Trump ja antiikin tyrannit

Teksti on julkaistu alun perin Kanava-lehden numerossa 4/2026.

Kauhea ihminen, jonka kommentit naisista ovat olleet inhottavia ja anteeksiantamattomia. Täysin moraaliton patologinen valehtelija, jonka narsismi on tasolla, jota maa ei ole koskaan nähnyt. Presidentin virkaan sopimaton sekopää.

Nämä ovat luonnehdintoja Donald J. Trumpista. Mutta eivät aivan tuoreita. Lainaukset ovat tunnetuilta republikaaneilta vuosilta 2015–2016. Samassa järjestyksessä: Mick Mulvaney, sittemmin Valkoisen talon kansliapäällikkö Trumpin ensimmäisellä kaudella, sekä senaattorit Ted Cruz ja Lindsey Graham, molemmat myöhemmin Trumpin uskollisia puolustajia.

Syistä, joihin palaan lopuksi, ehkä kiinnostavimpia ovat edustajainhuoneen nykyisen puhemiehen Mike Johnsonin näkemykset. Ennen valintaansa kongressiin hän kirjoitti elokuussa 2015, että Trumpin moraalinen integriteetti oli tasolla, joka teki hänet sopimattomaksi Valkoiseen taloon. Hän todennäköisesti ”rikkoisi enemmän kuin korjaisi”, ja ”kuumakallena” hän olisi vaarallinen ylipäällikkö.

Hartaaksi uskovaiseksi tunnustautuva Johnson sanoi seuranneensa yhtä Trumpin ensimmäisen kampanjan vaaliväittelyä kauhulla. Eniten häntä oli häirinnyt nähdä kymmenvuotiaan poikansa Jackin hämmentynyt pettymys Trumpin ylpeillessä sillä, että oli kutsunut toimittaja ja näyttelijä Rosie O’Donnellia ”lihavaksi siaksi”.

Myöhemmin Johnson on selitellyt, että kyseiset kommentit olivat ajalta, jolloin hän ei tuntenut Trumpia henkilökohtaisesti. Hän on sittemmin ollut juristina puolustamassa Trumpia niin virkarikos- kuin muitakin syytteitä vastaan. Trumpin ensimmäisen kauden jälkeen Johnson katsoi tämän olleen Yhdysvaltain paras presidentti.

Nämä täydelliset takinkäännöt havainnollistavat, miten Trump on onnistunut alkuhankaluuksien jälkeen kaappaamaan republikaanipuolueen tuekseen. Hänen suosiotaan ei voinut hallita – siihen oli sopeuduttava.

Kongressi on toistaiseksi Trumpin taskussa ja Yhdysvallat luisumassa kohti yksinvaltaa. Trump käyttää estoitta sotilaallista voimaa ja luo esimerkillään toimintatapoja, joiden yleistyminen on kauhistus Suomen kaltaiselle pienelle maalle.

Tyrannin on valtaan noustakseen nujerrettava hallitseva eliitti.

Luotaan tässä artikkelissa antiikin käsityksiä tyranniasta ja kysyn, mitä niistä kannattaa panna merkille maailmassa, jossa ”vapaan maailman” entinen johtaja pyrkii Xin Kiinan ja Putinin Venäjän kaltaisten autoritääristen valtioiden johtajien joukkoon.

Aristoteles (300-luku eKr.) erotteli valtiomuodot sen mukaan, oliko valta enemmistöllä, harvoilla vai yhdellä, ja tähtäsikö valtion politiikka yhteiseen vai vääristyneesti vallanpitäjien/-jän omaan etuun.

Kansanvalta (demokratia) oli hänelle kansalaisvallan (politeia) vääristymä, oligarkia puolestaan aristokratian. Tyrannia oli yhteiseen hyvään pyrkivän kuninkuuden vääristymä, ”yksinvaltaa yksinvaltiaan hyväksi” (käännökset Aristoteleen Politiikasta ovat A. M. Anttilan).

Tyrannin ja kansan suhde on Aristoteleellä kaksijakoinen. Tyrannin on valtaan noustakseen nujerrettava hallitseva eliitti. Tässä kansasta voi olla apua, ja yksinvaltiaaksi haikailevan poliittinen ohjelma voi nimellisesti olla nousta ”ylimystöä vastaan estääkseen sitä tekemästä vääryyttä kansalle”. Yhtymäkohdat Trumpin nousuun ovat ilmeiset.

