Ior Bockin saaga kiinnostaa nyt ulkomaita myöten. Oliko Bock edellä aikaansa? syventävä Paras tarina ikinä 9 MIN
Teppo Hovi on trillerikesän kiinnostavin uusi tuttavuus, Markus Ånäs kirjoittaa. kulttuuri Intohimo leiskuaa 3 MIN
Laskukausi näkyy pukeutumisessa, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan. näkökulma Bruttokansanmuotia 2 MIN
Palstalla julkaisemme lukijoidemme löytämiä osumia ja huteja mediasta. Jyvät ja akanat Kävelemällä takaperin voi saada lisää elinpäiviä. Ja muita Jyviä ja akanoita. 2 MIN
Pitäisikö esteettiset elämykset hankkia puutarhoissa sen sijaan, että ihailee materiaalisia objekteja? Toimitukselta Toimittajalta: Onko vaivalla kasvattamani kukkapenkki taideteos? 2 MIN
Don Quijote Barcelonassa on veijaritarina, jossa olisi tiivistämisen varaa, Tero Kartastenpää kirjoittaa. kulttuuri Arvio: Don Quijote Barcelonassa luottaa Juha Kukkosen vetovoimaan 2 MIN
Käpy selän alla oli aikansa kohuelokuva, joka muutti Eero Melasniemen ja Kristiina Halkolan elämän. hän ”Saatana, nyt tulee vaikeaa”, muistaa Eero Melasniemi ajatelleensa, kun näki Kristiina Halkolan ensimmäisen kerran 9 MIN
Brittiparlamenttiin pyrkii koomikko, joka esiintyy ainoastaan roskapönttöasussa. Hyvä selitys Saako brittiparlamentissa pukeutua roskapönttöön? 2 MIN
Daniel Rydénin Stasi-tietokirja on terveellinen muistutus, Teppo Tiilikainen kirjoittaa. tietokirja Arvio: Stasi oli Itä-Saksan sosialismin miekka ja kilpi 2 MIN
Hannu Väisäsen leikkisä proosa ilahduttaa, Silvia Hosseini kirjoittaa. novellikokoelma Arvio: Kirja kuin veikeä uni – Hannu Väisänen yhdistää arkista ja omituista 2 MIN
Työvoimaviranomaisiin on vaikea suhtautua auttajina, Vappu Kaarenoja kirjoittaa. pääkirjoitus Vaikeneminen on kultaa, kun asioit työvoimaviranomaisen kanssa 3 MIN
Ralliauto, liekinheitin… Petteri Orpo aktivoitui somessa. ”Olen rohkaistunut olemaan oma itseni.” kokoomus Uusi vaihde silmään 8 MIN
Pukusuunnittelija Kirsi Gumin mielestä ihmiset näyttävät elokuvissa liian täydellisiltä. hän Kuinka aito ihminen puetaan? 8 MIN
Vanhasta albumista löytyi tummunut valokuva. Voiko se olla maailman vanhin hääkuva? valokuva Onko tässä maailman vanhin hääkuva? 10 MIN
Vilma Jään ääni on hurmannut New Yorkin Metropolitan-oopperassa. Se tekee vaikutuksen myös kyyttöihin. kansanmusiikki Lumoaja 13 MIN
Käpy selän alla oli aikansa kohuelokuva, joka muutti Eero Melasniemen ja Kristiina Halkolan elämän. hän Kenen joukoissa seisotte? 9 MIN
Hallitus haluaa rajoittaa maahanmuuttoa kiristämällä ulkomaalaisten opiskelijoiden perheenyhdistämisiä. maahanmuutto Uusia kiristyksiä 8 MIN
Epäsuosio kaatoi Keir Starmerin. Britannian pääministeriksi on nousemassa Andy Burnham. Britannia Valta vaihtuu 3 MIN
Erja Yläjärvi johtaa Helsingin Sanomia. Hänelle ei kannata sanoa, että lehden laatu olisi heikentynyt. media Ei klikkiotsikkoa tähän 18 MIN
Pääministeri Orpolla oli kolme syytä kutsua eduskunta koolle Garden Helsinki -tapauksen vuoksi. analyysi Analyysi: Orpolla oli kolme syytä saapua opposition eteen – paras puolustus oli kuitenkin tuen peruminen 8 MIN
Kokoomukselle voi koitua ongelmia siitä, että se on pitänyt Garden Helsingin tukiprosessia normaalina. analyysi Analyysi: Kokoomus on pitänyt Garden Helsingin lobbausta normaalina – juuri siksi asia voi olla ongelma puolueelle 4 MIN
