Saako Suomeen hallitusta?

Tulisiko Suomessa siirtyä blokkivaaleihin? Entä pitäisikö meilläkin kokeilla vähemmistöhallituksia?

Suomalaiset poliitikot hakevat vähän väliä mallia Ruotsista. Tämä tarkoittaa yksittäisten päätösten kopiointia, mutta rohkeimmat haikailevat myös länsinaapurimme poliittisen järjestelmän perään.

Juuri nyt ruotsalainen politiikka ei tosin näytä parhaita puoliaan. Maassa on oltu syyskuun vaalien jälkeen kohta kaksi kuukautta ilman hallitusta.

Maan lainsäädännön mukaan parlamentti saa äänestää uudesta pääministeristä neljä kertaa. Jos pääministeriä ei saada neljännelläkään yrityksellä valituksi, edessä on automaattisesti uudet vaalit.

Nyt takana on kaksi yritystä. Ensimmäiseen äänestykseen eteni vaalivoittaja, demarien Magdalena Andersson. Häntä kannatti vain oma puolue.

Toinen yritys kariutui tällä viikolla, kun keskustapuolueen unelma blokkirajat ylittävästä hallituksesta laitettiin testiin. Myös Elisabeth Thand Ringqvist sai tukea vain omiltaan.

Tulevaisuus ei näytä helpommalta. Seuraavaksi hallitusta yrittää muodostaa maltillisen kokoomuksen Ulf Kristersson. Hän sanoi tunnustelijanimityksen yhteydessä, että kaikki vaihtoehdot ovat epätodennäköisiä.

Kristersson sentään pehmensi kommenttiaan lisäämällä, että kaikkein epätodennäköisintä on, ettei Ruotsilla olisi enää koskaan hallitusta.

Umpikujan syynä ovat niin kutsutut ”röda linjer”, punaiset viivat.

Ilmaisu tarkoittaa sitä, että puolueet ilmoittivat ennen vaaleja, minkä muiden puolueiden kanssa ne eivät ole valmiita yhteistyöhön.

Ruotsin politiikan lähtökohta on, että puolueet käyvät vaaleihin kahtena blokkina. Kumpikin nimittää yhden yhteisen pääministeriehdokkaan. Naapuriblokin kanssa puolueet eivät aio hallita.

Tämän perusasetelman ohella vaalien alla kuultiin muitakin ehtoja. Keskustapuolue ei aio tukea hallitusta, johon kuuluu joko ruotsidemokraatit tai sen omaan blokkiin kuuluva vasemmistopuolue.

Nämä molemmat puolestaan vaativat päästä hallitukseen. Kumpikaan laitapuolue ei ole koskaan saanut ministereitä, vaan ne ovat aina ennen joutuneet tyytymään tukipuolueen asemaan.

Rajoitteista tuli ongelma, koska vaalitulos oli täpärä. Vasemmistoblokki sai vain kolmen paikan enemmistön. Yhtään sen puolueista ei voi pudottaa hallituksesta, vaikka kaksi niistä ei suostu yhteistyöhön keskenään. Oikeistoblokki ei puolestaan saa parlamentin enemmistöä taakseen.

Siksi uusi hallitus syntyy vain, jos jokin puolue tinkii linjoistaan. Muutoin Ruotsi käy uusintavaaleihin.

Se kävisi oikein hyvin Kristerssonille, jonka johtama maltillinen kokoomus on kasvattanut kannatustaan hallitusfarssin jatkuessa.

Suomessa ei ole blokkivaaleja, mutta punaisia linjoja on asetettu myös tällä puolen Pohjanlahtea.

Sdp, vasemmistoliitto ja vihreät eivät suostu hallitukseen perussuomalaisten kanssa. Keskustalle ei käy Sanna Marinin (sd) hallituksen viiden puolueen kokoonpano. Lisäksi vasemmistoliitto ja kokoomus pitävät yhteistyötä epätodennäköisenä.

Asetelmaa vaikeuttaa entisestään keskustan toinen ukaasi, jonka mukaan puolue ei mene hallitukseen ilman selvää vaalivoittoa. Linjan takana on niin ikään trauma viime hallituksesta, johon se lähti vaalitappiosta huolimatta.

Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan tuloksen tulisi olla ”selvästi edellisiä vaaleja vahvempi”. Nykykannatus tuskin olisi riittävä, hän on sanonut.

Puolueiden kannatustilanne asettaa myös muita rajoitteita.

Yle julkaisi tuoreimman gallupinsa torstaina. Jos vaalit pidettäisiin nyt, Petteri Orpon (kok) hallituksen jatkolle ei olisi edellytyksiä. Nelikon yhteenlaskettu kannatus on noin 40 prosenttia.

Jos kuuluisasta sanonnasta huolimatta keskusta pitää sanansa, vaihtoehtoisen porvaripohjan kasaaminen olisi nyt mahdotonta.

Paikat eivät oletettavasti riittäisi myöskään vasemmistohallitukseen. Databyro-sivustoa ylläpitävä politiikan tutkija Julius Lehtinen on laskenut, että Rkp:nkin kanssa Sdp, vasemmistoliitto ja vihreät saisivat eduskuntaan noin sata edustajaa.

Toimintakykyisen enemmistön saavuttaminen vaatisi tuntuvaa vetoapua virhemarginaalilta – tai kristillisdemokraateilta poliittisen kentän toiselta laidalta.

Kun huomioi puolueiden esittämät rajoitukset ja tämän hetken kannatustilanteen, jäljelle jäisi vain yksi hallitusrunko: Sdp:n ja kokoomuksen sinipuna.

Vaikka kaksikko on ruotinut toistensa poliittisia kantoja, se ei ole kategorisesti kieltäytynyt yhteistyöstä. Esimerkiksi vihreillä ja Rkp:llä täydennettynä Sdp ja kokoomus voisivat muodostaa enemmistön.

Vielä oma kysymyksensä on, lähtisikö kokoomuskaan hallitukseen.

Puolueen viime vaalien tuloksesta on kadonnut peräti viisi prosenttiyksikköä. Ylen seurannassa sen kannatus on alimmillaan yli 30 vuoteen.

Kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos ehti jo linjata, että nykykannatuksella puolueen paikka olisi oppositiossa.

Jos koko puolue ottaisi saman kannan, enemmistöhallituksen muodostaminen ei juuri nyt olisi mahdollista. Vaihtoehdot edellyttävät, että puolueiden kannat tai kannatukset muuttuvat.

Eduskuntavaaleihin on viisi kuukautta, joten ainakin kannatukset ehtivät elää. Gallupit eivät ole ennusteita vaalituloksesta vaan tutkimuksia mittaushetkestä.

Varsinkin vasemmistoenemmistö on hilkulla. Sdp:n, vasemmistoliiton, vihreiden ja Rkp:n yhteenlaskettu kannatus on 48 prosenttia.

Lukua katsoessa on tosin hyvä pitää mielessä, että gallupjohtajan kannatus yleensä laskee vaalipäivän lähestyessä.

Jos puolueiden asettamista ehdoista pitää alkaa tinkiä, katse kääntyisi varsinkin keskustaan. Keskisuuri toimija poliittisen kentän keskellä olisi avuksi monen hallituspohjan rakentamisessa.

Puolueiden kannattaa ehtoja asettaessaan muistaa Ruotsin tilanne. Punaisten viivojen ohella eräs syy maan poliittiselle umpisolmulle on, että siellä puolueet eivät yrittäneet sovitella ristiriitojaan ennen vaaleja.