Paras tarina ikinä
Ior Bockin saaga kiinnostaa nyt ulkomaita myöten. Nuoren polven dokumentaristit löysivät siihen uuden kulman. Oliko Bock edellä aikaansa?
9
MIN
Lumoava pelle, jota kamera rakasti.
Karismaattinen Suomenlinnan opas, joka hurmasi mielikuvituksellisilla tarinoillaan.
Hippiseikkailija, joka toi Suomeen goa trance -musiikin sekä järjesteli mittavaa huumeiden maahantuontia.
Muinaisen mahtisuvun perillinen, jolle oli uskottu salaisuus miljardien arvoisen muinaisaarteen sijainnista.
Kärsimystä ja kuolemaa aiheuttanut kulttijohtaja.
Ior Bockia on vaikea luonnehtia. Hän ei sepittänyt ainoastaan omaa elämäänsä vaan kokonaisen maailmanselityksen, jossa yhdistyvät kansanperinne, omintakeiset historiantulkinnat sekä kielipelit suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
1990-luvun alkupuolella Bock esiintyi usein televisiossa koomisena ja puoleensavetävänä veijarina. Hyvät, pahat ja rumat -ohjelman vieraana hän sai sanaleikeillään ja spermanjuontijutuillaan Jari Sarasvuonkin hiljaiseksi.
Bockin ja hänen kansainvälisen lähipiirinsä huumetuomiot vuodelta 1990 tahrivat mainetta vain vähän. Vaikka yleinen ilmapiiri oli tiukan huumekielteinen, Bockia kutsuttiin vielä tuomioiden jälkeen Helsingin Sanomissa ”vaarattomaksi näkijäksi”.
Ylellä heinäkuun lopussa alkava neliosainen dokumenttisarja Bockin saaga on tähän mennessä kattavin selonteko eksentrikosta ja hänen seuraajistaan.
Se kertoo myös Bockin pimeästä puolesta, josta lähipiiri on vaiennut suojellakseen oppi-isän henkistä perintöä.
Bock oli manipuloiva. Hän ei välittänyt vähääkään, jos hänen johtamassaan yhteisössä tapahtui ikäviä asioita tai jos ystävä sekosi vaarallisesti.
Jo 1970-luvulta alkaen Bock keräsi ympärilleen nuorten ihailijamiesten piiriä. Naisiakin tuli ja meni.
”Hankala tyyppi”, sanoo Nino Poppius, sarjan ideoija ja käsikirjoittaja. ”Melkein kaikki sanoivat, että Bock oli todella kiltti. Mutta oli hyväksikäyttöä, seksuaalistakin.”
Poppius työskenteli dokumenttisarjan parissa viisi vuotta. Hän kuvailee saaneensa bockilaisten luottamuksen olemalla läsnä ja perehtymällä saagaan.
Haastateltuihin kuuluvat näkyvimmin julkisuudessa olleet Bock-sisäpiiriläiset Petri Räisänen ja Juha Javanainen. He eivät vastaa mielikuvaa todellisuudentajunsa menettäneistä kulttiseuraajista, päinvastoin.
”Keskusteluissa ja haastatteluissa heissä oli kriittisyyttä ja etäisyyttä, ja silti paljon uskoa Bockin kertomiin juttuihin. He ovat fiksuja ja järkeviä tyyppejä. En vieläkään ihan ymmärrä heidän tulokulmaansa.”
Lokakuussa tulee kuluneeksi 16 vuotta Bockin kuolemasta. Arkijärjellä voisi kuvitella, että levottomat sadut olisi laskettu hautaan hörhön kanssa. Suomessa näkyvämpi kiinnostus Bockiin laimenikin vuosiksi.
Nyt tarina on kaivettu uudestaan esiin.
Dokumentin lisäksi on ilmestynyt kaksi kirjaa. Viime syksynä Bockin elämästä julkaistiin äänikirja Kulttijohtaja vai mystikko? – Ior Bockin uskomaton elämä (Storytel), toukokuussa ilmestyi Petri Räisäsen ja Ari Väntäsen tietoteos Ior Bockin suuri saaga (Like), jossa lähipiirin haastatteluja lomittavat lainaukset Bockin maailmanselityksestä.
Saagalla on suurempi yleisö kuin koskaan. Pelkästään englanninkielisillä Bock-videoilla on Youtubessa yli miljoona katsojaa.