Äänestäjät ansaitsevat avoimen avaruuspolitiikan, kirjoittaa Hanna Wass. näkökulma Hanna Wass: Suomen avaruuspolitiikasta käydään vähän julkista keskustelua 3 MIN
Tapasin Tukholmassa pettyneitä poliitikkoja. He kertoivat maasta, jossa lähes kaikista puolueista on tullut vähemmän liberaaleja. Toimitukselta Kannatuksensa kadottanut puolue kertoo tarinan Ruotsista, joka muuttui 2 MIN
Oletusarvo on se, että kulttuuriporukka on vihervasemmistolaisia ja muut pitävät turpansa kiinni, sanoo Petteri Summanen. hän Minkä sortin porvari olet, Petteri Summanen? 8 MIN
Arvoliberaali oikeisto kutistui Ruotsissa lähes olemattomiin. Nyt heiltä on lähdössä puolue alta. Ruotsi Arvoliberaali oikeisto kutistui Ruotsissa lähes olemattomiin – nyt heiltä on lähdössä puolue alta 13 MIN
Pääministeri kiistää, että Helsinkiin suunnitellun areenan tukipäätöksessä olisi mitään erikoista. politiikka Helsingin kiistelty areenahanke on kutistunut, mutta siihen liittyy yhä liioiteltuja toiveita 3 MIN
Julkinen hallinto hakee tekoälystä apua tuottavuusongelmiin. Piilaaksosta on kuitenkin pitkä matka Apotti-Suomeen. analyysi Analyysi: Tekoälykeskustelun ongelma on, että yritysten markkinointipuheet otetaan annettuina 6 MIN
Darts-pelaaja Teemu Harju työskentelee päivätyökseen teurastamossa. hän Kuinka miljonääri päihitetään, Teemu Harju? 8 MIN
Toimittaja asui Venäjällä, kun maan demokratia romuttui. Seksuaalivähemmistöistä tehtiin syntipukkeja. hän Pelkäsitkö homona Venäjällä, Erkka Mikkonen? 8 MIN
Opettaja Eenariina Hämäläisen mielestä koulussa pitäisi olla kaikille yhteistä etiikan opetusta. hän Saako opettaja paljastaa arvonsa? 8 MIN
Pääministerin entinen erityisavustaja Tuulia Pitkänen kertoo, miksi Hornet-kohu jäi vaivaamaan. hän Mitä Marin lupasi Zelenskyille? 8 MIN
Kansainvälisesti tunnettu korumuotoilija inspiroituu Suomen luonnosta ja tataarimytologiasta. hän Miksi männyt innoittavat sinua, Ildar Wafin? 8 MIN
Entisestä orkesterimuusikosta tuli tutkija, joka pyrkii tallentamaan voimakkaiden hetkien äänet. hän Miltä hiljaisuus kuulostaa, Taina Saarikivi? 8 MIN
Teppo Hovi on trillerikesän kiinnostavin uusi tuttavuus, Markus Ånäs kirjoittaa. dekkarit Arvio: Kesän dekkarit tihkuvat rikoksia, rakkautta ja seksiä 3 MIN
Daniel Rydénin Stasi-tietokirja on terveellinen muistutus, Teppo Tiilikainen kirjoittaa. tietokirja Arvio: Stasi oli Itä-Saksan sosialismin miekka ja kilpi 2 MIN
Hannu Väisäsen leikkisä proosa ilahduttaa, Silvia Hosseini kirjoittaa. novellikokoelma Arvio: Kirja kuin veikeä uni – Hannu Väisänen yhdistää arkista ja omituista 2 MIN
Ernaux’n metakirjalliset pohdinnat ovat poikkeuksellisen kiinnostavia, Silvia Hosseini kirjoittaa. muistelmat Arvio: Tytön tarina on Annie Ernaux’n suomennetuista teoksista parhaita, monisäikeinen ja tiukasti rajattu 2 MIN
László Krasznahorkain uusin teos kyseenalaistaa koko romaanin käsitteen, Tommi Melender kirjoittaa. romaani Arvio: Nobel-kirjailija tutkii uutuusromaanissaan taiteen rituaalisuutta ja täydellisen kauneuden katoavaisuutta 3 MIN
Tekijät haluavat urheilun kulttuurin piiriin oopperan ja kirjallisuuden rinnalle, Outi Hytönen kirjoittaa. tietokirja Arvio: Hiki ja hurmos on värikäs manifesti monenlaisen urheilun ja liikkumisen puolesta 2 MIN
Osamu Dazai kuvaa itseinhoa, merkityksettömyyttä ja ulkopuolisuutta, Tero Alanko kirjoittaa. romaani Arvio: Kulttikirjailijan koko elämä oli kuolemista – myös tuoreen suomennoksen päähenkilö on pysyvän itsetuhoinen 2 MIN
