Mikä on totuus koulutuksesta?
Koulutuspolitiikasta on tullut instituutioiden välistä kilpailua ja yleissivistyksen arvo on kärsinyt, sanoo pitkän uran tehnyt entinen järjestöjohtaja Ida Mielityinen.
8
MIN
Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti oli aina kiehtonut Ida Mielityistä. Yli tuhat vuotta vanha reitistö, joka edelleen vetää puoleensa patikoijia eri puolilta maailmaa.
Mielityinen saapui matkalta kesäkuussa. Iho on ruskettunut 190 kilometrin kävelyllä Portugalin Portosta aina Espanjan luoteisosaan asti. Matka oli spontaani, vaikka se oli ollut mielessä pitkään.
”Olin ajatellut, ettei vaellus ole minulle mahdollinen. Sitten tuli kriisi, ja päätin heti, että lähden kävelemään sen.”
Kriisi koskee sekä omaa uraa että Suomen koulutuspolitiikan suuntaa. Mielityinen lähti toukokuussa vajaa viisi vuotta kestäneestä pestistään ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n toiminnanjohtajana.
Hänellä on kuitenkin koulutuspolitiikasta vielä sanottavaa. ”Ne ovat Suomen kohtalonkysymyksiä.”
Yliopistot ovat ostaneet nopeaan tahtiin ammattikorkeakouluja, ja Suomeen on muodostunut uusia koulutuskonserneja. Niissä yliopisto omistaa joko täysin tai yli 50-prosenttisesti alueensa AMK:n.
Näin on käynyt jo Turussa, Rovaniemellä, Oulussa, Tampereella, Jyväskylässä, Vaasassa ja Lappeenrannassa, ja lisää ostoja on suunnitteilla Itä-Suomessa. Kuntien kiristynyt talous on ajanut niitä myymään ammattikorkeakoulujen osakkeita.
Kun omistus keskittyy yliopistoille, ammattikorkeakoulujen autonomia kapenee.
”Rahaa on jaossa entistä vähemmän”, Ida Mielityinen sanoo. ”Silloin peliin astuu usein raaka valta.”
Hän viittaa velkajarruun, jonka nojalla seuraavalla hallituskaudella olisi tehtävä useiden miljardien sopeutukset.
Suomi on sitoutunut nostamaan korkeakoulutettujen osuuden nuorissa ikäluokissa 60 prosenttiin 2040 mennessä. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan on tarkoitus käyttää 4 prosenttia bkt:stä vuoteen 2030 mennessä. Eikö tämä herätä luottamusta, että koulutus on erityissuojelussa?
”Olen ollut koulutuspolitiikassa 30 vuotta. Mulla on aika vahva kokemus siitä, miten nämä kriisitilanteet yleensä menevät.”
Mielityinen muistuttaa, että 20 vuotta on puhuttu osaavasta kansasta ja koulutukseen panostamisesta. Silti Suomi on tipahtanut nuorten koulutustasossa OECD:n verrokkimaiden keskikastin alapuolelle. Nuorten korkeakoulutettujen osuus on 39 prosenttia. Se on yhdeksän prosenttiyksikköä alempi kuin kehittyneissä maissa keskimäärin.
”Eihän me olla osaavia!”
Mielityisen mukaan osaava Suomi on kansallinen myytti, joka hyödyttää niitä, jotka todella ovat korkeakoulutuksen tuomissa eduissa kiinni. Hän puhuu sääty-yhteiskunnasta ja polarisaatiosta. Siitä, ketkä todella halutaan korkean koulutuksen piiriin ja ketkä rälssiin sen alapuolelle.
Jos tavoite koulutusasteen nostamisesta halutaan saavuttaa, on katse suunnattava ammattikouluihin.
Vain 25 prosenttia ammatillisen koulutuksen käyneistä siirtyy korkeakouluun seitsemän vuoden sisällä valmistumisesta. Lukion suorittaneista 80 prosenttia jatkaa opintojaan kolmen vuoden sisällä.
Ida Mielityinen on tuohtunut siitä, että ammatillisen koulutuksen yleissivistävää sisältöä on pitkään karsittu ja ”ilmaisia harjoitteluja” eli työssäoppimisjaksoja lisätty.
”Jos lukiosta uhataan poistaa yksi historiankurssi, kaikki älähtävät, että nämä nuoret tarvitsevat yleistietoa. Miten käy sivistysvaltion!”
Samanlaista paniikkia ei synny ammattikoulun kohdalla. ”Eivätkö nämä toiset nuoret tarvitse yleistietoa?”
Yleissivistävistä perusopinnoista karsiminen on johtanut siihen, että ammattikoulusta on vaikea päästä korkeakouluun. Kiitettävätkään arvosanat eivät aina riitä. Hyviä numeroita annetaan ammattikouluissa liian helposti, Mielityinen kertoo. Menestys niissä ei takaa jatko-opintoihin pääsyä kuten lukiossa. Ylioppilastodistuksen numerot korreloivat hyvin korkeakouluun pääsyn kanssa.