Valtaan päästyään antiikin tyranni ei kansaa enää niinkään tarvinnut. Kansa oli enemmistö ja sellaisena potentiaalinen uhka, joten hän pyrki riisumaan sen aseista. Jopa tämänsuuntaisia kommentteja kuultiin Maga-leiristä alkuvuoden ICE-protestien yhteydessä. Sotilailla on kuitenkin aina paremmat aseet kuin kansalaisilla. Vaalit voivat kuitenkin muodostua ongelmaksi.

Tyranni joutuu luottamaan arvottomiin nöyristelijöihin.

Historioitsija ja filosofi Ksenofon päästää ääneen Syrakusan tyrannin tämän nimeä kantavassa dialogissa Hieron, joka myös on 300-luvulta eKr.

Jos Hieronia on uskominen, tyranni ei ole onnellinen ihminen. Imartelu täyttää hänen päivänsä, epäluulo hänen elämänsä. Palatsin muurien suojassakaan hän ei voi luottaa olevansa turvassa. Surmautettuaan eniten pelkäämänsä hän saa olla entistäkin enemmän varuillaan. 

Ksenofon kertoo, että tyrannit pelkäävät rohkeita (jotka voivat puolustaa vapautta), viisaita (jotka voivat kehitellä juonia) ja suoraselkäisiä (jotka ihmiset saattavat haluta johtajikseen).

Xin ja Putinin kaltaisille itämaisille despooteille lienee vielä jossain määrin yksinkertaisempaa kuin Trumpille hoitaa epämiellyttäviä henkilöitä päiviltä tai saada heidät katoamaan. Tässä merkittävä rooli on lännessä yhä suhteellisen vapaalla tiedonvälityksellä.

Hieron kertoo dilemmansa olevan: Kun tyranni on tehnyt pelkäämänsä ihmiset vaarattomiksi, keitä jää jäljelle? Hän joutuu luottamaan arvottomiin nöyristelijöihin.

Trumpin kohdalla voidaan kuitenkin kysyä, voisiko Magan kaltainen aate toimia tekijänä, joka lujittaa yksinvaltiaan lähipiirin yhteenkuuluvuutta ja lisää siten kyvykkäidenkin henkilöiden luotettavuutta tyrannin näkökulmasta. Ei välttämättä. Aate voi olla vain ohut ja helposti repeävä verho opportunismin ja oman edun tavoittelun peittona.

Myös Aristoteles puhuu siitä, että tyrannin on eliminoitava muiden yläpuolelle nousevat henkilöt.

Voi tietysti olla, että USA:n keskuspankin johtajan Jerome Powellin toimia pankin remonttihankkeessa oli jotain syytä tutkia. Toinen ja todennäköisempi vaihtoehto on, että taustalla oli Powellin kieltäytyminen noudattaa Trumpin ohjeita korkopolitiikassa. Oikeusministeriö lopetti huhtikuussa Powellia koskeneen rikostutkinnan.

Toisenlainen esimerkki on Elon Musk. Aristoteleen mukaan tyranni ei saa päästää ketään yksittäistä henkilöä merkittävään valta-asemaan. On aina parempi pistää satraapit valvomaan toisiaan, ja jotain tällaista Muskin mellastaessa tapahtuikin hänen ottaessaan yhteen ulkoministeri Marco Rubion kanssa.

Edelleen Aristoteleen mukaan ketään uhkarohkeaa ei pidä valita valta-asemaan, ja filosofi olisi kysyttäessä todennäköisesti ulottanut rajauksen myös huumeidenkäyttäjiin.

Trumpin ja Muskin välirikko näyttää jääneen vaikutuksiltaan pieneksi. Jotain on kuitenkin voinut jäädä muhimaan hampaankoloon jommallekummalle.

Narsistiselle toimeenpanovallalle lait ovat korkeintaan hidaste.

Lait saattavat ikävästi haitata yksinvaltiaan pyrkimyksiä. 400-luvulla eKr. eläneen historiankirjoituksen isän Herodotoksen Historiateoksessa persialainen Otanes kuvaa tyrannia: ”Hän rikkoo isiltä perittyjä lakeja, tekee väkivaltaa naisille ja tappaa ihmisiä tuomitsematta” (suom. Edvard Rein).

