Päivänvalo paljastaa virheet

Anneli Auerin ja Jens Kukan vapauttava tuomio osoittaa, että oikeusistuinten kyvyssä arvioida asiantuntijatietoa on puutteita.

Teksti: Matti Rämö Rami Mäkinen

5 MIN

Kun Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi kesäkuussa 2012 Anneli Auerin ja Jens Kukan vankeuteen seksuaali- ja väkivaltarikoksista, se perusteli tuomiota julkisesti yhdellä virkkeellä.

”Ratkaisun perusteluissa on keskeisellä sijalla asiantuntijoiden lausumiin ja lääkärintarkastuksissa tehtyihin havaintoihin pohjautuva asianomistajien kertomusten luotettavuuden arviointi”, virke kuului.

Vuotta myöhemmin Turun hovioikeus antoi Kukalle kymmenen ja Auerille 7,5 vuoden rangaistukset. Myös hovioikeus kertoi todisteista niukasti julkisuuteen ja korosti asiantuntijatiedon merkitystä.

Hovioikeus totesi ”kolmen kokeneen erikoislääkärin” löytäneen kolmelta lapselta ”arpi- ja vammalöydöksiä”. Yhdellä lapsella niitä oli selosteen mukaan ollut jopa 105 kappaletta.

”Lääkärit ovat olleet kaikista löydöksistä keskenään yhtä mieltä.”

Molemmat oikeuskäsittelyt käytiin suljetuin ovin. Järjestely on seksuaalirikosjutuissa tavanomainen ja sitä perustellaan uhrien suojelemisella. Salaamalla oman toimintansa perusteet oikeus pyytää myös kansalaisia luottamaan harkintakykyynsä.

Keskiviikkona 29. huhtikuuta 2026 Varsinais-Suomen käräjäoikeus kumosi kaikki Aueria ja Kukkaa vastaan nostetut syytteet seksuaalirikoksista ja pahoinpitelyistä. Keskeinen peruste uudelle oikeudenkäynnille oli se, että lapset olivat aikuisina peruneet aiemmat kertomuksensa.

Tällä kertaa valtaosa oikeudenkäynnistä ja 251-sivuisesta tuomiosta olivat julkisia. Siitä kiitos kuuluu Auerin lapsille, jotka mahdollistivat avoimuuden luopumalla osasta yksityisyyden suojaansa. Ilman heidän tahtoaan oikeutta olisi tälläkin kertaa käyty suljetuin ovin.

Silloin suurelta yleisöltä olisi jälleen pimitetty tieto siitä, kuinka hataraa näyttö todellisuudessa oli.

Syyttäjä toi oikeuteen käytännössä samat todisteet, joiden nojalla Auer ja Kukka aikanaan tuomittiin. Uutta oli vain hypoteesilausunto, jonka olivat kirjoittaneet kaksi Auerin lapsia aiemmin haastatellutta psykologia. Siinä he lähinnä esittivät teorioita, miksi aikuiset lapset olisivat valehdelleet peruessaan aiemmat kertomuksensa.

Auerin ja Kukan puolustuksen asiantuntijat esittelivät tutkimuksia vieraannuttamisena tunnetusta ilmiöstä. Ydinajatus oli, että sijaisvanhemmat katkoivat lasten välit muihin läheisiin. Sosiaalinen paine ja johdattelu saivat lapset kertomaan hurjia tarinoita.

Käräjäoikeus arvioi lasten kertomukset epäluotettaviksi. Edeltäjistään poiketen se tiesi aikuisten lasten peruneen puheensa. Kertomusten epäluotettavuudesta oli kuitenkin tuotettu merkittävästi näyttöä myös aiempiin oikeudenkäynteihin.

Esimerkiksi psykologian tohtorit Pekka Santtila ja Katarina Finnilä olivat kirjoittaneet jo ensimmäiseen vuoden 2012 käsittelyyn 110-sivuisen lausunnon Auerin puolustukselle. Siinä he arvostelivat lasten haastatteluja johdatteleviksi ja niistä laadittuja lausuntoja heikkolaatuisiksi. Santtila ja Finnilä ovat lasten haastattelemisen suomalaisia pioneereja.