Sillä on vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen. Tilastojen perusteella ammattikoulun käyminen ei käytännössä nosta palkkaa.
”Silti 20 vuoden ajan olemme nostaneet ammattikoulujen aloituspaikkojen määrää. Palkat eivät ole nousseet eikä työllisyysaste kohonnut”, Mielityinen sanoo.
”Suomessa on alueita, joilla 70 prosenttia nuorista menee ammattikouluun. Kuinka alueet voivat menestyä osaamisella tai kasvattaa osallistuvia kansalaisia, jotka ymmärtävät mistä äänestävät?”
Mielityinen nostaa esiin pojat ja maahanmuuttajanuoret. He päätyvät ammattikouluihin, ja juuri heistä Suomessa ollaan huolissaan. Jos osaamistasoa todella halutaan nostaa ja syrjäytymistä ehkäistä, tulisi ammattikoululaisten sivistyksestä pitää huolta samalla tavalla kuin lukiolaisten.
”Ammattikoululaisista aina sanotaan, että niitä ei kiinnosta. Lukiolaisilta ei kysellä, kiinnostaako fysiikka tai historia.”
Kaikki ei ole kohdallaan ammattikorkeakouluissakaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakouluille osoittamasta tutkimus- ja kehitysrahoituksesta (TKI) vain kolme prosenttia menee ammattikorkeakouluille, vaikka innovointityö ja kehittävä tutkimus on niiden lakisääteinen tehtävä.
Mielityisestä rahaa laitetaan sinne, missä se ei ole pitkään aikaan tuottanut korkean lisäarvon työpaikkoja. Jos TKI-työ toimisi, Suomella pitäisi jo mennä paremmin!
”Yliopistot ovat aina vastustaneet ammattikorkeakoulujen kehittämistä, mutteivät halunneet muuttaa omaa toimintaansa kuin pakon edessä”, hän sanoo.
Nyt yliopistotkin ovat lähentyneet työelämää. TKI-rahaa suunnataan esimerkiksi tohtorikoulutettavien määrän lisäämiseen.
”Onko unohtunut, että kaksi kolmasosaa kaikista korkeakoulutetuista aloittaa ammattikorkeakouluissa”, Mielityinen sanoo.
Niissä on valtavasti käyttämätöntä potentiaalia. Perusrahoitustakin pitäisi lisätä, jotta se saataisiin käyttöön.
Muualla Euroopassa ammattikorkeakouluissa voi suorittaa maisterin tai tohtorin tutkinnon. Opetus- ja kulttuuriministeriön uudessa koulutusvisiossa nimikkeitä suunnitellaan myös Suomen ammattikorkeakouluihin.
Yliopistot eivät ole tästä innoissaan. Mielityinen puhuu hajuraosta niiden ja ammattikorkeakoulujen välillä: arvovallasta, hatuista ja miekoista, suojelluista arvonimistä.
”Katso vaikka sotea.”
Lääkärit koulutetaan yliopistossa, vähäisillä aloituspaikoilla. Hoitajat, fysioterapeutit ja kätilöt koulutetaan enimmäkseen ammattikorkeakoulussa. Aloituspaikkoja lisätään, mutta rahoitus on painettu minimiin.
”Raha valuu yliopistoille.”
Mielityisen mukaan ammattikorkeakoulut keikuttavat status quoa. Onhan koulutus ”sääty-yhteiskunnan ytimessä”.
Mielityisen keskimmäinen lapsi on aloittamassa yliopisto-opintoja. Mielityinen on miettinyt paljon keskiluokkaisen perheen lasta, jolla on kulttuurista ja taloudellista pääomaa. Se on hyvin erilainen lähtökohta kuin Mielityisellä itsellään oli. Hän on kotoisin Viitasaarelta vanhoillislestadiolaisesta perheestä.
1990-luvulla plärättiin vielä paperisia opinto-oppaita. Valtiotieteellisen tiedekunnan kuvaukset iskivät. Lukion jälkeen Mielityinen pääsi opiskelemaan sosiaalipolitiikkaa Helsingin yliopistoon.
Siellä hän löysi koulutuspolitiikan. Hän vaikutti Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa HYYssä keskustan riveissä ja pian Suomen ylioppilaskuntien liitossa SYLissä.
Ensimmäisen lapsi syntyi valmistumisen aikaan ja kaksi muuta pian perästä. Mielityinen ehti olla kuusi vuotta kotona, minkä jälkeen hänet vakinaistettiin tekniikan alan etujärjestöön Tekniikan Akateemisiin (TEK). Hän yleni nopeasti työ- ja koulutuspolitiikan johtajaksi. Sieltä hän siirtyi korkeakoulutettujen keskusjärjestöön Akavaan koulutuspolitiikan asiantuntijaksi. Viimeisin pesti oli Arene ry:llä.
”Laskeskelin, että mulla on työelämää 15 vuotta jäljellä. En halunnut jumiutua.”
Mielityinen päätti irtisanoutuvansa kesään mennessä, oli töitä tiedossa tai ei.
