Mihin katosi työväensivistys?
Rahvaan sivistämisen on katsottu olevan tärkeä osa kansallista rakennustyötä. Nyt saa etsiä sivistysporvareitakin.
Tehdään heti aluksi yksi asia selväksi: olen lähtöisin työväenluokkaisesta yksinhuoltajaperheestä ja asuin lapsuuteni ja nuoruuteni pikkukaupungissa, jossa maalari tarkoitti talojen maalaajaa, ei taiteilijaa. Tämä essee ei siis ole ylhäältä tulevaa holhoavaa retoriikkaa. Vaikka olen nykyisin palkittu kirjailija, pohjimmiltani olen prolejuntti Satakunnasta.
Enää ei juuri kuule puhuttavan työväensivistyksestä. Koko työväen käsite on kerännyt pölyä kuin lopetetun tehtaan sammutettu kone. Sanassa tuntuu olevan jotain alentuvaa, kuin sitä käyttäessään lokeroisi toisen ihmisen luokkaan, jota pitää parantaa.
Mutta ehkä olisi taas aika uskaltaa puhua työväensivistyksestä muutenkin kuin historiantutkimuksessa.