Kasvu alkaa ihmisistä

Päättäjät odottavat nyt nostokurkien paluuta yhtä innokkaasti kuin lintuharrastajat keväisin muuttolintuja. Rakennushankkeiden käynnistyminen olisi kaivattu merkki noususuhdanteesta.

Kasvu puolestaan tekisi monesta päätöksestä vähemmän ikävän. Jos Suomen talous olisi kasvanut viisitoista viime vuotta muiden Pohjoismaiden tavoin, julkisen talouden leikkauspaineet ja velkaongelma olisivat olennaisesti nykyistä pienemmät.

Nostokurkien odottaminen pelastajaksi kuuluu maail­maan, jossa vaikeudet johtuvat suhdanteista. Suomen kansantalouden pitkä alakulo kertoo kuitenkin rakenteellisemmasta ongelmasta. Suomi ei ole uudistunut riittävästi.

Jos seinien pystyttäminen olisi yleispätevä ratkaisu, pitkään jatkunut nollakorkojen aika olisi päästänyt meidät pälkähästä. Toisin kävi. Vaikka pääomaa oli saatavilla runsaasti ja edullisesti, tuottavuus ei lähtenyt kestävään kasvuun.

Kasvukeskuksiin pystytettiin runsaasti pieniä asuntoja sijoittajakysynnän varaan. Nollakorkoajan päätyttyä talous vajosi jälleen lähelle nollakasvua. Halpa raha ei ollut vienyt Suomea uudelle kasvu-uralle.

Suomen pysähtymiselle oli aluksi uskottavia selityksiä. Nokian romahdus ja metsäteollisuuden rakennemuutos osuivat samaan aikaan. Viidentoista vuoden jälkeen epäonni ei kuitenkaan enää riitä selitykseksi.

Suurempi ongelma on, että vanhan tilalle on syntynyt kovin vähän uutta. Pandemia-ajan verkkokauppabuumissa Suomen näkyvimpiin hyötyjiin kuuluivat pahvipakkausten valmistajat. Tekoälyn nousussa vahvimpia kilpailuetujamme ovat toistaiseksi olleet datakeskusten tontit ja sähköntuotanto.

Suomessa on nopeasti kasvavia teknologiayrityksiä, mutta ne ovat enimmäkseen pieniä. Kansainvälisen mittaluokan kasvajia on liian vähän. Ongelma on tunnistettu. Johtopäätökset ovat jääneet vaatimattomiksi.

Pitkän aikavälin kasvun kannalta Suomen keskeisiä ongelmia on inhimillisen pääoman heikko kehitys.

Nuorten aikuisten korkea-asteen koulutustaso on jäänyt jälkeen muista Pohjoismaista ja OECD-maiden keskiarvosta. Suunnanmuutos on hämmentävä, kun sitä vertaa Suomen asemaan vuosituhannen alussa.

Eikä kyse ole vain tutkintojen määrästä, vaan siitä, miten osaaminen kehittyy työuran aikana ja miten tehokkaasti yritykset pystyvät sitä hyödyntämään.

Koulutuksesta kyllä puhutaan, mutta useimmiten vain koulutuspolitiikan kysymyksenä. Silloin jää huomaamatta, että inhimillisen pääoman vahvistaminen kuuluu koko yhteiskunnalle.

Talouspuhe hallitsee nykyistä keskustelua. Moni pitää tätä ongelmana, mutta sen voisi kääntää myös vahvuudeksi.

Jos inhimillisen pääoman heikko kehitys on kansantalouden suuri ongelma, sen pitäisi saada yhtä paljon huomiota kuin leikkaukset, asuntokaupan mahdollinen piristyminen tai rakennusinvestoinnit.

Nostokurkien paluuta kannattaa siis toivoa, mutta Suomen tulevaisuus ratkaistaan lopulta enemmän luokkahuoneissa, laboratorioissa ja uudistuvissa yrityksissä kuin rakennustyömailla.