Presidentinvaali alkaa viimein oikeasti – Halla-aholla ja Urpilaisella on nousun paikka

Alexander Stubb johtaa presidenttigallupeja. Pekka Haaviston riesa on liikakin tuttuus. Aiemmin Suomen historiassa kukaan ei ole noussut presidentiksi enää kolmannella yrityksellä.

Politiikan viikko
Teksti
Ilkka Hemmilä

Presidentinvaali alkaa viimein oikeasti. Syy on yksinkertainen: luvassa on ensimmäinen tv-tentti.

Kaikki yhdeksän ehdokasta ovat paikalla MTV:n lähetyksessä illalla. Ehdokasovi näytti jo sulkeutuneen Paavo Väyrysen (kesk) edestä, mutta hän pyrkii vielä saranapuolelta sisään ja Yleisradion tenttiin ensi viikolla.

Ehdokkaat ovat syksyn ajan kulkeneet eri paneeleissa sen verran, että he osaavat ulkoa niin toistensa vastaukset kuin sen, miten he juovat kahvinsa. Silti vasta pääkanavien tenteille on odotettavissa sellaisia yleisöjä, että niistä voi syntyä valtakunnallisia keskustelunaiheita. Esiintymisiä suomalaiset voivat ruotia joulupöytien antimena.

Hyviä esiintymisiä olisi ainakin lupa odottaa. Tentteihin astelee muun muassa kaksi entistä ulkoministeriä, nykyinen komissaari ja entinen komissaari ja eduskunnan nykyinen puhemies.