Femma Canthista

Ilmainen kirjasto on menneisyyttä. Lainaamisesta tulee saada palkkio, Tuomas Kyrö kirjoittaa.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tuomas Kyrö
Kirjoittaja on kirjailija.
3 MIN

Viiden markan kolikko, kun pilkoin mökillä polttopuita, kymppi kun harvensin vesakkoa, viisikymppiä kun vaihdoin autonrenkaat. Isoäitini maksoi minulle lapsesta nuoreen aikuisuuteen saakka työsuorituksista. Palkkio oli maksajalle pieni ja saajalle suuri. Olisin tehnyt samat asiat ilmaiseksi, mutta korvaus tuntui arvostukselta ja sitoutti tamppaamaan mattoja.

Tämä tuli mieleeni, kun luin valtiovarainministeriön toimenpidevaihtoehdoista, joissa ehdotettiin kirjastokortin muuttamista maksulliseksi aikuisille.

Kyllä vain, kirjastokäynneistä pitää maksaa.

Kirjastonkäyttäjälle.

Maksettakoon euro siitä, että lainaa ja katsoo 1970-luvulla tehdyn elokuvan dvd-levyltä. Kaksi euroa, jos lukee menestysdekkarin. Femma Kauppa-Loposta. Kymppi Päättymättömästä riemusta.

Kansakunnan kokoinen tyhmyys nimittäin tulee paljon kalliimmaksi kuin ilmainen kirjastokortti. Tämä voidaan mitata ruokakaupassa, ruutuajassa ja vaaliuurnilla. Jätämme hölmöydestämme koko ajan jälkiä alustajäteille, jotka myyvät tietonsa datana eteenpäin. Samat tiedot pitää nyt valjastaa yksilön kehittymiseen.

Kirjaston lisäksi kansalaiselle pitää maksaa kunto­salilla, koripallovuorolla tai tanssimassa käymisestä. Nimittäin tyhmyyden jälkeen kalleinta ovat sairaudet, ja helpoin tapa ehkäistä sairauksia on liikunta.

UKK-instituutin mukaan liikkumattomuuden vuotuiset kustannukset ovat yli 3 miljardia euroa. Siitä saadaan kansalaistilin alkupääoma, joka rahoitetaan valtion ottamalla velalla. Tulokset tarkistetaan sukupolven kuluttua.

Sosiaalinen media ei sulkeudu kauhistelemalla vaan sakkomaksuilla. Puoli tuntia ilmaista käyttöä, sen jälkeen mittari raksuttaa. Jos on pakko saada annos lyhytvideoita, niin hiihtoladulle. Kebabista tai nikotiinpussista syntyvän sakon voi kuitata polkemalla kuntopyörää tai lukemalla Eeva Kilpeä.

Emme usko enää jumalaan, kommunismiin tai filosofioihin. Kampanjat ja kaukana odottavat palkkiot eivät toimi. Vuodessa paranevat kolesteroliarvot tai parempi empatiakyky eivät motivoi samalla tavalla kuin tilille ilmestyvät numerot. Sitä paitsi tekoäly vie työpaikkamme, ansiotulomme ja merkityksen elämästä. Vastikkeettoman kansalaispalkan sijaan maksettakoon hieman paremmista valinnoista.

Tiedän, että järjestelmässäni on hiomista. Aivojeni takaosassa mutistaan, että lähtötilanteet ovat yksilöiden kohdalla täysin erilaisia ja miten tällaista muka valvotaan? Kuka määrittää oikean ja väärän, hyvän ja pahan?

Äkkiäkös tekoäly kehittää sovelluksen, joka vahtii, että kirjat todella luetaan ja ymmärretään. Tai kuntopiiri tehdään huijaamatta. Jokaiselle määritellään henkilökohtainen lähtötaso.

Kiinalaiset kyllä konsultoivat, miten yksilöä tarkkaillaan. Menetelmäni ero heidän tapaansa on se, että kaikki tieto jää vain yksilölle itselleen.

Ansaitsin siis mummulta markkoja puhdetöistäni. Mitä tein kolikoillani ja setelillä, joissa oli J. K. Paasikivi? Tietenkin tyhmyyksiä. Ostin irtokarkkeja, olutta, savukkeita ja pikaruokaa. Mutta ne maistuivat paljon paremmilta, kun rahat olivat päijäthämäläisessä ojassa vesurin kanssa ansaittuja.

Kun viimeinenkin penni oli kulutettu huonoon elämään, piti mennä kohti ilmaisia nautintoja. Eli kirjaston sarjakuvahyllylle.