Holly Jackson ajattelee, että turbon pitää olla koko ajan päällä, Tero Alanko kirjoittaa. dekkari Arvio: Suositun nuortenkirjailijan ensimmäinen aikuisille suunnattu jännäri on vetävä, mutta tyhjänpäiväinen 2 MIN
Astronautit eivät ”soturoineet” kuun pimeällä puolella, vaan vitsailivat ja puhuivat pehmoja. Mutta tekivät hommansa hyvin. Toimitukselta Nasan kuulento muistutti, miltä Yhdysvallat halusi joskus näyttää 4 MIN
Viron vankiloissa ei ollut vuonna 2024 ainuttakaan alaikäistä. Mitä etelänaapuri tekee oikein? Toimitukselta Toimittajalta: Viro selätti nuorisorikollisuuden pohjoismaisilla opeilla 4 MIN
Nykykirjallisuus tuntuu usein minäkeskeiseltä. Syy siihen ei välttämättä ole kirjoissa, kirjoittaa Tyyne Pennanen. Toimitukselta Tuntuuko kirjallisuus liian minäkeskeiseltä? Vika on ehkä muualla 2 MIN
Elina Knihtilän mukaan myös eripuran välttelyä voi pitää korruptiota, kirjoittaa Tyyne Pennanen. Toimitukselta Elina Knihtilä opetti, että myös eripuran välttelyä voi pitää korruptiona 2 MIN
Hyljettä saa metsästää, mutta sen lihan myynti on kielletty. Yksi syy on, että hylje on niin söpö. Toimitukselta ”Kuinka voit tehdä juttua tuollaisesta aiheesta”, kollegani parahti hylkeenmetsästyksestä 3 MIN
Trendit ovat yksittäisiä tuloksia tärkeämpiä. Liikettä tapahtuu myös yllättäviin suuntiin, jopa perussuomalaisista vasemmistoliittoon. Toimitukselta Mitä hyötyä on gallupjournalismista? 2 MIN
Melun ja päästöjen vähentäminen hyödyttäisi kauppaa ja valaita. Toimitukselta Ihme tapahtui: Valailla ja elinkeinoelämällä on juuri nyt samat intressit 3 MIN
Kulkeeko hissi ylös vai alas? Tätä mietimme, kun teimme tämän viikon Suomen Kuvalehden kantta. Toimitukselta Kulkeeko hissi ylös vai alas – näin syntyi yksi Suomen Kuvalehden kansi 3 MIN
Tiina Raevaara kirjoitti SK:n tiedeblogia 14 vuotta. Sinä aikana hän ehti itsekin oppia yhtä sun toista – paitsi tieteestä myös ihmisluonnosta. essee Vitamiinikohuja ja entisiä sankarikoiria – Tällaista oli popularisoida tiedettä 14 vuoden ajan netissä 9 MIN
Romaanin henkilöiden nimet eivät ole yhdentekeviä. Mutta millainen nimi on toimivin, pohtii Tommi Melender. essee Romaanissa nimi on enne – annoin omani äärioikeistolaiselle pahikselle 11 MIN
Neljän asiantuntijan teesit: tällainen olisi soten järkimalli. essee Asiantuntijoiden soteteesit: Tällainen olisi järkimalli – maakuntavero käyttöön, työterveyshuolto uusiksi 14 MIN
Läntisten arvojen puolustaminen vaatii tervettä ylpeyttä omasta kulttuurista, kirjoittaa Marko Maunula esseessään. essee Marko Maunula: Vierailu Japanin sotamuseossa teki minusta entistä ylpeämmän omasta kulttuurista 7 MIN
Rahvasta on sivistetty, mutta nyt saa etsiä sivistysporvareitakin, kirjoittaa Ville-Juhani Sutinen. essee ”Varissuolle sijoittuva arabiankielinen Wolt-romaani voisi olla aitoa nykytyöväenkirjallisuutta” 9 MIN
Tukityöllistetty sai lähtöpassit marketista, somekansa tuomitsi kauppiaat. Maria Mäkelä analysoi, mitä tapahtui. essee Tukityöllistetty sai lähtöpassit marketista, some tuomitsi kauppiaat – mitä tapahtui? 8 MIN
Aulikki Oksasen elämäkerta ansaitsee huomiota esimerkkinä taistolaisuuden historiankirjoituksesta, joka kaunistelee liikkeen luonnetta. Menneisyyden hallinnassa keskeistä on kyky esittää tietämätöntä, kirjoittaa kirjailija Anssi Sinnemäki. essee Aulikki Oksasen elämäkerrasta suivaantunut Anssi Sinnemäki: ”Onneksi emme päässeet valtaan” 19 MIN
