Pelkäsitkö homona Venäjällä, Erkka Mikkonen?

Kertokaa tälle kauniille nuorukaiselle, mitä ajattelette lapsille levitettävästä homopropagandasta.

Tiivistetysti tämän kehotuksen ulkomaantoimittaja Erkka Mikkonen löysi Instagramista, kun hän saapui Venäjän Kaukoitään Amurin Komsomolskiin. Hän oli tullut haastattelemaan paikallista sateenkaariaktivistia. Kommenttikentässä joku kannusti ”karskeja komsomolskilaisia” etsimään Mikkosen käsiinsä.

Viesti vahvisti aistittavissa olevaa pelon ja epäluulon ilmapiiriä neuvostoaikaiselta tuntuvassa kaupungissa. Mikkonen tiesi, että vetoamalla lasten suojelemiseen monet äärikansallismieliset oikeuttivat väkivallan sateenkaarivähemmistöjä ja heidän tukijoitaan kohtaan.

Hän oli haastattelemassa aktivistin äitiä tämän työpaikalla, kun mustapukuinen, kasvonsa peittänyt mies tunkeutui sisään kuvaamaan heitä.

”Mietin, kuinka aktivisti ja hänen äitinsä selviävät sellaisessa ympäristössä, kun se tuntui raskaalta minustakin, vaikka tiesin, että pääsisin pian pois”, Mikkonen sanoo.

Erkka Mikkosen tuore tietokirja Homona Putinin Venäjällä (WSOY) kertoo, millaista oli elää Venäjällä aikana, jona se kehittyi kohti itsevaltiutta.

Mikkonen aloitti Ylen avustamisen Moskovassa vuonna 2012. Vuosina 2019–2022 hän toimi Moskovan-kirjeenvaihtajana.

Tuo kymmenvuotiskausi oli taitekohta Venäjän kehityksessä. Sen aikana Vladimir Putinin hallinto alkoi kiihtyvällä tahdilla sortaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, tukahduttaa kansalaisyhteiskuntaa, murskata oppositiota ja romuttaa demokraattisia rakenteita.

”Venäjän kaltaisissa itsevaltaisissa järjestelmissä maalitauluksi otetaan aluksi heikoimmassa asemassa olevat. Vaino aloitetaan heistä, ja pikkuhiljaa se ulotetaan muihin ryhmiin.”

Maaperä oli otollinen homojen mustamaalaamiselle, koska suurimman osan neuvostoajasta miesten välinen homoseksuaalisuus oli kriminalisoitua ja homoja vainottiin.

Kielteistä asennetta on ruokkinut myös patriarkka Kirillin johtama ortodoksinen kirkko, joka on viime vuosikymmenten aikana kasvattanut valtaansa.

”Meidät leimattiin sisäiseksi viholliseksi siksi, että saataisiin huomio pois talous­ongelmista ja myöhemmin hyökkäyssodasta. Yhteinen vihollinen yhdisti kansaa.”

Homoseksuaalisuuteensa Mikkonen heräsi teininä. Siihen aikaan homoudesta ei juuri puhuttu julkisuudessa, eikä hänelläkään ollut sanoja tai rohkeutta jakaa kokemuksiaan.

Nelilapsinen perhe asui Kouvolassa. Isä työskenteli Puolustusvoimissa ja äiti opetusalalla.

”Vanhempani ovat maakuntaporvarillisia konservatiiveja mutta eivät erityisen uskonnollisia. En pelännyt heidän hylkäävän minua homouden takia, mutta silti siitä kertominen jännitti. Kerroin siitä perheelleni vasta aikuisiällä.”

Venäjästä Mikkonen kiinnostui yläasteella. Luokkakavereista suurin osa ihaili jenkkikulttuuria, mutta hän kapinoi ja otti valinnaiseksi kieleksi venäjän.

Matkat Pietariin 16- ja 17-vuotiaana avasivat uuden maailman. Mikkonen ihastui kehittyvän suurkaupungin särmään, kuhinaan ja vapauden tuuliin. Hän tiesi, että Venäjällä oli paljon homovastaisuutta, mutta Pietarilla oli maine maan sateenkaaripääkaupunkina.

”Minusta tuntui, että siellä saa olla kuka haluaa, ja se oli minulle tosi iso juttu.”

Opiskeltuaan Venäjän kieltä ja kulttuuria Mikkonen muutti Venäjälle. Pietarin rosoiset baarit ja dynaaminen homoyhteisö tuntuivat omilta. Venäläistuttujen välittömyys, spontaanius, vieraanvaraisuus ja sosiaalisuus kietoivat pauloihinsa.

