Ilmiö tiivistyy etelän alkutalveen, kun kilometrin ladulla voi olla satoja hiihtäjiä.
Hyvä selitys
10.1.2026
Haastaminen ja kriittinen ajattelu on monissa kulttuureissa yleisempää kuin Suomessa, Aalto-yliopiston strategisen johtamisen professori Timo Vuori sanoo.
Miten on
7.8.2025
Tekisikö mieli paheksua maailman menoa, kun se on muuttunut niin kummalliseksi? Ei muuta kuin täysillä mukaan pöyristymään, tunteita herättävästä materiaalista ei ole pulaa.
tunteet
26.3.2025
Tunteisiin meneminen saa kaiken kuulostamaan sympaattiselta, Jukka Ukkola kirjoittaa.
Ukkola
4.3.2025
Tuoreen kyselyn mukaan poliittinen keskustelu vihastuttaa. Erityisesti se suututtaa vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kannattajia sekä nuoria naisia.
Miten on
15.11.2024
EU:n tekoälyasetusta laatinut Miapetra Kumpula-Natri joutui pohtimaan, pitääkö unionin rajoittaa teknologiaa, jolla synnytetään tuntemuksia.
tekoäly
31.7.2024
Onneksi avoin yhteiskunta ei lepää sen varassa, pystymmekö tuntemaan empatiaa kaikkia sen jäseniä kohtaan, kirjoittaa Tommi Melender.
politiikka
13.7.2023
Lauri Nummenmaan mukaan kokemukset tunteista näyttävät olevan yleismaailmallisia: Viha valtaa yläkropan, mutta ilo menee jalkoihin asti.
hän
26.5.2022
Vaatimuslistojen esittelyn sijaan Hehtaari penää ihmisiltä perustavanlaatuista ajattelun muutosta.
teatteri
2.9.2021
Jos ystäviä ei ole, meidän kehomme voi sairastua, vaikka luulisimme kaiken olevan hyvin.
ystävyys
22.7.2021
Tunnereaktiot ovat sosiaalisessa mediassa olennainen osa minän esittämistä, kirjoittaa Anu Koivunen.
media
8.7.2021
Vaikka rakkaus on hyvin monitahoinen kokemus, sen erilaisia ulottuvuuksia on tutkittu varsin vähän.
aivot
10.7.2020
Ideologinen sitoutuminen on uhka totuudelle. Siitä kertovat väärät Trump-paljastukset ja tulkinnat aborttimarssin tapahtumista.
abortti
22.1.2019
Media: Ku Klux Klan -asuisen miehen kuva Lahden Hennalasta oli tahmainen merkki, joka aloitti verkossa ”inhosodan”, kirjoittaa professori Anu Koivunen.
mediakolumni
13.4.2018
Myös suolistobakteereilla saattaa olla yhteys epämiellyttävien ajatusten hallintaan.
aivot
21.2.2018
Tunteet on helpompi peittää kasvojen ilmeistä kuin äänestä.
tiede
16.10.2017
KOLUMNI: Donald Trump puhutteli niitä, joiden kokemus oman aseman heikkenemisestä oli vahvin, kirjoittaa Timo Miettinen.
Yhdysvallat
26.11.2016
Vasikan sarvien poisto heijastuu kielteisesti lehmän tunne-elämään.
eläimet
20.8.2015
Havainnot muuttavat seuraavan sukupolven kipulääkkeitä.
hormonit
27.7.2015
Suomalaistutkijat haluavat tuoda tunteita verkkoon.
digitalisaatio
27.6.2015
Ennen meillä ei ollut varaa tunteisiin. Nyt vahinko otetaan takaisin, suomalainen tuntee kiihkeämmin kuin koskaan.
tunteet
5.6.2015
Tutkijat pelkäävät, että yhtiöiden omat selvitykset sotkevat tieteen etiikkaa.
etiikka
3.7.2014
Ongelmallista oli erottaa katumus pettymyksestä.
tiede
9.6.2014