Marssi kohti velkavaaleja alkoi

Noin 8–11 miljardia euroa. Sen verran julkista taloutta pitäisi näillä näkymin vahvistaa vuoteen 2031 mennessä.

Käytännössä kyse on seuraavan hallituksen sopeutusurakasta. Tieto ei suinkaan ole uusi, sillä valtion velkaantuminen on jatkunut suurena. Valtiovarainministeriö arvioi joulukuussa, että luku asettuu 7–12 miljardin haarukkaan.

Tällä kertaa kyse ei ole pelkästä viranomaisarviosta. Tuore arvio on peräisin eduskuntapuolueiden yhdessä laatimasta raportista. Sopu on siis poliittinen ja vieläpä yhteinen, mikä antaa selkänojaa sen toteutumiselle.

Raportti on jatkoa niin sanotun velkajarruryhmän työlle. Parlamentaarisessa työryhmässä puolueet pyrkivät sitoutumaan yhteiseen tavoitteeseen ja kertomaan siitä avoimesti kansalaisille.

Puolueet eivät sovi ennalta, miten sopeutus tehdään. Keinot jäävät kullekin puolueelle esiteltäviksi vaaleissa – ja sovitettaviksi yhteen hallitusneuvotteluissa.

Linjaus on lähtölaukaus kohti vaalien talouskeskustelua. Vakuuttavalta näyttävään lukuun sisältyy kuitenkin lukuisia epävarmuuksia.

Arvio ensi kauden sopeutuksesta on alustava. Siitä kielii osaltaan jo kolmen miljardin haarukka sopeutuksen määrässä.

Tarkoitus on, että puo­lueet sopivat uuden, lopullisen summan joulukuussa. Lukuun vaikuttavat esimerkiksi valtiovarainministeriön tuorein ennuste talouskasvusta. Ministeriö julkistaa talouskatsauksen neljästi vuodessa.

”Laskelmat päivittyvät u­seaan otteeseen ennen vuotta 2027”, raportissa kirjoitetaan.

Tässä vaiheessa kerrottu alustava mittaluokka on kuitenkin tuttu.

Orpon hallitus on laskenut sopeuttaneensa julkista taloutta noin kymmenellä miljardilla eurolla. Seuraavan hallituksen pitäisi siis saada aikaan saman verran menosäästöjä, veronkorotuksia ja yhteiskunnallisia uudistuksia – tai toivoa talouskasvua.

Toisaalta Orpon hallituksen kokemukset osoittavat, ettei summaa ole helppo koota.

Esimerkiksi talouskasvun jääminen ministeriön ennusteista on osaltaan ollut syynä hallituksen useille lisäsopeutuksille.

Lisäksi hallitus tavoitteli työllisyyden vahvistamista esimerkiksi työttömyysturvaa leikkaamalla. Sen oli tarkoitus vahvistaa julkista taloutta kahdella miljardilla eurolla.

Toimet on tehty, mutta työllisyystilanne on heikentynyt. Äskettäin talouspolitiikan arviointineuvosto arvioi, että toimet vaikuttavat vasta ajan myötä.

Neuvosto huomauttikin, että osa hallituksen sopeutuksesta on ollut epävarmalla pohjalla.

Epävarmuuksista huolimatta rakenteelliset uudistukset ovat varmasti mieluisia myös seuraavalle hallitukselle.

Ne nimittäin vähentävät tarvetta sille, kuinka paljon niin sanottua suoraa sopeutusta eli menoleikkauksia tai verojen kiristyksiä pitää tehdä.

Puolueet sopivatkin työryhmän raportissa yhteisesti siitä, että Suomi hakee EU:lta sopeutuskauden pidennystä neljästä vuodesta seitsemään. Ilman sitä sopeutussumma olisi vieläkin suurempi.

Pidennys ei ole automaattinen. Jäsenmaan tulee sitoutua kasvua parantaviin ja rakenteellisiin uudistuksiin.

Uudistukset siis voivat antaa hallitukselle lisää pelivaraa käytettävien keinojen ja aikataulun suhteen. Kääntöpuolena on, että niiden välitön vaikutus valtion velkaantumiseen voi olla heikompi.

Suora sopeutus puolestaan heikentää talouskasvua välittömästi jonkin verran, kun julkisen talouden kysyntä supistuu. Alkushokin jälkeen talous kuitenkin jälleen elpyisi.

Arvion laadintaan liittyvän epävarmuuden nojalla vasemmistoliitto jätti puolueiden raporttiin eriävän mielipiteen. Puolue kritisoi ensi vaalikauden sopeutussumman linjaamista jo tässä vaiheessa.

Silti vasemmistoliiton ratkaisua voi pitää varsin symbolisena. Puolue nimittäin vakuuttaa ottavansa valtion velkaantumisen vakavasti. Se kertoo olevansa valmis ”huomattaviin julkista taloutta vahvistaviin toimiin tulevalla hallituskaudella”.

Puolueet ovatkin käytännössä yksimielisiä suurten sopeutusten jatkumisesta. Syy sille on hyvin tiedossa: muun muassa väestön ikääntyminen, puolustusmenot ja valtionvelan kasvaneet korkokulut lisäävät menoja.

Oma vaikeutensa on siinä, miten sopeutuskeskustelu käydään niin, että se ei lamauta kansalaisia.

Tuoreimmassa, joulukuun talousennusteessaan valtiovarainministeriö piti ”hyvin mahdollisena”, että julkiseen talouteen liittyvä epävarmuus itsessään kasvattaa yksityistä säästämistä ja jarruttaa talouden kasvua.

Ministeriön virkamiesten väläyttämä ”tuntematon jarru” olisi siis se, että kansalaiset pelkäävät tulevien leikkausten kohdistuvan valtion tarjoamiin palveluihin yleisesti tai juuri heihin erityisesti.

Tästä on ollut viitteitä ainakin siinä, että Tilastokeskuksen tietojen mukaan naisten luottamus talouteen on ollut selvästi miehiä heikompaa viime vaaleista alkaen.

Yksityisen kulutuksen vaikutusta julkiseen talouteen ei kannata liioitella. Niin talouskasvussa kuin työllisyydessä on paljon kiinni yrityksistä.

Itseään ruokkiva epävarmuus on kuitenkin tekijä, jota Suomen kitulias talouskasvu ei tarvitse lisäriesakseen. Sen välttämisessä on lisähaastetta vaaliohjelmien kirjoittajille.