Aivan normaali hanke
Pääministeri kiistää, että Helsinkiin suunnitellun areenan tukipäätöksessä olisi mitään erikoista.
Vuonna 2014 Jyväskylässä haaveiltiin, että amerikkalainen poptähti Taylor Swift saapuisi esiintymään Laajavuoren laskettelukeskukseen.
Swift oli juuri Euroopan-kiertueella, eikä lento Suomeen olisi pitkä. Jos Swiftiä ei saataisi paikalle, Foo Fightersiä voisi yrittää, järjestäjät suunnittelivat.
Kumpaakaan ei näkynyt, mutta Mikko Leppilampi lupasi tulla.
Helsingin Töölöön suunniteltuun Garden-areenahankkeeseen liittyy samankaltaisia liioiteltuja toiveita ja Taylor Swift.
Maan hallitus ja hankkeen puuhamiehet ovat kierrelleet viime aikoina vakuuttelemassa, että kyse on valtakunnallisesta ykköshankkeesta ja täysin normaalista päätöksentekoprosessista, jossa ei ole mitään hämärää.
Kevään 2025 puoliväliriihessä hallitus myönsi Garden-areenalle ehdollisen 35 miljoonan euron tuen. Se maksettaisiin, jos rakentaminen käynnistyisi.
Areenaa on suunniteltu pian jo parin vuosikymmenen ajan. HIFK koki tarvitsevansa oman, uuden monitoimiareenan vanhan jäähallin viereen, ja järjestelyt aloitettiin vuonna 2008.
Kompleksiin sommiteltiin viihde- ja urheiluareenan lisäksi toimistoja, asuntoja, liiketiloja ja suuri hotelli.
Pitkällisten talous- ja kaavaongelmien jälkeen rakennusyhtiö YIT vetäytyi hankkeesta. Uusi kehityskumppani varmistui viime vuoden tammikuussa. Se oli SRV, jonka pääomistaja on vuorineuvos Ilpo Kokkila.
Kokkila on myös pitkäaikainen kokomuksen vaalirahoittaja ja Kansallisen kokoomuspuolueen säätiön hallituksen jäsen.
Garden-areenayhtiön hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jan Vapaavuori, joka on paitsi entinen kokoomusministeri ja Helsingin pormestari myös kokoomussäätiön asiamies.
Vantaan Sanomat alkoi kysellä, junailtiinko päätös ohi tavallisen prosessin. Millainen hyvä veli -verkosto takana oli?
Garden-areena ei ollut tehnyt tukihakemusta, vaan Vapaavuori oli lobannut hankkeen pääministeri Petteri Orpon (kok) esikunnalle ja valtiovarainministeriölle.
Ministeriö ei ollut tehnyt laskelmia työllisyys- ja kasvuvaikutuksista, vaikka Orpo oli puhunut myönteisistä talousvaikutuksista. Hän oli viitannut hankkeen itse ilmoittamiin lukuihin, jotka olivat lähes puolet optimistisemmat kuin Helsingin kaupungin laskemat.
Kesäkuun lopulla valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä kutsui tukisummaa ”reippaaksi” yhdelle hankkeelle. Samoihin aikoihin SRV:n Kokkila ilmoitti, ettei edes uskonut koko areenan toteutumiseen, vaan kannatti toista, Helsingin Suvilahteen suunniteltua kompleksia.
Orpo piti asiasta tiedotustilaisuuden, jossa hän painotti rahoituksen ehdollisuutta. Hallituspuolueet olivat päättäneet laajentaa investointipakettia, kokoomus oli pitänyt Gardenia perusteltuna ja päätös oli siunattu puheenjohtajien kesken.
Epäilys rakenteellisesta korruptiosta oli vakava asia, pääministeri sanoi, ja oikeuskansleri selvittäisi sitä. Oikeuskanslerille on jätetty jo yli kymmenen kantelua.
Vapaavuori syytti kohusta mediaa. Hänestä julkisuudessa kierrätetään ”huuhaata” Ilpo Kokkilan roolista hankkeessa.
”Sitten vielä löytyy joku päivystävä dosentti, joka alkaa epäillä sitä ja tätä ja tota”, hän sanoi Ylen A-studiossa.
Vapaavuori myönsi tehneensä virheen siinä, ettei ilmoittanut avoimuusrekisteriin tapaamisiaan poliitikkojen kanssa. ”Ei vain tullut mieleen silloin.”
Garden-hanke on vuosien saatossa kutistunut – tai skaalautunut, kuten puuhamiehet puhuvat – jättikompleksista pelkäksi areenaksi.
Jääkiekkopeleihin yleisöä on tarkoitus mahtua 18 000, isoihin konsertteihin noin 20 000.
Se on enemmän kuin Helsinki-halliin ja Tampereen areenalle, mutta se ei ole lainkaan niin paljon kuin Garden-hanke on tiedotteissaan antanut ymmärtää. Hanke käytti esimerkkinä Taylor Swiftin viimevuotisten Tukholman-konserttien kävijämääriä ja taloushyötyjä.
Tiedotteen mukaan kyse ei ole pelkästä tapahtumapaikasta, vaan koko kaupungin kilpailukyvystä.
Paikka, jossa Swift esiintyi, on kolme kertaa suurempi kuin mitä Gardenista tulisi.
Vapaavuori myönsikin, että ”ihan kaikkein suurimmat megatähdet” eivät tulisi esiintymään, ”mutta heti seuraava kategoria” tulisi.