Tamperelaisen kirjailijan Dess Terentjevan romaani kertoo venäläisyyden häpeästä ja pelosta. syventävä Miltä tuntui luopua passista? 8 MIN
Tällä viikolla pohdimme, hyydyttääkö bensan hinta talouskasvun. Entä mihin EU oikein tähtää lämmitellessään välejään Kanadaan? ajankohtainen Kuuntele Politiikan viikko -podcast 2 MIN
Tanssija Elina Pirinen toivoo katsojan miettivän, mitä voisi tässä elämässä tehdä jos vain kehtaisi. kulttuuri Tervassa keitetty taiteilija 4 MIN
Nyt valta ja ääni on ihmisillä, joista kasvatettiin koulussa nöyriä kansalaisia, Tuoma Kyrö kirjoittaa. näkökulma Opettaja jonka ympäriltä seinät vietiin 3 MIN
Viiankiaavan ja monen muun luonnonsuojelualueen kohtalo voi ratketa pian. SK kävi Viiankiaavalla vuonna 2016. kaivosteollisuus Viiankiaavan ja monen muun luonnonsuojelualueen kohtalo voi ratketa pian – Tällainen on Viiankiaapa 2 MIN
Petteri Orpo lupaili suomalaisille talouskasvua. Nyt kun sitä viimein saadaan, kokoomuksen kannatus on kääntynyt laskuun. talouspolitiikka ”On ollut kaikenlaista haastetta, itsellänikin”, Orpo sanoo SK:n haastattelussa 12 MIN
Q-teatterin Suliko kysyy, syntyykö vai muuttuuko ihminen hirviöksi, Päivi Ängeslevä kirjoittaa. teatteri Arvio: Sulikon odotettiin olevan syksyn teatteritapaus – ja sitä se on 2 MIN
Jos koulussa on opittava sietämään tylsyyttä, tehdään siitä oppiaine, Jukka Ukkola pakinoi. Ukkola Pakina: Koulussa pitää sietää tylsyyttä – vaikka räntäsateen äärellä 2 MIN
Palstalla julkaisemme lukijoidemme löytämiä osumia ja huteja mediasta. Jyvät ja akanat Lemmikkien jalostus eduskuntaan. Ja muita Jyviä ja akanoita. 2 MIN
Florida oli pitkään amerikkalaisen politiikan tärkeä ilmapuntari. Nyt tilanne on toinen. Yhdysvallat Marko Maunula: Seuraavissa presidentinvaaleissa Floridassa on hiljaisempaa 2 MIN
Keskustan entinen pitkän linjan avustaja tuomittiin Katri Kulmunin esiintymisvalmennuksiin liittyvässä tapauksessa. tuomiot Korkein oikeus tuomitsi Kulmunin entisen avustajan sakkoihin petoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 3 MIN
Jaakko Yli-Juonikkaan esseet suuntaavat valokeilan marginaaliin, Herman Raivio kirjoittaa. esseet Arvio: ”Rämäkkäästi sventterillä potaisseen” – Mitä Kirka oikein tokaisi? 3 MIN
Juhani Karilan romaani tuo ihmissuden ja muut otukset Helsinkiin. Tarjolla on myös pingistä. kirjallisuus Ihmissusi Helsingissä 7 MIN
Kiina, Venäjä ja Pohjois-Korea yrittävät ottaa kaiken irti Trumpin jäljellä olevasta presidenttikaudesta. suurvallat Kahden vuoden ystävyys 8 MIN
Kaunokirjallisuus voi parantaa lääkärin kykyä kuunnella. Näin väittää kerronnallinen lääketiede. terveydenhuolto Olipa kerran lääkäri, joka osasi kuunnella 7 MIN
Galleristi Krista Mikkola koki 1980-luvun taidehuuman. Mitä hän toisi tuolta vuosikymmeneltä takaisin? taide Nousu ja laskut 14 MIN
Purku-uhan alla olevissa kirkoissa jo sisäilman haju paljastaa, miksi monia niistä ei kannata korjata. kirkot Kirkon omat hautajaiset 9 MIN
Suomen luontoa pitäisi ennallistaa, eikä se ole ilmaista. Etujärjestöt kritisoivat laskelmia. luonto Miljardeja luonnolle 8 MIN
Sikaruttoon kuolleiden porsaiden löytyminen aloitti spekulaatiot siitä, missä niiden emakko on. maatalous ”Nyt se sitten tuli” 10 MIN
