Yritys­vastuu­direktiivin kaatuminen olisi vain yksi oire maailman­kaupan vaikeuksista

Maailmankaupan ahdinko näkyi helmikuun lopulla kolmella mantereella pidetyissä kokouksissa.

maailmankauppa
Teksti
Lauri Tähtinen

Euroopan unionin jäsenmaiden suurlähettiläät ottivat helmikuun lopussa kantaa yritysvastuudirektiivin kohtaloon. Direktiivissä on kyse vaatimuksesta, että eurooppalaiset yritykset kantaisivat vastuun myös niiden alihankintaketjuissa tapahtuvista väärinkäytöksistä.

Äänestyksessä direktiivin eteneminen pysähtyi. Alkuvuodesta Saksan hallitukseen kuuluvat liberaalit olivat kääntyneet sitä vastaan. Sen jälkeen moni muukin maa liittyi Saksan rintamaan.

Suomikin kuului ensin tähän joukkoon. Hallitus ja Elinkeinoelämän keskusliitto kantoivat huolta siitä, että direktiivi mahdollistaisi ryhmäkanteet, joita järjestöt voisivat nostaa jäsenmaissa.

Viime viikolla pääministeri Petteri Orpo (kok) kuitenkin kertoi, että Suomi on valmis kannattamaan direktiiviä ryhmäkanneoikeuteen tehtyjen muutosten jälkeen. Tällä viikolla direktiiviä yritetään muokata muillekin maille mieleiseksi, esimerkiksi rajaamalla pieniä ja keskisuuria yrityksiä sen ulkopuolelle.