Ei huolta huomisesta

Suomen hallituksen ilmastopolitiikkaa ei tunnu ohjaavan ilmastokriisin torjuminen vaan halu minimoida ilmastopolitiikan aiheuttamat kustannukset tärkeille äänestäjäryhmille. Jotkut kutsuvat kaikkea aiheeseen liittyvää ”ilmastohumpaksi”.

Toukokuussa sosiologi ja vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula piti eduskunnassa kiitetyn puheen, joka käsitteli ilmastokatastrofia. Uudessa Miten ajattelemme kun maailma loppuu -tietokirjassaan hän pohtii samanlaisia asioita.

Kontula kirjoittaa taas sujuvasti ja selkeäs­ti. Hän on myös sopivan provokatiivinen: Oma aikamme sisältää paljon sellaista, jota edelliset sukupolvet olisivat pitäneet utopistisena, kuten naisten korkeakoulutus, vesivessa tai rokotusohjelmat.

Kirja on jaettu kolmeen näkökulmaltaan erilaiseen sisältölukuun: kristillinen teologia, poliittiset aatesuunnat ja kaunokirjallisuus. Niistä stimuloivin on kaunokirjallisuus. Epäilemättä siksi, että näkökulma on poikkeava.

Kirjallisuuden ilmeisin lahja tulevaisuuskeskustelulle on sen kyky laajentaa mahdollisuuden tajua, Kontula toteaa.

Ihmiskunta voisi halutessaan pysäyttää ekokatastrofin. Miksi se ei tee sitä, vaikka passiivisuus voi tuhota kulttuurimme?

Kontula nostaa esiin filosofisen ajatuksen Fjodor Dostojevskin romaanista Kirjoituksia kellarista: vapaus on ihmiselle niin perustava tarve, että sen puolesta ollaan valmiita toimimaan kaikkea muuta vastaan, myös omaa etua ja järkeä. Menköön vaan koko maapallo ja lapsiemme tulevaisuus, kunhan minä saan tehdä, mitä haluan!

Viime aikojen kaunokirjallisuudessa on käsitelty monenlaisia ekokatastrofeja, yhtä lailla paikallisia ja globaaleja. Joistain teoksista on tullut merkittäviä herättelijöitä ja puheenaiheita.

Anni Kytömäki kirjoitti Finlandia-palkitussa Margarita-romaanissa uhanalaisista jokihelmisimpukoista eli raakuista. Kun Kainuussa jyrättiin pari vuotta sitten metsäkoneilla raakkujen yli, tapaus sai paljon julkisuutta. Monien mielestä se oli Kytömäen kirjan ansiota, sillä ilman sitä huomattavasti harvempi suomalainen olisi tiennyt raakuista mitään, kirjoittaa Kontula.

Ehkä toivoa on vielä. Ehkä ihmisiin on mahdollista sittenkin vaikuttaa. Mutta miten heidät saisi ajattelemaan koko maapallosta samalla tavalla kuin sympaattisista simpukoista?

Erityiskiitoksen ansaitsevat lähes 300 viitettä ja pitkä kirjallisuusluettelo. Niiden avulla voi kaivautua juuri niin syvälle aiheeseen kuin itse tahtoo ja jaksaa. 

Anna Kontula: Miten ajattelemme kun maailma loppuu? 236 sivua. Into Kustannus, 2026.