Unkarin uusi hallitus toteuttaa kiireellä uudistuksia. Joskus liiankin kiireellä, asiantuntija sanoo. Unkari Tästä kansa äänesti 9 MIN
Sdp ja keskusta olivat samaa mieltä monista veronkorotuksista Keskuskauppakamarin paneelikeskustelussa. verotus Keskustan talousvaikuttaja: Kaikkien kannattaisi varautua yhteisöveron alennuksen perumiseen vuoden jälkeen 5 MIN
Costa Rican Rebeca Grynspan ja Guyanan Carolyn Rodrigues–Birkett vaikuttavat vahvimmilta ehdokkailta. analyysi Analyysi: Pääsihteerikisan asetelma selkiytyi YK:n yleiskokousviikon alla 4 MIN
Orpo torjuu opposition kritiikin puolustusministeri Antti Häkkäsen Israelin-matkasta. politiikka Orpo puolustaa Häkkäsen Israelin-matkaa: ”Vasemmiston pitää muistaa, että Daavidin linko on keskeinen yhteistyön aihe” 2 MIN
Britannian pääministeri Andy Burnham inspiroitui Suomen tavasta poistaa asunnottomuutta. asunnottomuus Andy Burnham inspiroitui Suomen tavasta poistaa kodittomuutta – Suomessa ”Suomen ihme” rapautuu 7 MIN
Alle kolmasosa suomalaisista pitää velkajarrun säästöjä mahdollisina. Kokoomuksen kannattajat ovat poikkeus. politiikka Alle kolmasosa suomalaisista uskoo velkajarrun mukaisiin säästöihin ensi vaalikaudella 3 MIN
Entiset avustaja ja suurlähettiläs ovat erimielisiä siitä, miksi pääministeri Marinin tapaamisia oli vaikea järjestää. diplomatia Kirjaväite: Suurlähettiläs oli haluton järjestämään pääministeri Marinille tapaamisia Yhdysvalloissa – lähettiläs kiistää 4 MIN
Kanadan ja EU:n liittolaisuudessa keskeinen avoin kysymys on, miten pitkälle yhteiset intressit riittävät. Euroopan unioni Analyysi: Uutiset Kanadan ja EU:n tiivistyvistä suhteista ovat pr-voitto unionille 4 MIN
Keskustan markkinoima ”jättiuudistus” jäi ylisanoja vähäisemmäksi ja osin epäselväksi. hallinto Keskusta siirtäisi valtion tehtäviä kunnille ja alueille – säästövaikutus jää epäselväksi 4 MIN
Muutosjohtajan mielestä on helpompi toimia nyt kuin elää luontokadon ja ilmastonmuutoksen runtelemalla planeetalla. hän Miten luontokato pysäytetään, Mari Pantsar? 8 MIN
Käpy selän alla oli aikansa kohuelokuva, joka muutti Eero Melasniemen ja Kristiina Halkolan elämän. hän Kenen joukoissa seisotte? 9 MIN
Sananvapauspalkinnon saanut Janette Grönfors puhuu niiden puolesta, joita ei kuulla. hän Miksi haluat kuulua muttet näkyä? 8 MIN
Evan johtaja kasvoi duunariperheessä, joka hänen mielestään ei ollut duunariperhe. hän Miltä kumihanska haisee, Emilia Kullas? 8 MIN
Kelloa katsotaan lämpömittarista, sanoo professori Ville-Pekka Sorsa Suomen talouden hoidosta. hän Onko valtio liian iso? 7 MIN
Ilmakehätutkija Jenni Kontkanen selvittää mallinnuksilla, miten sääilmiöt muuttuvat tulevaisuudessa. hän Mitä ovat digitaaliset kaksoset? 7 MIN
Puolustusteollisuuden pääsihteeri uskoo, että alan koko nelinkertaistuu Suomessa vuoteen 2030 mennessä. hän Tuleeko Euroopasta itsenäinen asemahti? 8 MIN
Kiran Desain suurromaani on laaja ja lumoava, Tommi Melender kirjoittaa. romaani Arvio: Sonian ja Sunnyn yksinäisyys on enemmän kuin lumoava lukuromaani 2 MIN
Riikka Pulkkisen Pienet joutsenet on erittäin taitavasti rakennettu romaani, Outi Hytönen kirjoittaa. romaani Arvio: Riikka Pulkkisen Pienet joutsenet ei tyhjene yhdellä lukukerralla 2 MIN