Vuonna 2009 presidenttinä oli Dmitri­ Medvedev ja Putin oli väistynyt yhdeksi kaudeksi pääministeriksi. Oletettiin, että Venäjä oli eurooppalaistumassa.

”Tuolloin eli vielä toivo uudesta alusta.”

Treffisivustolta Mikkonen löysi komean nuoren stylistimiehen, joka tuli ensitreffeille nahkatakissa ja kirja kainalossa. Fjodorista tuli hänen elämänkumppaninsa ja myöhemmin aviomies.

Mikkonen koki pitkään, että homona pärjäsi Venäjällä, kunhan julkisesti häivytti seksuaali-identiteettinsä.

Yhteiselämää helpotti se, että Fjodorin perhe hyväksyi suhteen. Se ei ollut selviö. Ystäväporukassa monet joutuivat salaamaan suhteensa vanhemmiltaan.

Pohjois-Kaukasian muslimienemmistöisillä alueilla homoseksuaaliset lapset saatettiin murhata perheen ”kunnian” nimissä.

Putin nousi uudelleen presidentiksi 2012, ja ilmapiiri kylmeni. Pietarissa tuli voimaan ”homopropagandalaki”, joka kielsi homoseksuaa­lisuudesta kertomisen alaikäisille.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä alettiin yhä päättäväisemmin maalata kuvaa venäläisten arvojen vihollisina. Ne edustivat lännen rappiota, Gayrooppaa, kaikkea mitä venäläinen maailma ei halunnut olla.

Kun Mikkonen aloitti Ylen freelancetoimittajana, hän muutti kumppaninsa kanssa Moskovaan.

Seuraavana vuonna voimaan tuli valtakunnallinen homopropagandalaki, jonka mukaan alaikäisille ei saanut kertoa ”ei-perinteisistä seksuaalisista suhteista”.

Putin perusteli lakia samastamalla homouden pedofiliaan ja väittämällä, että ”ei-perinteiset seksuaaliset suhteet” uhkasivat Venäjän syntyvyyttä ja väestönkasvua. Kolme neljästä venäläisestä tuki lakia.

Laki loi pelkoa ja aktivoi viharyhmiä. Homoklubien lähellä saattoi vaania aggressiivinen miesjoukko. Jotkut äärikansallismieliset ryhmittymät etsivät homomiehiä treffisivustojen kautta ja houkuttelivat heidät tapaamispaikalle pahoinpideltäviksi.

Venäjä sääti myös niin sanotun agenttilain, jonka mukaan ulkomaista rahoitusta saavien ja poliittiseen toimintaan osallistuvien kansalaisjärjestöjen pitää rekisteröityä ulkovaltojen agenteiksi.

”Myös sitä lakia käytettiin yleisen asenneilmapiirin muokkaamiseen ja homo­fobian­ kasvattamiseen.”

Sateenkaarioikeudet esitettiin Venäjän kulttuuriin kuulumattomana tuontitavarana, jonka avulla ulkovallat pyrkivät horjuttamaan maata.

Mikkonen itse sai voimaa omasta yhteisöstä. Homobileet olivat irtiotto ja tilaisuus saada tukea ja hyväksyntää toisilta.

Mikkonen alkoi raportoida vuonna 2017 Tšetšenian homovainoista. Tšetšeniassa oli pidätetty massoittain homomiehiä. Heitä kidutettiin ja jotkut tapettiin.

Tiedotustilaisuudessa hän kysyi homovainoista Venäjän ulkoministeriön tiedottajalta Marija Zaharovalta. Zaharova kuittasi, että se taitaa olla Mikkosen lempiteema, ja kehotti häntä lähtemään Tšetseniaan kysymään asiaa tasavallan itsevaltaiselta johtajalta Ramzan Kadyrovilta.

Klippi sananvaihdosta levisi maailmalla, ja lukuisat uutismediat tekivät siitä jutun. Zaharovan kommentti tulkittiin laajalti uhkaukseksi. Mikkonen koki, että kommentillaan Zaharova viittasi hänen homouteensa. Siihen asti hän oli ollut varovainen, ettei seksuaali-identiteetti määrittäisi häntä toimittajana.

”Silloin tajusin, että sitä on turha pelätä ja voin olla itsestäni ylpeä. Sain niin paljon kannustusta, että se antoi voimaa niin toimittajana kuin yksityishenkilönäkin.”

Venäjän valtionmedia teki tapauksesta viiden minuutin jutun, jossa väitettiin, että Mikkonen oli länsimaiden agentti ja osa informaatio-operaatiota, jolla länsi yritti horjuttaa Venäjää.