Jussi Hanhivaara kääntyi nuorena juutalaisuuteen ja luki metritolkulla holokaustikirjallisuutta. Hänellä on ehdotus Lähi-idän rauhoittamiseksi. essee Jussi Hanhivaara on juutalainen, ja hänellä on ehdotus Lähi-idän rauhoittamiseksi: yksi valtio, jonka nimi on Palestiina 15 MIN
Portugalissa pidetyssä kokouksessa päätettiin tulevaisuuden väreistä. Suomi luotti punaiseen villalankaan. Hyvä selitys ”Heleää liilaa ja lähes liturgista violettia” – Miten syntyvät kesän 2028 värit? 2 MIN
Otkes olisi todennäköisin taho selvittämään, mikä kaikki meni pieleen Auer-tapauksessa. Hyvä selitys Voisiko Otkes tutkia, mikä kaikki meni pieleen Auer-tapauksessa? Se vaatisi pyynnön ulkopuolelta 2 MIN
Opioidikorvaushoito on yleistynyt ja apua saa aiempaa nopeammin, asiantuntijat kertovat. Hyvä selitys Huumekuolemat vähenivät – nykyään Suomessa voi päästä hoitoon jo tunnissa yhteydenotosta 2 MIN
Suomen piti olla varautumisen mallimaa, mutta moni EU-maa on rakentanut tehokkaan hälytysjärjestelmän ennen meitä. Hyvä selitys Missä varoitusjärjestelmä oikein viipyy? Asiantuntija antaa kaksi selitystä 2 MIN
”Moni on ajatellut, että se oli vihasyötti, jolla saatiin paljon somereaktioita aikaiseksi.” Hyvä selitys Miksi vuoden 2026 väri on valkoinen? Asiantuntija: Moni on ajatellut, että se oli provokaatio 2 MIN
Sdp:n kansanedustajat jättivät hallitukselle kirjallisen kysymyksen järvien vedenkorkeudesta. Hyvä selitys Voiko hallitus pelastaa järvet? 2 MIN
Operaatioiden mahtipontiset nimet eivät ole amerikkalaista keksintöä. Niillä on juuret antiikissa. Hyvä selitys USA iski ”eeppisellä raivolla” – mutta miksi operaatiot nimetään niin eeppisesti? 2 MIN
Harvinaisissa tapauksissa vaaralliseksi katsottu tuomittu voisi istua jopa loppuikänsä vankilassa, hallitus esittää. Hyvä selitys Hallitus esittää Suomeen todellista elinkautista 2 MIN
Retkiruoka saa olla elämys, uutuuskirja vakuuttaa. gourmet Nokkoslettuja nuotiolla, gin tonicit karpalosuolla – retkiruoka saa olla elämys 3 MIN
Markkinoille tulleet lonkerosorbetit ovat ajan hengen mukaisesti alkoholittomia. gourmet SK Gourmet: Lonkeroa voi nyt myös lusikoida 1 MIN
Alkon paras ”roseepänikkä” tulee Etelä-Ranskasta, kirjoittaa viiniasiantuntija Ilkka Sirén. viini Paras ”roseepänikkä” tulee Etelä-Ranskasta – viinitärpeissä kesäiset hanaviinit 2 MIN
Muodikas cabernet franc käy erinomaisesti pääsiäispöytään. viini Viinitärpit: Mehevä lampaanviulu pehmentää tanniinien puraisua – cabernet franc käy pääsiäispöytään 2 MIN
Fermentointi tuo syvyyttä makuun ja kaikkeen muuhunkin. gourmet Fermentointi lisää makua ja tekee hyvää – huippukokki kertoo, mistä aloittaa 3 MIN
Klassikoita Karjalasta on rehellisesti retro ruokakirja. gourmet Keittokirja: Karjalaista kotiruokaa kauniissa paketissa 1 MIN
Uutuuskirja tarjoaa vaivan palkaksi makeaa mahan täydeltä. gourmet Karkkireseptejä makean- ja kunnianhimoisille kotikokeille 1 MIN
Sherry edustaa hitaampaa ja kestävämpää mielihyvää, kirjoittaa Ilkka Sirén. viini Sherry on huokea ja monikäyttöinen huippuviini – Katso SK:n viinitärpit 2 MIN
Juhannusstudio paketoi polttavat kohut – Kuuntele Politiikan viikko -podcast Juhannusstudiossa paketoimme viikon polttavat kohut. Tulilinjalla ovat Sofia Virta ja Wille Rydman. 3 MIN