Kun persoonallisuutta leimaavat suuruuskuvitelmat (”lait eivät koske minua”), empatian puute (”hän kerjäsi sitä”) ja ihailun tarve (”palkinto kuuluu minulle”), puhutaan narsismista.

Narsistiselle toimeenpanovallalle lait ovat korkeintaan hidaste. Länsimaissa on suuri osa lainsäädäntövallasta luisunut toimeenpanovallalle, Yhdysvalloissa siis presidentille. Kongressi pystyy yleensä vain jarruttamaan presidentin politiikan toteutumista. Presidentin voi yrittää saada tuomiolle virkarikoksesta, mutta langettavaa tuomiota ei ole vielä annettu. Andrew Johnsonin kohdalla tämä jäi 1868 kiinni yhdestä äänestä.

Kuten on viime aikoina nähty, presidentin omavaltaisen toiminnan varsinainen haastaja on kongressin sijaan oikeuslaitos, joka on säilynyt USA:ssa suhteellisesti itsenäisimpänä Montesquieun nimeämistä kolmesta vallan haarasta.

Tosin tätäkin itsenäisyyttä on tarkoituksella rajoitettu antamalla tuomarinimityksissä valtaa presidentille ja kongressille. Esimerkiksi korkeimman oikeuden nimitykset ovat kuitenkin elinikäisiä eikä palkkaankaan saa koskea.

Vallan kolmijakoa ei antiikissa tunnettu. Lait ja perinteet kuitenkin rajoittivat hallitsijan valtaa, ellei kyse ollut puhtaasta tyranniasta. Aristoteleen mukaan lakien tehtävä on olla pidäkkeenä sille mielivaltaisuudelle, joka on luontaista ihmiselle, myös hallitsijoille.

Helmikuussa 2025 Trump otti kameroiden edessä yhteen Mainen kuvernöörin Janet Millsin kanssa koskien presidentin asetusta transsukupuolisista urheilijoista. Mills ilmoitti noudattavansa asetuksen sijaan liittovaltion ja Mainen lakia.

Tähän Trump totesi: ”We are the federal law”, mikä ei jää kovin kauas Ranskan Aurinkokuninkaan Ludvig XIV:n kuuluisasta repliikistä: ”Valtio olen minä.” Trumpkin itse asiassa aloitti virkkeensä freudilaisella lipsahduksella ”I am…” mutta vaihtoi nopeasti monikkoon.

Mills kuittasi Trumpille ”see you in court”. Saatamme kuulla hänestä vielä.

Tyrannia tarvitsee huonoimpana valtiomuotona eniten turvatoimia.

Koska yksinvallan ylläpito on niin riippuvainen muusta kuin laeista, despootin on koko ajan kiinnitettävä huomiota valtansa jatkumiseen. Aristoteleen mukaan tyrannia tarvitsee huonoimpana valtiomuotona eniten turvatoimia. Sen säilyttämiseen on kaksi pääasiallista tapaa.

Yleisin ja perinteinen tapa on sorto. Vastustajien eliminoinnin lisäksi siihen kuuluvat kokoontumis- ja sananvapauden rajoitukset.

Aristoteles mainitsee, että ”valtion asukkaat on pyrittävä pitämään aina näkyvillä ja tungeksimassa palatsin porteilla”, jolloin ”mahdollisimman vähän heidän teoistaan jää huomaamatta”.

Lisäksi tyranni tietenkin käyttää vakoojia. Nykyisin alamaisia ei tarvitse tuoda palatsille, kun palatsin silmä ja korva ulottuvat tietoverkkojen kautta joka kotiin. Tiedusteluelimien valtuuksien lisääminen on trendi myös ns. demokraattisissa yhteiskunnissa.

Venäjän ja Kiinan kaltaisissa valtioissa sille on tuskin mitään rajoitteita, eikä liene syytä epäillä, etteivätkö USA:nkin tiedusteluelimet tekisi aivan kaikkea, mikä vain on teknisesti mahdollista. Valtioiden suvereniteetti tai EU-lainsäädäntö eivät tässä paljon paina.