Osa Mikkosen läheisistä ja esihenkilöistä ilmaisi huolensa hänen turvallisuudestaan. Hän kuitenkin luotti siihen, että Suomen kansalaisena oli paremmassa turvassa valtion mielivallalta kuin venäläiset.

Hän halusi edelleen tehdä osansa ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisemman maail­man puolesta.

”Pidän näitä asioita tärkeinä, ja siksi olen valmis myös ottamaan riskejä.”

Mikkonen haki samana vuonna Ylen Venäjän-kirjeenvaihtajan paikkaa muttei saanut sitä. Hän tarttui tarjottuun pestiin Buenos Airesissa.

Vaikka Argentiinassa oli machokulttuuria ja katolisen kirkon vaikutusvalta suuri, valtio oli hyväksynyt samaa sukupuolta olevien­ avioliitot jo vuosia aiemmin. Maassa oli paljon julkihomoja.

Mikkonen asui puolisonsa kanssa alueella, jossa eli paljon sateenkaariväkeä. He törmäsivät vähän väliä miespareihin ja näiden julkisiin hellyydenosoituksiin.

”En ollut kokenut sellaista vapautta koskaan. Erityisen silmiäavaavaa aika oli Fjodorille. Hän sanoi tajunneensa vasta silloin, miten ahdas ilmapiiri Venäjällä oli.”

Pariskunta palasi Moskovaan vuonna 2019, kun Mikkonen valittiin Ylen Venäjän-kirjeenvaihtajaksi. Putinin hallinto oli kiihdyttänyt kehitystä opposition ja kansalaisyhteiskunnan tuhoamiseksi ja median kahlitsemiseksi.

Turvallisuuspalvelu FSB yritti murhata oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin hermomyrkyllä. Navalnyi kuitenkin toipui sairaalahoidossa Saksassa ja palasi Venäjälle. Myöhemmin hän kuoli vankeudessa.

Kahden vuoden aikana protestiaalto kasvoi, mutta Kreml tukahdutti sen väkivalloin. Mellakkapoliisi pahoinpiteli mielenosoittajia ja mielenosoituksista raportoivia toimittajia. Kerran Mikkonen itsekin sai mellakkapoliisin pampusta kesken uutisraportin kuvaamisen.

Kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan, Mikkonen tajusi, että myös hänen elämänsä muuttuisi perustavasti.

”Enhän minä ollut sodassa uhri, mutta olin sitonut elämäni Venäjään ja tilanne tuntui omallakin kohdallani lohduttomalta.”

Suurin osa Mikkosen venäläisystävistä alkoi heti suunnitella poispääsyä maasta. Fjodor pakeni ensin Azerbaidžaniin.

Riippumaton tiedonvälitys kävi sodan takia lähes mahdottomaksi. Duuma hyväksyi lain, jonka mukaan asevoimia koskevan ”valheellisen” tiedon levittämisestä saattoi tuomita 15 vuoden vankeusrangaistukseen. Sanaa sota ei saanut mainita, käynnissä oli ”sotilaallinen erikoisoperaatio”.

Kreml väitti, että Ukrainaa hallitsivat milloin natsit, milloin ”gayrooppalaiset” arvoliberaalit. Viholliskuvan terävöittämiseksi se julisti ”kansainvälisen LGBT-liikkeen” äärijärjestöksi.

Moni kollega jätti Venäjän, mutta Mikkonen jäi raportoimaan sodasta vielä 2,5 kuukaudeksi, kirjeenvaihtajakautensa loppuun.

Mikkonen päätti alkaa kirjoittaa kirjaa Venäjän-kokemuksistaan ja keräsi samalla rohkeutta kirjoittaa myös omista kokemuksistaan homona. Ihmisoikeuksissa on viime kädessä kyse yksittäisten ihmisten elämästä, turvasta ja turvattomuudesta. Kirjan kirjoittaminen vapautti hänet pelosta näkyä omana itsenään.

Kirjallaan hän haluaa varoittaa autoritäärisestä kehityksestä muuallakin maailmassa. Mikkosen mukaan monet asiantuntijat ovat verranneet Yhdysvaltain poliittista nykytilannetta Venäjään 2010-luvun alussa.

”Venäjän esimerkki osoittaa, kuinka nopeasti kaikki voi muuttua.”

Naapurimaassa valtiovalta leipoi kymmenessä vuodessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä pahuuden perikuvan, jolla oikeusvaltion romuttamista perusteltiin.

”Muuallakaan ei voi tuudittautua siihen, että ihmisoikeudet säilyvät, jos niitä ei koko ajan puolusta.”