Suomalaiset pitävät itseään köyhänä mutta säästäväisenä kansana, joka maksaa velkansa. Siksi tiukalla talouskurilla voi myös perustella päätöksiä, joista ei tule säästöjä.talous
Käsikirjoittaja Miira Karhula ei uskonut, että nykypoliitikko kelpaisi suosittujen audiodraamojen hahmoksi. Ylelle kuitenkin kaivattiin poliittista draamaa.kulttuuri
Suomen Kuvalehdessä on vuosikymmenten varrella katsottu tulevaisuuteen lukuisissa jutuissa. Toisinaan on osuttu lähelle, usein ei sinne päinkään. Tulokset ovat puolin toisin herkullisia. ennustaminen
Tekisikö mieli paheksua maailman menoa, kun se on muuttunut niin kummalliseksi? Ei muuta kuin täysillä mukaan pöyristymään, tunteita herättävästä materiaalista ei ole pulaa.tunteet
Tietovisailu kiehtoo, vaikka kaiken voi nykyään katsoa Googlesta. Asiantuntijan mukaan suomalaiset ovat innokas, joskaan ei kovin osaava visailukansa.tietokilpailut
Sukupuolten välinen palkkaero on olemassa myös samoissa tehtävissä toimivilla, selviää Tekniikan akateemisten TEK:n tuoreesta palkkatutkimuksesta. työmarkkinat
Lentäminen kallistuu ja pilaa ilmaston, kaupunkilomailu herättää paikallisten vihan. Olisiko aika jo kypsä telttailun paluulle, kysyy Virpi Salmi esseessään.essee
Pizzaan vai ei? Konvehtimakujen paras vai kauhein? Ananaksella on kyky provosoida ja polarisoida, mutta lonkeromakuna se tuntuu hurmanneen kaikki.hedelmät
Pyöräily oli 1960-luvulle asti suomalaisten tärkein liikkumismuoto. Sitten pyörä menetti asemansa. Nyt suomalaisten tulisi innostua pyöräilystä uudelleen.pyöräily
Se pelasti jatkosodassa sotilaat keripukilta ja kotirintaman nälältä. Se on syntynyt Suomessa, vaikka ruotsalaiset omivat sen itselleen. Nykysuomalainen arvostaa sitä lähinnä joulupöydässä.kasvikset
Kun Suomessa kohdataan vaikeuksia, katse kääntyy talvisotaan. Talvisodan henki on rakastettu myytti, johon vedotaan milloin minkäkin kansakunnan ongelman ratkaisemiseksi. Mutta leijuuko se yhä meidän yllämme vai onko se iäksi menetetty?nostalgia