Aristoteles listaa sortotoimissa myös hajota ja hallitse -periaatteen, sodat (”jotta alamaisilla olisi tekemistä ja he tarvitsisivat jatkuvasti johtajaa”) sekä alamaisten köyhdyttämisen (”jotta heidän aikansa kuluisi päivittäisestä toimeentulosta huolehtimiseen, eikä sitä jäisi salajuonien punomiseen”).

Myöhemmin ainakin Roomassa ymmärrettiin, että kansalla oli kuitenkin syytä olla riittävästi leipää ja sirkushuveja, jotta se pysyy tyytyväisenä. Trumpin politiikka, muun muassa Medicaid-leikkaukset, on merkinnyt tulonsiirtoja pienituloisilta rikkaille.

Mitä ilmeisimmin presidentti ei pelkää ainakaan köyhien kapinaa. Nyt bensapumpuilla kiroileva keskiluokka on kuitenkin otettava huomioon.

Toinen pääasiallinen tapa edistää tyrannian säilymistä on Aristoteleen mukaan sen muuttaminen näennäisesti kuninkuuden, siis yhteisen hyvän ajamisen, suuntaan.

Tyranni luo kuvaa, että hän pitää huolta yhteisistä asioista, välttää tuhlailua ja pitää rahoista tarkkaa kirjaa. Näin hän vaikuttaa arvokkaalta ja herättää kunnioitusta – mikä on toki vaikeaa, jos häntä halveksutaan. Jos muut hyveet eivät luonnistu, ainakin hyvän sotilaan maine on hankittava. Ruumiin nautinnoissa on osoitettava pidättyvyyttä, tai ainakin hillittömyys on piilotettava.

Lisäksi tyrannin tulee osoittaa olevansa harras jumalten palvelija: uskonnollisen hallitsijan uskotaan tekevän vähemmän laittomuuksia, ja jumalten liittolaista vastaan juonitellaan vähemmän.

Trumpin epäpyhä allianssi uskonnollisen oikeiston kanssa on samaan aikaan ymmärrettävä ja käsittämätön. Sitä selittävät yhteiskuntaideologiset syyt, mutta kaikki valtiaan henkilökohtaisiin moraalisiin ominaisuuksiin ja alkeellisimpiinkin käytöstapoihin kohdistuvat odotukset voidaan unohtaa.

Tässä unohtamisessa Mike Johnson näyttää hyvää esimerkkiä. Trump on varmasti ensimmäinen presidentti, joka on virantoimessaan näyttänyt keskisormea.

Harva diktaattori lähtee vapaaehtoisesti tai tuntee tunnontuskia.

Ksenofonin dialogissa tyrannin suurin ammatillinen ongelma on, että kunniallista exit-strategiaa, eläköitymisen tai työpaikan vaihtamisen tapaa, ei ole olemassa. Hieron toteaa katkerana, että hän ei mitenkään voisi hyvittää tekemiään vääryyksiä. Vaihtoehtona on lähinnä mennä narun jatkoksi.

Harva diktaattori lähtee vapaaehtoisesti tai tuntee tunnontuskia. Apu uranvaihtoon tulee useimmiten kapinan muodossa.

Aristoteles mainitsee yhtenä kapinoinnin syynä halveksunnan. Se voi joskus saada jopa tyrannin ystävät nousemaan tätä vastaan. Halveksunnan ja voitonhimon yhdistelmä voi saada korkea-arvoisen sotilaan luopumaan uskollisuudestaan.

Kapinoitsijan tavoite ei välttämättä ole päästä tyranniksi itse vaan tehdä ainakin jalo yritys despootin kaatamiseksi yhteisen hyvän nimissä. Yksinvaltiaan pelottavimpia vastustajia ovatkin Aristoteleen mukaan ne, jotka eivät välitä omasta hengestään, jos vain saavat tyrannin surmatuksi.

Jos salamurha epäonnistuu, vaikutus voi kuitenkin olla ei-toivottu: hallitsijan uskotaan tulleen kaitselmuksen suojaamaksi. Näin kohde vähintäänkin itse ajattelee; esimerkiksi käy Trumpin lisäksi vaikkapa Hitler.