Ville Ahonen on epätavallinen, parhaimmillaan häikäisevä lauluntekijä, Tero Alanko kirjoittaa. levy Arvio: Ville Ahosen lauluissa on varmuutta, ihmettelyä ja maagisuutta 2 MIN
Viidakon villit naiset -näytelmässä yleisö esittää studioyleisöä, Päivi Ängeslevä kirjoittaa. teatteri Arvio: Viidakon villit naiset tekee tosi-tv:stä kansankomediaa 2 MIN
Maarit Verronen tuo uusia aineksia synkkiin tulevaisuudenkuviinsa, Virpi Alanen kirjoittaa. romaani Arvio: Maarit Verronen on erinomainen kirjoittaja ja typeryyden kommentoija 2 MIN
Irlantilaisen Flann O'Brienin teos rakentaa oman leikkisän todellisuutensa, Ville Hänninen kirjoittaa. romaani Arvio: Hullu kuningas puussa on nyrjähtäneiden ideoiden juhlaa 2 MIN
Janne Saarikivi on terävimmillään puolustaessaan yliopistoja, Silvia Hosseini kirjoittaa arviossaan. esseet Arvio: Suomalaiset eivät arvosta äidinkieltään, Janne Saarikivi väittää 2 MIN
Anna Kontula selittää ilmastodenialismia Dostojevskin avulla, Tero Alanko kirjoittaa. tietokirja Arvio: Miksi ihmiskunta ei halua pysäyttää ekokatastrofia? 2 MIN
Into terapiatakuusta vaihtui lupaukseen, joka näyttää auttaneen nuoria lähinnä symbolisella tasolla. Toimitukselta Into terapiatakuusta vaihtui näennäiseen henkselien paukutteluun 2 MIN
Kultarannassa kansainvälisten vieraiden kannattaisi tentata tiukemmin suomalaisia – ja päinvastoin. Toimitukselta Kultarannassa kansainvälisten vieraiden kannattaisi tentata tiukemmin suomalaisia – ja päinvastoin 4 MIN
Hallitus jättää rahoittamatta suunnittelemiaan ilmastotoimia. Se on voitto perussuomalaisille. Toimitukselta Hallitus jättää rahoittamatta suunniteltuja ilmastotoimia, ja se on perussuomalaisten voitto 2 MIN
Jos ihminen ei erota koneen ja ihmisen tuottaman tekstin eroa, hän alkaa lopulta epäillä kaikkea. Toimitukselta Terveisiä Oxfordista: journalismia kaikilla aisteilla 4 MIN
Poliitikkojen puheissa velkajarrusta on koko ajan leijunut outo ristiriita. Toimitukselta Poliitikkojen puheissa velkajarrusta on koko ajan leijunut outo ristiriita 4 MIN
Vaikutusarvioita lasketaan luovalla matematiikalla, kirjoittaa Jarmo Raivio. Toimitukselta Vaikutusarvioita lasketaan luovalla matematiikalla – eikä niitä juuri valvota jälkikäteen 3 MIN
Trendit ovat yksittäisiä tuloksia tärkeämpiä. Liikettä tapahtuu myös yllättäviin suuntiin, jopa perussuomalaisista vasemmistoliittoon. Toimitukselta Mitä hyötyä on gallupjournalismista? 2 MIN
Valtion asettamat liian tiukat säännöt vaivaavat työllisyyspalveluita ja sotea. Toimitukselta Toimittajalta: Tehkää kuten parhaaksi katsotte, mutta tässä on tarkat ohjeet 2 MIN
Vaalitulokset eivät ole diagnooseja vaan signaaleja, kirjoittaa Matti Kalliokoski. pääkirjoitus Demokratia punnitaan vaalien välissä – ja vaalitulokset eivät ole diagnooseja vaan signaaleja 2 MIN
Valtioiden ja yhteiskuntien pitäisi kyetä vastustamaan oikoteitä, kirjoittaa Matti Kalliokoski. pääkirjoitus Valtioiden ja yhteiskuntien pitäisi ymmärtää, että pikavoitot voivat käydä kalliiksi 3 MIN
