Huutia annetuille rooleille

Irlantilaisen Flann O’Brienin Kolmas konstaapeli julkaistiin suomeksi WSOY:n Sci-fi-sarjassa vuonna 1988. Sen takia luin kirjan nuorena, merkitsevinä vuosina.

Kun aikuisena tutkailin asiaa (ja luin romaanin pari kertaa uudelleen), ymmärsin tulleeni positiivisessa mielessä huijatuksi. Tieteiskirjallisuuden kanssa kirjalla ei ole mitään tekemistä, nyrjähtäneiden ideoiden ja absurdismin kanssa sitäkin enemmän.

O’Brien oli kirjoittanut teoksen vuosina 1939–1940, mutta se julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen 1967. Kuusikymmenlukulaiset arvostivat ideoiden liitoa.

Romaani- ja näytelmäkirjailija O’Brien, oikealta nimeltään Brian O’Nolan (1911–1966), kuuluu nykyään irlantilaisen 1900-luvun kirjallisuuden keskeisiin nimiin. Hän kirjoitti neljän romaanin lisäksi aktiivisesti lehtiin eri nimillä, mutta elätti itsensä virkamiehenä.

Monen modernistin tavoin O’Brien oli hillittömän hauska, leikitteli niin kielellä kuin tapahtumilla mielin määrin. Hän kuuluu spekulatiivisen fiktion perinteeseen siinä missä Franz Kafkakin, joka oli tosin mörkimpi.

Yhtä hyvin O’Brienia voi tarkastella suhteessa postmoderniin kirjallisuuteen tai irlantilaiseen kansanperinteeseen. Määrittely on kriitikoiden tuskaa, ei kirjailijoiden itsensä taakka.

O’Brienin erikoinen esikoinen Hullu kuningas puussa jäi toisen maailmansodan jalkoihin ja on hänen muun tuotantonsa tavoin löydetty kunnolla vasta myöhemmin. Alun perin vuonna 1939, ennen virkamiesuraa syntynyt teos kuulostaa pahaenteiseltä. Se on niin sanottu metaromaani, joka sisällyttää kerrontaansa vaihtoehtoisia alkuja ja loppuja ja on tietoinen omasta kirjuudestaan.

Kirja kirjailijasta voi kuitenkin olla samalla lailla letkeä ja runsas kuin aiempien­ vuosisatojen klassikot. Teos ei jäljennä todellisuutta vaan rakentaa ihan omaansa.

Baareihin tykästynyt Dermot Trellis kirjoittaa romaania, jonka hahmot kyllästyvät pomotukseen ja käyvät tekijäänsä vastaan. Ne hoksaavat, että kun skribentti uinuu juhlimisen jälkeen, on heillä tilaa toimia.

Tapahtumat tuntuvat välillä huonolta tripiltä, välillä liian pitkään jatkuneelta illalta. Syöpöttely, juopottelu ja hölinä ovat kaikki tärkeässä osassa. Tiivistäisin tyylilajin ilkikuriseksi, parodiseksi.

Niinpä kirjassa yhtä lailla kuvataan sivukaupalla ylistysrunoa porter-oluesta (”Työmiehen lohtu”) kuin kerrotaan savukkeita polttelevasta Hyvästä Haltiasta. Reipasta ajoa loppuun asti! 

Flann O’Brien: Hullu kuningas puussa. Suomentanut Kristiina Drews. 310 sivua. Aula & Co, 2026.