Rikotaanko Helsingin kaupunkikuva toisen kerran?
Helsinkiä riivaa samanlainen purkuvimma kuin 1960-luvulla. Sääntönä näyttää olevan, että kerran tehdyt virheet saa toistaa, Kari Tarkiainen kirjoittaa.
10
MIN
Teksti on julkaistu ensi kertaa Kanavassa 4/2025. Kanava on mielipidelehti, jonka kirjoitukset edustavat kirjoittajan omaa näkemystä.
Helsingin kaupunkimaisema koki rankan muutoksen 1960-luvulla, jolloin vanhojen rakennusten purkaminen ja korvaaminen modernilla laatikkoarkkitehtuurilla rikkoi monen katunäkymän harmonian. Tänään ilmiö uusiutuu. Ikonisia urbaaneja maisemia pilataan uusilla, yhdentekevillä rakennusjättiläisillä. Paksuja tornitaloja nousee eri puolille. Voi myös panna merkille, että Helsingin klassisia tori- ja puistonäkymiä runnellaan juuri nyt armottomasti.
Helsinki on tähän asti eronnut monesta nykyaikaisesta urbaanista keskuksesta mittakaavansa suhteellisen pienuuden ja näkymiensä levollisuuden puolesta. Carl Ludvig Engel ja Johan Albrecht Ehrenström tiesivät mitä tekivät, ja ennestään tyhjään tilaan rakentaminen loi sellaisia mahdollisuuksia kokonaisuuksien hahmottamiseen, joita ei vanhemmissa kaupungeissa ollut. Pääkaupunki jatkoi kasvuaan koko 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenet empiren ja rakennustaiteen eri kertaustyylien luodessa sille rauhallista ilmettä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa tyylien joukkoon ponnahti vielä omaperäinen graniittinen art nouveau, kotimainen jugend, kansallisen itseilmaisumme näyte, ja sen jälkeen vähitellen myös hillitty funktionalistinen kaupunkiarkkitehtuuri.