Voimme yhä vaikuttaa omilla teoillamme ihmiskunnan aiheuttamaan kriisiin, Tiina Raevaara kirjoittaa. Kolumni Tiina Raevaara: Ilmastokriisin yhteydessä toivosta puhuminen on epäolennaista ja outoa 3 MIN
Joka kodissa tulisi olla pakollinen täysi kirjahylly, luettiin kirjoja tai ei, kirjoittaa Antti Nylén. näkökulma Antti Nylén: Joka kodissa tulisi olla pakollinen täysi kirjahylly – luettiin kirjoja tai ei 3 MIN
Suomen suhde ydinpelotteeseen on jäänyt yllättävän vähälle keskustelulle, kirjoittaa Matti Kalliokoski. pääkirjoitus Suomen puolustuskeskustelussa yksi aihe on jäänyt yllättävän vähälle: ydinasepelote 3 MIN
Syksyn poliittiset kirjat vihjaavat, ettei lähdesuojaa aina käytetä kuten pitäisi, Robert Sundman kirjoittaa. media Teemu Keskisarja väittää käyneensä kauppaa murtaakseen lähdesuojan – ”Kosto elää” 2 MIN
Kenelle kaupunki kuuluu, kysyvät sähköpyöräileviä turisteja väistelevät kööpenhaminalaiset. näkökulma Kenelle kaupunki kuuluu, kysyvät sähköpyöriä väistelevät kööpenhaminalaiset 3 MIN
Poliitikko Peltokangasta ei ole ilman Razmyaria, vaikka Razmyar on olemassa ilman Peltokangasta, kirjoittaa Adile Sevimli. Kolumni Poliitikko Peltokangasta ei ole ilman Razmyaria, vaikka Razmyar on olemassa ilman Peltokangasta 3 MIN
Perinteisten konservatiivien pitää oppia taistelemaan populistien kanssa oikeiston johtajuudesta. essee Onnistuvatko perinteiset konservatiivit vastaamaan populismin haasteeseen? 13 MIN
Vieraantumisen arvostelijat kuvittelevat, että menneisyydessä on vallinnut alkuykseyden tila, jossa ihminen on voinut olla kokonainen. Entä jos alkuperäistä minuutta ei olekaan? essee Hyvinvointiteollisuus kauppaa matkoja omaan itseen – mutta itsensä etsiminen on turhaa 7 MIN
Tutkijat ovat paisutelleet 1970-luvun taistolaisuuden merkitystä, kirjoittaa Tapio Bergholm. essee Tutkijat ovat paisutelleet 1970-luvun taistolaisuuden merkitystä 10 MIN
Maailma raivostuttaa. Toimintaa, saatana! kirjoittaa Riikka Karhunen esseessään. essee Raivostuttaa kaikki – aseen hankkimisen sijasta kannattaisi miettiä Václav Havelin kysymystä 9 MIN
Jussi Hanhivaara kääntyi nuorena juutalaisuuteen ja luki metritolkulla holokaustikirjallisuutta. Hänellä on ehdotus Lähi-idän rauhoittamiseksi. essee Jussi Hanhivaara on juutalainen, ja hänellä on ehdotus Lähi-idän rauhoittamiseksi: yksi valtio, jonka nimi on Palestiina 15 MIN
Suomen johtavan lännettäjän periaatteena oli aina ”niin lähelle kuin mahdollista”. essee ”Kokoomuksesta oikealta ohi” – Sdp ei nähnyt Paavo Lipposta puoluejohtajana 13 MIN
Suomeakin uhkaa demokratian menetys. Jopa itsenäisyys voi vaarantua, kirjoittaa Karina Jutila. essee Demokratia ja itsenäisyys vaarantuvat Suomessakin, kun Trumpin tekoihin sopeudutaan 14 MIN
Rahvasta on sivistetty, mutta nyt saa etsiä sivistysporvareitakin, kirjoittaa Ville-Juhani Sutinen. essee ”Varissuolle sijoittuva arabiankielinen Wolt-romaani voisi olla aitoa nykytyöväenkirjallisuutta” 9 MIN
Hyydyttääkö bensan hinta talouskasvun? – Kuuntele Politiikan viikko -podcast Tällä viikolla pohdimme, hyydyttääkö bensan hinta talouskasvun. Entä mihin EU oikein tähtää lämmitellessään välejään Kanadaan? 2 MIN
Piilosana 35/2026 Aloitimme piilosanat vuonna 1975. Huippulaatijoiden piilosanat ovat edelleen tapaus kerran viikossa! 2 MIN