Aristoteleen ajatus pelottomuudesta, joka on seurausta valmiudesta kuolla, muodostaa kiintoisan yhtymäkohdan Mahatma Gandhiin. Tämä katsoi, että pelotonta ihmistä on mahdoton alistaa tai riistää. Hän ei kuitenkaan uskonut sortovallan romahduttamiseen väkivallalla vaan sellaisen vapaaehtoisen kärsimyksen avulla, joka lopulta saa vastustajan ihmisyyden heräämään.

On lähes mahdotonta kuvitella, että Donald Trump enää luopuisi vallasta vapaaehtoisesti. Hän on leikitellyt ajatuksella kongressien välivaalien peruuttamisesta tiedostaen virkarikossyytteen mahdollisuuden, jos demokraatit saavat enemmistön.

Ehkä vielä huolestuttavampia ovat hänen puheensa presidentinvaalien jäämisestä historiaan. Jo kampanjansa aikana hän sanoi Floridassa heinäkuussa 2024, että hän ”fiksaa” asiat niin hyvin, ettei seuraavia vaaleja enää tarvita. Viime elokuussa hän viittasi Ukrainan esimerkkiin: ”Jos satumme olemaan sodassa jonkun kanssa, ei enää vaaleja? Hyvä homma.”

USA:n lainsäädännöstä ei ilmeisesti löydy säännöstä sen varalle, että vaaleja ei voida järjestää ennen presidentin toimikauden loppua.

Näyttää siltä, että tällöin on sovellettava säännöstä, jonka mukaan edustajainhuoneen puhemiehestä tulee presidentti, jos presidentti ja varapresidentti ovat estyneitä. Tällä hetkellä tuossa toimessa on Mike Johnson. Hän on muun muassa tukenut Trumpin väitteitä vaalivilpistä vuoden 2020 vaaleissa ja vastustanut kansallisen komission perustamista tutkimaan kongressin valtausta 6. tammikuuta 2021.

Johnson on myös varoittanut tuomioistuimia puuttumasta Trumpin toimiin uhkaillen näitä rahoituksen menettämisellä ja puolustanut Trumpin imperialistisia toimia.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että Johnson on takinkääntäjä. Voi olla, ettei hänen uskollisuuteensa luoteta riittävästi ja puhemies menee vaihtoon siinä tapauksessa, että tarkoitus on jättää vuoden 2028 vaalit pitämättä.

Nykyisen lainsäädännön puitteissa ei ole mahdollista, että Trump itse säilyisi vallassa. Hän ei voi edes tehdä medvedevejä eli vaihtaa paikkaa J. D. Vancen kanssa, koska varapresidenttinäkin hänen olisi täytettävä presidentin kelpoisuusehdot.

Kahden virkakauden maksimia on hyvin vaikea saada pois perustuslaista. Vaikka Trump internoisi suuren osan kongressin demokraateista ja muutos saisi kahden kolmasosan ääntenenemmistön kummassakin kamarissa, sen kannalle olisi lisäksi saatava kolme neljäsosaa osavaltioista. Operaatio paisuisi valtavaksi.

Trumpin vaihtoehdoiksi näyttävät jäävät tyytyminen narujen vetelyyn kulisseista tai yritys tehdä suoranainen vallankaappaus.

Kaiken sen perusteella, mitä hänestä tiedämme, jälkimmäistä on pidettävä todennäköisempänä. Hanke olisi kuitenkin hyvin vaarallinen ja voisi räjähtää käsille.

Yritys kuopata demokratia asevoimien avulla saattaisi tuoda Trumpille itselleen pallon jalkaan. USA:ssa sotilasvalassa vannotaan ensisijaisesti uskollisuutta perustuslaille. Velvollisuus totella koskee vain laillisia käskyjä.

Antiikkiin verrattuna demokratian muuttumiselle tyranniaksi on Yhdysvalloissa huomattavia pidäkkeitä. Ovatko ne riittäviä, jää nähtäväksi. 

Sami Yli-Karjanmaa on teologian tohtori ja varhaisen juutalaisen ja kristillisen kirjallisuuden dosentti.

Teksti on julkaistu ensi kertaa Kanavassa 4/2026. Kanava on Suomen Kuvalehden mediaperheeseen kuuluva mielipidelehti, jonka kirjoitukset edustavat kirjoittajan omaa näkemystä. Kanavan voit tilata täältä.