Kansanedustajat eivät ole työntekijöitä, eikä eduskunta ole useimpien avustajien työnantaja. Se vaikeuttaa mahdollisiin väärinkäytöksiin puuttumista.analyysi
Hallitus suunnittelee ministeriöiden viestinnän keskittämistä. Osa virkamiehistä pelkää, että valtionhallinnon viestintä saisi yhä vahvemman poliittisen kuorrutteen.valtionhallinto
Yli seitsemän vuotta kestänyt Viestikoekeskus-jupakka on Suomen lähihistorian merkittävin mediaoikeudenkäynti. Sen käänteet ovat häpeäksi kaikille osapuolille. Hovioikeus antoi tänään tuomionsa asiassa.sananvapaus
Tauolta palaavan suosikkisarjan omistaja on uusi ja myös ohjaaja Denis Villeneuve tekee Bond-elokuvaa ensi kertaa. Aiemmin sarja on ollut perhetuotanto, joka on luottanut vakituisiin osaajiin.elokuva
Miksi Venäjä vaatii tiedustelutiedon jakamisen keskeyttämistä, jos se aikoo noudattaa tulitaukoa, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi pohti vierailullaan Helsingissä.Ukrainan sota
Stubb jätti sisäpolitiikan pois ensimmäisestä puheestaan valtiopäivien avajaisissa. Hän olisi myös valmis virallistamaan presidentin ja eduskunnan epämuodollisen yhteydenpidon.Politiikan viikko
Myytti on sarja uskomuksia, joilla on selittävän tarinan muoto. Muinaista kultakautta ja nykyistä rappiota rinnastava ajatuskuvio on säilyttänyt vetovoimansa politiikassa. Myös menestyskirjojen maailmanselitykset täyttävät myyttien tarvetta, kirjoittaa Jukka Koskelainen.analyysi
Alexander Stubb johtaa presidenttigallupeja. Pekka Haaviston riesa on liikakin tuttuus. Aiemmin Suomen historiassa kukaan ei ole noussut presidentiksi enää kolmannella yrityksellä.Politiikan viikko