Vuonna 2021 brittiläiset iltapäivälehdet ja yhdysvaltalainen New York Post kirjoittivat aarteenetsinnästä Sipoon Gumbostrandissa. Kansainvälinen julkisuus vakuutti Parad-tuotantoyhtiön aiheen potentiaalista.
Tuottaja Axel Högström kertoo aiheen olleen hänelle, nelikymppiselle, tuttu, mutta nuoremmat suomalaiset eivät välttämättä olleet Bockista kuulleetkaan.
”Tehtäisiin Ylelle söpö pikku shortform-sarja, kuusi kymmenminuuttista jaksoa nuorille”, Högström muistelee lähtökohtaa.
”Katsottaisiin, keitä kaikkia Gumboon tulee kesällä. No, ei koko kesänä tapahtunut mitään.”
Vaikka kaivaukset eivät edenneet eikä kuvattavaa ollut, Nino Poppius tapasi Sipoossa vanhoja bockilaisia. Taustatyötä tehdessään Poppius hämmästyi, miten laajasti netissä keskusteltiin Bock-saagasta.
Poppiukselle ja toiselle käsikirjoittajalle Dylan Pashleylle avautui myös aiheen traaginen ja pimeä puoli. Se ei taipuisi nuorten kevyiksi dokkarijaksoiksi.
Ohjaajaksi piti tulla Arthur Franck. Hän halusi tehdä Bockin henkilökuvan yksittäisenä dokumenttielokuvana. Haastateltavien suostutteleminen oli aluksi tahmeaa. Asianomaiset suhtautuivat mediaan varauksella.
”Ymmärrän hyvin, koska aina on menty sensaatio edellä”, Högström sanoo.
Kun vyyhdin selvittely venyi, Franck jätti hankkeen ja keskittyi vuoden 1975 Ety-kokouksesta kertovaan The Helsinki Effect -elokuvaansa.
Nyt sarjan neljä osaa ovat kuin erillisiä dokumenttielokuvia, Högström kuvailee.
Kussakin on erilainen näkökulma ja sävy. Ensimmäinen kertoo ihmisistä, jotka lähtivät 1970- ja 1980-luvuilla yhteiskunnan normeja pakoon Goalle. Siellä hollantilainen Michel Merle tapasi Bockin 1975.
Hän oli paikalla, kun saaga syntyi helmikuussa 1984.
Poikkeuksellisen väkevää himalajalaista hasista oli poltettu toista kuukautta aamusta iltaan. Eräiden juhlien jälkeen Bock ilmoitti alkavansa nyt kertoa aakkosista.
Parin vuorokauden ajan hän selitti huvilan verannalla äännejärjestelmää, joka avaa ihmiskunnan ja maailmankaikkeuden historian. Kielipeli, jonka vain hän osasi, tarjoaisi ”täydellisen ymmärryksen”.
Tavuilla oli ikiaikaiset merkityksensä. Tutut sanat ja paikannimet kätkivät totuuksia ja yhteyksiä mytologioihin.
Tarina julisti, että kaikki muut uskomusjärjestelmät ovat pelkkää hämäystä. Että kaikki, mitä olet oppinut historiasta, onkin oikeasti näin.
Kuulijat olivat haltioissaan. Heistä tuntui, että tarinaa ei kerro Bock. Se oli kuin jumalainen paljastus.
Bockin silloinen naisystävä, joka ei käyttänyt hasista, suhtautui asiaan toisin. Hän jätti Bockin muutamaa kuukautta myöhemmin.
”Näen Iorin tarinan alkaneen psykoosista, joka sai valtavat mittasuhteet. Minusta tämä on varoittava esimerkki siitä, mihin pilvenpoltto voi johtaa”, hän kertoo kirjassa Ior Bockin suuri saaga.
Bockin sukutilalle Gumbostrandiin vaelsi eri puolilta maailmaa kotoisin olevia hippejä, joihin Bock oli tutustunut Goalla. Jotkut jäivät sinne asumaan, kuten sarjan päähenkilöksi nouseva Merle. Hänestä tuli Bockin läheisin ystävä.
Yhteinen tavoite oli kaivaa esiin Bockin ”Temppelivuoreksi” nimeämän kallion sisältä Lemminkäisen aarre.