Kokeneiden asiantuntijoiden murskakritiikin olisi voinut tuoda esille julkisissa selosteissa loukkaamatta lasten yksityisyyttä. Kaksi oikeusastetta päätti kuitenkin salata kiusalliset soraäänet.

Yksi Varsinais-Suomen käräjäoikeuden uuden tuomion avainkohdista kuuluu: ”Kertomukset eivät saa mainittavaa tukea somaattisesta näytöstä eivätkä muusta esitetystä näytöstä.”

Saman oikeuden vuonna 2012 antama tuomio on yhä salainen, mutta Suomen Kuvalehti on perehtynyt siihen.

Tuolloin oikeus katsoi, että ”somaattiset löydökset tukevat lasten kertomuksia seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Muuta järkevää selitystä kaikkien kolmen lapsen ano-genitaalialueen vammoihin ei ole tullut esiin.”

On syytä kysyä, miten samoja lääkärintutkimuksia voidaan tulkita näin poikkeavilla tavoilla. Vastaus löytyy oikeusjärjestelmän puutteellisesta kyvystä ymmärtää tieteen kriteerejä.

Auerin lasten arpihavaintoja ei tehty aikanaan paljaalla silmällä, vaan ultraviolettivalon avulla. Uv-tutkimukset teki gynekologi Minna Joki-Erkkilä, joka oli menetelmän pioneeri Suomessa.

Mikään muu lasten terveystiedoissa ei tukenut väitteitä huomattavasta väkivallasta ja hyväksikäytöstä. Aiemmat oikeusasteet ohittivat ristiriidan ja kallistuivat uskomaan Joki-Erkkilän löydösten todenmukaisuuteen.

Oikeus ei aiemmin pysähtynyt arvioimaan menetelmän luotettavuutta. Se on mahdollista, koska suomalainen oikeus ei edellytä asiantuntijatiedolta näyttökriteereitä.

Sellaisia ovat esimerkiksi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden vuonna 1993 laatimat Daubert-kriteerit.

Niiden mukaan oikeuteen kelpuutetusta menetelmästä tulee olla tutkimustietoa, joka osoittaa sen pystyvän mittamaan asiaa, jonka mittaamiseen se on tarkoitettu. Käytännössä kriteerien tarkoitus on turvata, että oikeudessa sovelletaan vain tieteellisesti uskottavia menetelmiä.

Suomessa huomio kohdistuu menetelmien sijaan henkilöön. Oikeuden käytänteitä määrittävässä laissa asiantuntemuksen kriteereistä sanotaan ainoastaan, että ”asiantuntijan on oltava rehelliseksi ja alallaan taitavaksi tunnettu”.

Auer-oikeudenkäynneissä saatiin karu muistutus siitä, mihin asiantuntijatiedon leväperäinen tulkitseminen voi johtaa. Auerin puolustus toi uuteen oikeudenkäyntiin lausunnon Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

Siinä kyseenalaistettiin jyrkästi uv-valon soveltuvuus vanhojen arpien havaitsemiseen.

”Tiedossamme ei ole, että ultraviolettivalolla olisi saatavissa iholta esille arpia, jotka eivät olisi jo näkyvässä valossa erotettavissa”, oikeuslääketieteen erikoislääkäri Sirkka Goebeler kirjoitti.

Osa Auerin lasten kertomuksiin aikoinaan uskoneista psykologeista oli aluksi epäillyt tarinoita. Vasta Joki-Erkkilän arpilöydökset saivat heidät uskomaan kertomuksia, jotka vilisivät epärealistisia elementtejä.

Uudessa oikeudenkäynnissä Joki-Erkkilällä oli vaikeuksia osoittaa arpia oikeudelle esitetyistä kuvista.

Lopulta Anneli Auerin keskimmäinen tytär astui tuomareiden aition eteen esittelemään paljasta olkapäätään. Joki-Erkkilältä kysyttiin, näkikö hän yhä siinä aiemmin havaitsemansa arven.

Gynekologi ojensi sormensa.

Tuomion sivulla 192 lukee: ”Joki-Erkkilä on käräjäoikeuden pääkäsittelyssä osoittanut tytön olkapäässä arven, jota käräjäoikeus ei kyennyt havaitsemaan.”