Herkkien poikien puolustus

Raamatussa Joona joutuu olemaan kolme päivää ja kolme yötä suuren kalan vatsassa. Ei ole sattumaa, että Jyrki Kiiskisen (s. 1963) uuden romaanin nimi viittaa ison kirjan tapahtumiin.

Hän on kertonut lukeneensa Raamatun uudestaan taustaksi kirjoittaessaan Kolmea päivää, kolmea yötä. Samalla hän perehtyi miehisyyttä käsittelevään tutkimukseen.

Tuloksena on romaani, jonka voi lukea herkkien poikien puolustuksena ankaria isiä vastaan.

Patriarkaatin syvärakenteet ulottuvat muinaisiin Raamatun kertomuksiin, jotka vilisevät perhettään kovalla kädellä koulivia vahvoja miehiä.

Vaikka maskuliininen valta ei enää vetoa Raamatun auktoriteettiin, pyhät kirjoitukset vaikuttavat edelleen ajattelumallien taustalla.

On helppoa olla piittaamatta kristinuskosta, mutta on vaikeaa olla olematta kulttuurikristitty. Jopa arkkiateisti Richard Dawkins tunnustaa kristillisen perinnön vaikutuksen ajatteluunsa.

Kun nykypäivän isä tolkuttaa pojalleen, että ei saa olla nynny, hän siirtää patriarkaatin käskylauseita uudelle sukupolvelle.

Kolme päivää, kolme yötä kysyy, onko maskuliinisen vallan periytyvä kirous katkaistavissa. Voivatko herkät pojat vapautua isien ja isoisien henkisistä taakoista?

Romaanin päähenkilö on nimeltään Kain, mutta hänen tarinansa ei noudata orjallisesti raamatullisen kaimansa tarinaa.

Muut romaanin hahmot eivät saa erisnimiä, vaan määrittyvät suhteessa Kainiin: on isä ja äiti, veli ja puoliso.

Henkilögalleria jää niukaksi, mikä korostaa sitä, että Kolme päivää, kolme yötä käsittelee perhettä ja perheensisäistä vuorovaikutusta. Asetelma sopii romaanille, joka nostaa patriarkaatin perinnön tarkastelun kohteeksi.

Kerronta soljuu päähenkilön tajunnan läpi, mutta Kiiskinen käyttää yksikön ensimmäisen persoonan sijasta yksikön kolmatta persoonaa. Ratkaisu luo Kainin ajatuksiin heijastavaa pintaa. Teksti tuntuu yksinpuhelulta, mutta välittyy nimettömän kertojan selostamana. Näin Kainin ajatuksiin tulee etäännytetty juonne, joka ohjaa lukijaa pureskelemaan lukemaansa ennen nielemistä.

Kolme päivää, kolme yötä on kertomuksen tasolla ennen kaikkea Kainin ja hänen isänsä välisen suhteen kuvausta. Isä on vanhan liiton miehiä, kyvykäs syyttämään mutta kyvytön pyytämään anteeksi. Kainin muistiin pulppuaa ahdistavia lapsuusmuistoja.

Romaanin nykyhetkessä isä on vanhuudenheikko ja elämänhallintansa menettänyt. Tästä huolimatta Kain kokee isän edelleen painostavana. Isä ilmaisee tahtonsa painokkaasti, vaikka ruumis on hautaan kaatumaisillaan.

Kainin raskaana oleva puoliso häälyy romaanissa taustalla. Vaikka Kain yrittää torjua isänsä ajattelumalleja, hän ei pääse niiden vaikutuspiiristä.

Kain pitää selvänä, että hänen puolisonsa synnyttää pojan, koska miehen asia on tehdä maailmaan lisää kaltaisiaan. Samalla Kainia askarruttaa, siirtääkö hän lapseensa samat pelot, jotka hänen isänsä siirsi häneen.

Kolme päivää, kolme yötä ei ole niitä romaaneja, joiden viehätys perustuu vetävään juoneen.

Se sisältää ihmiselämän suurimmat ­asiat – syntymän ja kuoleman – mutta Kiiskinen ei typistä niitä kerronnallisiksi kohokohdiksi vaan nivoo ne luontevasti tekstin virtaukseen. Elämä tapahtuu elämän, ei juonen ehdoilla.

Kiiskinen tunnetaan vähintään yhtä hyvin runoilijana kuin prosaistina. Kolmessa päivässä, kolmessa yössä lyyrikon käsiala näkyy selvästi, mitä pidän teoksen suurimpana vahvuutena.

Toistoa ja muunnelmia tehokeinonaan käyttäviä rytmikkäitä lauseita lukee puhtaasti esteettisen nautinnon tähden.

Kolme päivää, kolme yötä etenee päättymättömänä virkkeiden vuona ilman lukuja ja kappaleenjakoja.

Teoksen muoto kutsuu lukijaa sukeltamaan tekstiin kuin syvään veteen. Oman viehätyksensä tuo se, että Kiiskinen­ punoo lauseiden sekaan Raamatun jakeita. Ne elävöittävät kerrontaa ja luovat tekstiin kulttuurista resonanssia. 

Jyrki Kiiskinen: Kolme päivää, kolme yötä. 179 sivua. Teos, 2026.