Sitovin voima oli tietysti Bockin persoona ja se, miten hän kertoi saagaansa. Nuorempaa väkeä tuli kesällä konemusiikkibileisiin.
”Tosi tärkeitä, aivan legendaarisia partyja”, muistelee mediapersoona Tunna Milonoff Räisäsen ja Väntäsen kirjassa.
Hasista poltettiin joka päivä. Kun Merle sai ilmeisesti psykoosin ja lähti juoksemaan 500 kilometrin matkaa kohti Kainuuta, ei Bockia kiinnostanut auttaa.
”Ei mikään vastuullinen johtaja”, Poppius sanoo.
On vaikea hahmottaa, mikä oli empatiakyvyttömyyttä ja mikä manipulointia.
”Ympärillä käytettiin kaikkea, tuotiin maahan suuria määriä pilveä ja pillereitä. Ior itse ei käyttänyt muuta kuin pilveä.”
Sarjan traagisin osuus keskittyy muusikko Petri Walliin.
Kingston Wall oli 1990-luvun alussa yksi suomalaisen rockin kansainvälisimmistä vetonauloista. Se ehti julkaista kolme albumia, joista viimeisen, Tri-Logyn, sanoitukset olivat Bock-mytologiaa. Yhtyeen keulahahmo Walli alkoi viettää aikansa Bockin porukassa Suomessa ja Intiassa, eikä enää oikein puhunutkaan muusta kuin saagasta.
Kesällä levyn julkaisun jälkeen Walli hyppäsi kirkontornista ja kuoli.
Sitä ennen hän oli sanonut, että Bock on itse paholainen.
Vasta puolivälin jälkeen sarja kertoo Ior Bockin, oikealta nimeltään Bror Holger Bertil Svedlinin, todellista elämäntarinaa ja antaa mahdollisuuden tulkita syitä ja seurauksia.
Holger oli avioton lapsi, joka adoptoitiin vauraaseen porvoolaisperheeseen.
Holgerin ollessa 20-vuotias hänen velipuolensa kuoli hämärissä olosuhteissa. Veljekset käsittelivät yhdessä ladattua taskupistoolia. Holger sai tuomion kuolemantuottamuksesta.
Holger väitti veljensä tehneen aseella itsemurhan.
Adoptiotaustan piilottaakseen hän sepitti syntyneensä kasvattiäitinsä insestisestä suhteesta.
Hän alkoi käyttää nimeä Ior, joka viittasi Nalle Puhin aasi Ihaan ruotsinkieliseen nimeen.
Ior valmistui Svenska Teaternin koulusta näyttelijäksi. Hauska tanssityyli television pesuainemainoksessa teki hänestä hetkeksi kansallisen pikkujulkkiksen.
”Tarinoi kuin paroni Münchhausen, tanssii kuin Gene Kelly ja vetää kansaa puoleensa kuin Hamelnin pillipiipari”, kirjoitettiin Ilta-Sanomissa 1976.
Bock-saagan synnyttyä kaikki lähti käsistä.
”Alettiin fantasoimaan ja kertomaan tarinoita. Mitä enemmän hän kertoi, sitä enemmän oli kavereita”, kuvailee sipoolainen lapsuudenystävä Matte Martin.
Meininki ja outo väki naapuritilalla herätti huolta. Bockin työnantaja Ehrensvärd-seura antoi potkut 1984, kun opastukset Suomenlinnassa alkoivat olla liian mielikuvituksellisia.
Dokumenttisarjan tekijät ovat saaneet kameran eteen sekä Peter Fahlurin, joka puukotti Bockia 1999, että Nilesh Naikin, joka surmasi Bockin 2010.
Haastattelut ovat rauhallisia. Vaikutelma on luottamuksellinen ja helpottunut.
”Syy, miksi Fahluria ei ole aiemmin kuultu, on yksinkertaisesti se, ettei häneltä oltu koskaan kysytty aiheesta”, Poppius sanoo.
Saagayhteisöön kuulunut Fahlur kertoo Wallin tapaan tulleensa sekavassa mielentilassa vakuuttuneeksi, että Bock oli itse paholainen.
Gumbostrandin tilukset ja Bockin Helsingin-koti myytiin Lemminkäisen temppelin kaivauksista kertyneiden velkojen vuoksi vuonna 2000. ”Temppelivuoren” ostivat kuitenkin Helsingin Astanga Joogakoulun nimiin ihailijat Räisänen ja Javanainen.
