Muusikko, näyttelijä ja ravintolayrittäjä osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Äskettäin hänen mielipiteensä oli jollekin taholle liikaa.hän
Helsinkiä riivaa samanlainen purkuvimma kuin 1960-luvulla. Sääntönä näyttää olevan, että kerran tehdyt virheet saa toistaa, Kari Tarkiainen kirjoittaa. essee
Roska eli spämmi ei ole nykyisen informaatioympäristömme tahaton seurausilmiö. Pikemminkin se edustaa huomiotalouden syvintä olemusta, kirjoittaa Esa Väliverronen esseessään.essee
Ravitsemusargumentit eivät ole muuttaneet länsimaisia ihmisiä hyönteisiin perustuvien ruokalajien syöjiksi. Fazerin sirkkaleipä jäi ohimeneväksi ilmiöksi. Tieteellinen tutkimus on kuitenkin löytänyt hyönteisruokasektorille uusia mahdollisuuksia. Hyönteiset voidaan muuntaa elegantiksi ruoaksi, joka kelpaa koko ihmiskunnalle, kirjoittaa Heimo Mikkola.essee
Yhdysvaltojen yliopistot ovat vakavassa kriisissä. Ylihinnoittelu, paisuva hallinto ja kampuksilla roihuava ideologinen kamppailu ovat murentaneet luottamusta akatemiaan. Euroopalle se tarjoaa tilaisuuden houkutella parhaita osaajia muuttamaan mantereelle.korkeakoulut