja, vihainen vaahtoaminen jatkuu. Media ja ruohonjuuritaso ruokkivat toisiaan tuhoisaan vimmaan.

Soundtrack: Eric Burdon & War, Spill the Wine.