Puukotuksesta halvaantunut Bock järjesti itselleen kotiavustajia Goalta. He eivät olleet bockilaisia tai muuten henkistyneitä, vaan aivan tavallisia miehiä.
Intialaiset asuivat Bockin pienessä kaksiossa Munkkivuoressa. Bock kutsui heitä ”piparkakkupojiksi” ja puhui jatkuvasti saagasta, spermasta ja erektioista.
Surman oikeuskäsittelystä tuli historiallinen tapaus. Nilesh Naik todettiin sekä käräjä- että hovioikeudessa syyntakeettomaksi. Psykiatrisissa tutkimuksissa arvioitiin, ettei hän ole pakkohoidon tarpeessa.
Nilesh muutti takaisin Intiaan, meni naimisiin, sai lapsia, eikä ollut koskaan kertonut vaimolleen, mitä Suomessa tapahtui.
Ei ennen kuin dokumentintekijät löysivät hänet. Kolmen päivän keskustelujen jälkeen Nilesh suostui kameran eteen.
”24 tuntia vuorokaudessa olet Ior Bockin kanssa. Se oli vankila”, Nilesh kertoo dokumentissa.
Rahoittajat kyselivät dokumenttisarjan tekijöiltä, eikö tarinan pitäisi päättyä Bockin kuolemaan.
Neljäs jakso on kuitenkin tekijöiden mielestä sarjan tärkein. Se kertoo saagan vetovoimasta tässä ajassa.
Saagayhteisö harveni Bockin halvaannuttua, neljännesvuosisata sitten. Se, mikä aikoinaan oli pienen porukan uppiniskaista irrottautumista yhteiskunnasta, on muuttunut uudella aikakaudella osaksi netin viestiyhteisöjen, podcastaajien ja videodokumenttien globaalia peilimaailmaa.
”Nyt jokaisen pitää olla toisinajattelija, tai muuten olet lammas”, tuottaja Axel Högström sanoo.
”Digitaalimaailmassa Iorin kertomukset ovat valtavirtaa. Do your own research, kuten amerikkalaiset salaliittoteoreetikot painottavat. Äärimmäistä individualismia. Mikään ei ole totta.”
Kielipelit tuovat Bock-saagaan kryptisyyttä ja hunnun, jonka taakse on vaikea nähdä, ja joka suo siksi vain enemmän lupausta.
Jos tähän perehtyy, kaikki selviää.
Kaliforniassa nuori perheenisä opiskelee suomea saadakseen paremman otteen Bock-saagasta.
Bock-saagasta sadoille tuhansille kuuntelijoilleen intoillut yhdysvaltalainen koomikko ja salaliittopodcastaaja Sam Tripoli selittää haastattelussa, että historia on valhe eikä sitä voi ymmärtää. Kaikessa on kyse vain hyvän ja pahan taistelusta.
Helsingin Astanga Joogakoulu pani ”Temppelivuoren” myyntiin 2022.
Dokumentin mukaan uudet omistajat ovat puolalaisitävaltalainen miljonääri-transhumanisti J. S. E. R. Valmes sekä saksalainen esoteeris-kristillinen yhteisö Lohikäärmeen ritarikunta.
He eivät tunteneet saagayhteisöläisiä, vaan ilmestyivät kuin tyhjästä.
Kalliossa on yksi ”hypertiloista”, joihin koko ihmiskunnan tietoisuus keskittyy, Valmes sanoo dokumentissa.
Tarinan arvosta kertoo jotain se, että 260 000 euron kauppasumma oli todella suuri maan käypään hintaan verrattuna.
”Ymmärrys alkaa kasvaa, kun pitää kaikkea tarinoina, eikä usko mihinkään”, totesi Petri Walli Helsingin Sanomien haastattelussa Tri-Logyn julkaisun aikoihin.
Eikä Bockin kaltoin kohtelema, nyt 74-vuotias Michel Merle ole irtisanoutunut kultista.
Vetovoima tiivistyy Merlen ajatukseen siitä, mille hän on omistanut elämänsä: Vaikka saaga ei olisikaan totta, se olisi silti paras koskaan kerrottu tarina.
Bockin saaga tulee katsottavaksi Yle Areenaan 27.7. Sarja alkaa TV1:llä 1.8.