Mitkä ovat kesän 2028 värit?
Portugalissa pidetyssä kokouksessa päätettiin tulevaisuuden väreistä. Suomi luotti punaiseen villalankaan.
Toukokuussa suunnittelija Roosa Mattsson matkusti kansainvälisen värijärjestön Intercolorin kokoukseen Portugaliin. Hänellä oli matkalaukussa punaista villakarstalankaa.
Kokouksessa käsiteltiin kevään ja kesän 2028 värejä. ”Luotiin ne”, kuten Mattsson sanoo.
Kokouksessa ei ennusteta trendejä jo olemassa olevien raporttien pohjalta vaan harjoitetaan ”omaa ajattelua”. Kokous on kahdesti vuodessa, paikalla oli nyt edustajia 17 maasta.
Sitä ennen Suomen Intercolor -yhdistyksen ICfinin seitsenhenkinen raati muodosti oman näkemyksensä. Ensin niin, että ryhmä keskusteli teemoista, jotka heistä ovat olennaisia.
”Meillä oli ajatus vuorovaikutuksesta fyysisessä maailmassa. Se on epätäydellisyydessään täydellistä. Kitka ja väärinymmärrys kuuluvat ihmiselämään”, Mattsson sanoo.
Lisäksi puhuttiin kestävyydestä, jatkuvuudesta, käytetyn arvostamisesta – ”pyhästä patinasta”. Mattsson kertoo, että teemojen valinnan jälkeen jäsenet alkoivat kukin ”värittää teemoja”.
Sitä varten Mattssonilla on kellarikomero täynnä värisilppua. Eri materiaaleja, eri sävyjä. ”Pyhän patinan” teema sai hänet miettimään kerroksellisuutta. Niitä hänelle edustivat punaiset puutikut.
Suomen lopulliseen näkemykseen päätyi tikkujen sijaan punainen villalanka.
Intercolorin kokouspaikalla Portugalissa oli kookas pöytä, johon eri maiden edustajat kokosivat tuomiaan materiaaleja.
Työskentely perustuu ”kokemukseen ja näkemykseen”, ja se on ”intuitiivista”, Mattsson sanoo.
No, mikä on näkemys kevään ja kesän 2028 väreistä?
”Siellä näkyy moninaisuus. Voi ajatella, että värimaailma ei ole skandinaavisen minimalistinen vaan kaikki on sallittua. Voi olla pastelleja ja väripaletin ärjympää päätä. Heleää liilaa ja lähes liturgista violettia molempia.”
Myös punainen paksu villalanka on mukana.