”Kykyni viedä asioita omatuntoni mukaan eteenpäin ei enää kantanut tuolla.”
”Tää on mennyt niin… Yhteiskunnan perusrakenteissa on niin paljon sellaista, mikä ei tee hyvää.”
Mielityinen alkaa puhua demokratiasta.
Se on lopulta melko hauras kudelma. Kuin hämähäkinverkko. Jos yksi nurkka pyyhkäistään pois, alkaa kokonaisuus purkautua.
”Usein kun puhutaan demokratiasta, puhutaan vapaasta mediasta, tieteestä ja oikeusvaltiosta. Mitä jos niitä puolustavat enää ne, jotka työskentelevät itse kyseisissä instituutioissa?”
Kun ei ole rahaa mitä jakaa, pitäisi erilaisia näkemyksiä sovitella yhteen entistä hanakammin, jotta kukaan ei putoa kudelman läpi. Tänä päivänä kaikki tuntuvat kuitenkin puolustavan vain omaa totuuttaan.
”On EK:n totuus ja SAK:n totuus, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen totuus. OAJ:n ja ammatillisten oppilaitosten.”
Hallitus on toteuttanut Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toiveet ja antanut jyrätä työntekijäjärjestöjen kannan, vaikka hyvinvoiva työvoima on työnantajankin etu.
”Ei meillä ole varaa siihen, että kaikki pyrkivät pelastamaan vain oman perseen tästä sotkusta.”
Mielityinen muistuttaa, että esimerkiksi palkkaus, työajat ja vanhempainvapaan korvaukset määrittyvät pitkälti työehtosopimuksissa, eivät laissa. Hän on huolissaan järjestäytymisasteen laskusta.
Hän alkaa puhua taas hoitajista ja lääkäreistä. Hoitajia irtisanotaan, koska heidän palkkojaan ei ole varaa maksaa, mutta lääkäri täytyy rekrytoida jopa kymppitonnin kuukausipalkalla.
”Kun mä lähdin TEKistä, sanoin läksiäispuheessani, että tätä voi jatkua enintään 2–3 hallituskautta, minkä jälkeen edunvalvonta on tiensä päässä.”
Mielityinen toivoisi eri intressiryhmien ymmärtävän, että demokratia on erilaisten totuuksien yhteensovittamista.
”Nostan käden virheen merkiksi, että ajoin itsekin aikanaan vain yhtä totuutta.”
Suomen ylioppilaskuntien liitossa Mielityinen vastusti ammattikorkeakoulujen tuloa Suomeen. Syynä oli laatu. Yksi tuhoisimmista sanoista, joka on kääntynyt itseään vastaan koulutuspolitiikassa ja edunvalvonnassa, Mielityinen sanoo.
”Että laatu kärsii, jos resurssit hajottaa eri oppilaitosten kesken.”
Suomen talouden pelastusstrategia on kouluttaa osaajia. Työmarkkinoille on kuitenkin ehtinyt valmistua ammattikouluista satojatuhansia aikuisia ilman valmiuksia korkeakoulutukseen. Nyt he suorittavat työttöminä yhä uusia lisäkoulutuksia, vaikka koulutuksen työllistävä voima piilee laajoissa yleisvalmiuksissa. Suunta on muuttumassa, mutta ammattikouluja vietiin pitkään päinvastaiseen suuntaan.
Samalla korkeakouluihin tulee koko ajan enemmän ihmisiä, joiden osaaminen ei riitä opintoihin. ”Silloin se alkaakin näkyä laadussa. Koulutus rakentuu vanhan päälle.”
Mielityinen pahoittelee. Tulipa taas räntättyä.
Nyt hän viettää sapattivapaata ja etsii töitä. ”Jos työttömyysetuudella saisi opiskella, lukisin itseni ensihoidon lähihoitajaksi tai rekkakuskiksi.”
Niin ei kuitenkaan voi enää tehdä. Niinpä Mielityinen on rustannut työhakemuksia ja ”käynyt alustavia keskusteluja”.
Urahaaveet yllättävät, eiväthän rekkakuski tai lähihoitaja ole mitään korkean osaamisen tuottavuusraketteja. Juurihan Mielityinen sanoi, että koulutustasoa on nostettava?
”Onhan ne kaksi ristiriitaista asiaa”, hän sanoo. ”En romantisoi näitä raskaita ja vaativia ammatteja. Ne ovat olleet haaveita lapsesta asti.”
Risteyskohdassa Mielityinen on pohtinut erilaisia tapoja olla hyödyksi ja toteuttaa itseään. Omaan korvaan uudet toiveet eivät kuulosta ristiriitaisilta. Ihmisissä on useita puolia.
Entä onko häntä pyydetty politiikkaan?
”Ei ole pyydetty, enkä ajatellut lähteä. Jo opiskelijapolitiikassa mua vierastutti jokaisen oma totuus. Että yhdellä joukkueella olisi avain Suomen pelastukseen.”
Hän toivoisi näkevänsä kompromissien hakijoita myös politiikassa.
”Nyt jos koskaan heitä tarvitaan.”