Medusan katse

Margaret Atwood (s. 1939) nimeää muistelmateoksessaan Elämäni tapoja, joilla häntä on julkisuudessa lokeroitu ja demonisoitu.

Uransa alussa häntä verrattiin kiha­rien hiustensa ja pistävien silmiensä vuoksi kreikkalaisen mytologian Medusaan. Niinpä hän lakkasi suoristamasta hiuksiaan ja alkoi korostaa pehkonsa vallattomuutta.

Nuorta Atwoodia pidettiin kirjallisena noitana. Hän itse arvelee olevansa ”liminaalinen olento, kahden luonnon rajalla, kynnysten vartija, tahdonvarainen muodonvaihtaja”.

Atwoodin kirjailijahahmon merkitys on kasvanut kasvamistaan Donald Trumpin tultua valtaan Yhdysvalloissa. Teokraattiseen Gileadin valtioon sijoittuva dystopiaromaani Orjattaresi nosti Atwoodin kirjalliseksi tähdeksi ja feministien sankariksi jo 1980-luvun lopulla.

Trumpin ensimmäinen presidenttikausi osui yksiin Orjattaresi-romaanin pohjalta tehdyn tv-sarjan avauskauden kanssa. Sarjan yhteiskuntakritiikille oli tilausta, kuten vuonna 1985 ilmestyneelle kirjalle oli tilausta Ronald Reaganin Yhdysvalloissa.

Atwoodin kriittinen katse on kansainvälisesti tärkeä ja leimallisesti kanadalainen. Hän aloitti kirjailijan uransa 1960-luvulla tilanteessa, jossa Kanada oli kulttuurisesti yhä Yhdysvaltain ja Britannian varjossa mutta kanadalaisen kirjallisuuden omintakeinen historia alkoi hahmottua.

Elämäni-teoksessa palkittu kirjailija avaa kiinnostavasti omaa tarinaansa ja tuotantonsa taustoja. Hyönteistutkijan tytär seurasi isäänsä tutkimusretkille Kanadan erämaihin ja oppi kiinnittämään huomiota yksityiskohtiin.

Atwood aloitti runoilijana ja on palannut runojen pariin yhä uudelleen. Hän kirjoitti sukupuolirooleja tarkastelevan esikoisromaaninsa The Edible Womanin vuonna 1965. Atwood oli tässäkin edellä aikaansa. Teos ennakoi feminismin toista aaltoa.

Elämäni-muistelma on 700-sivuisena jykevä mutta helposti lähestyttävä ja ajankuvissaan suorastaan hykerryttävä. Atwoodin ote on niin irtonainen ja itseironinen, että syntyy vaikutelma tasapuolisuudesta.

Kokeneen Atwood-kääntäjä Hilkka Pekkasen jälki on pääosin mainiota. Tekstiin on tosin jäänyt joukko kääntäjän ajatusvirheitä ja selviä lyöntivirheitä. Huolellisempi toimitustyö olisi tehnyt tällekin käännösteokselle hyvää.

Atwood tuntuu nauttivan asemasta, jonka on kirjailijana saavuttanut, mutta suhtautuu skeptisesti valtaansa muuttaa maailmaa, sillä ”miekka on kynää mahtavampi”. 

Margaret Atwood: Elämäni. Eräänlaiset muistelmat. Suomentanut Hilkka Pekkanen. 718 sivua. Otava, 2026.