Vertailussa iltapäivälehtien Estonia-lehdet
Autolautta Estonian uppoamisesta tulee kuluneeksi 20 vuotta 28.9.2014. Tiedotusvälineet ovat olleet muistelmakirjoituksissaan jo hyvissä ajoin liikkeellä, sillä muun muassa Aamulehti ja Helsingin Sanomat ovat kerranneet Suomenlahden murheellisia tapahtumia jo syyskuun alussa.
Median kirikilpailusta kertoo sekin, että molempien iltapäivälehtien Estonia-erikoislehdet (IS ja IL) ovat olleet myynnissä jo jonkin tovin. 20 vuotta sitten Estonian tragedia ei ehtinyt myöhäisen ajankohtansa takia saman aamun ensimmäiseen painokseen Ilta-Sanomissa. Lehden levikkipäällikkö kertoi Alaston lööppi -gradussani vuonna 2004, että jos Estonia olisi uponnut muutamia tunteja aikaisemmin, lehdestä olisi otettu ennätyssuuri painos. Ajankohdan vuoksi Estonia-erikoispainosta saatiin tuolloin myyntiin vain Suur-Helsingin alueelle.
Asiakkaat joutuvat nyt kassajonoissa pähkäilemään, kumman iltapäivälehden Estonia-lehden ostaisivat vai ostaisivatko molemmat. Siis jos eivät ole jo lukeneet muisteloita riittävästi muualta eikä 852 vainajaa mukanaan vienyt laivaturma tunnu liian ahdistavalta lukemistolta.
Minä ostin molemmat erikoislehdet, ja tein pienen vertailun iltapäivälehtien journalistisen suoritus- ja erottautumiskyvyn mittaamiseksi.
Molempien Estonia-lehtien koko on 68 sivua. Se on niin paljon, että iltapäivälehdet ovat muuhun mediaan verrattuna informaation määrässä aivan omalla tasollaan. On hyvin vaikea keksiä Estonia-aiheeseen sellaisia näkökulmia, joita näissä erikoislehdissä ei tulisi käsiteltyä. Tämä onkin nykyisten iltapäivälehtien suurin vahvuus: kun yksinoikeusaiheita on entistä vähemmän, iltapäivälehdet käyttävät paljon ruutia isojen uutisaiheiden perusteelliseen käsittelyyn.
Keskinäisessä lehtikilpailussa erottautuminen on tärkeää, mutta siinä iltapäivälehdet epäonnistuvat. Voi tietysti olla, että haastaja haluaakin näyttää samalta kuin vanhempi ja levikiltään suurempi kilpailijansa. Olin ensin aikeissa ostaa Ilta-Sanomien perjantailehden ja sen lisäksi IS:n Estonia-erikoislehden, mutta kassahihnalla huomasin käteeni tarttuneen IS:n perjantailehden ja IL:n Estonia-lehden.
Ei ihme, sillä IS-brändin erottaa IL-brändistä vain erikoislehden kannen vasemmassa yläreunassa oleva lehden pieni logo (IS-kansi ja IL-kansi). Kannen otsikkoiskuissa ei ole merkittävää eroa. Kannen kuvituksessa IL käyttää dramaattista piirroskuvitusta eli rekonstruktiota, kun taas IS luottaa oikeaan valokuvaan pelastuslautasta myrskyävässä meressä ja ihmisten kasvokuviin. Estonia-otsikkofontti on molemmissa lehdissä täsmälleen sama.
Hinnassa on sentään pieni ero: Iltalehden Estonia-paketti maksaa euron enemmän kuin kilpailijalla.
Ehkä todelliset erot tulevat esiin sisällöissä. Katsotaanpa.
Lehden rakenne. Miten iltapäivälehdet jäsentävät monimutkaisen asiakokonaisuuden?
IS:n Estonia-lehti on jaettu selkeisiin kokonaisuuksiin, joilla on omat vinjettinsä: Kohtalon yö, Pelastuneet, Pelastajat, Tutkinta ja Suru. En tiedä, miten paljon tavallinen lukija kiinnittää tällaisiin asioihin huomiota, mutta selkeä teemoitus helpottaa lehden suunnittelua ja tehnee kaoottisen kokonaisuuden hallittavammaksi lukijallekin ainakin alitajuisesti.
IL ei ole erotellut Estonia-lehteä vinjeteillä, mutta avausjutun ingressi kertoo, mitä paketista löytyy: ”Tämä lehti kertoo tuon yön tapahtumista, pelastuneista, pelastajista, tutkijoista, uhrien omaisista ja onnettomuuden jälkeisistä vuosista”. Eli käytännössä rakenne on ihan sama kuin kilpailijalla.
IS:n erikoislehden rakenne on kuitenkin jäsennellympi ja tiukemmin hallinnassa. IL leviää loppua kohden, mutta kykenee käsittelemään aihepiiriä hieman laveammin kuin IS.
Ulkoasu. Molemmat lehdet osaavat hyödyntää vanhojen, rakeisten valokuvien dramatiikan ja levittää ne koko aukeamalle. IL käyttää onnettomuuden tapahtumasarjan kuvauksessa lehden kannessakin nähtyä piirrettyä rekonstruktiotekniikkaa. Se on mielestäni turhaa ylidramatisointia, koska pelastustöistä olisi oikeaakin kuvamateriaalia ja lukijan mielikuvitus osaa täydentää kertomusten perusteella sen, mitä laivan käytävillä tapahtui.
Molemmissa lehdissä on hyvät, havainnolliset infografiikat keulavisiirin irtoamisesta ja laivan kallistumisesta. IL on tarkempi teknisten yksityiskohtien kuvaamisessa, kun taas IS keskittyy kautta koko lehden tunnepuoleen.
Visuaalisesti IS:n erikoislehti on viimeistellymmän ja dynaamisemman oloinen. IL:n erikoislehti vaikuttaa typografialtaan vanhanaikaisemmalta, vähän niin kuin vanhaa Seura-lehteä lukisi.
Tuoreissa henkilökuvissa näkyy selkein tasoero lehtien välillä: IL:llä ne ovat pönötyskuvia, joista ei tunne välity samalla tavoin kuin IS:n henkilökuvissa, joissa on mietittyjä ideoita.
Teksti ja tunteet. IS:n erikoislehden jutuissa on turruttavan paljon toistoa, jota syntyy tietysti jo siitä, että jokainen pelastunut kertoo samaa tarinaa omasta näkökulmastaan. Iltasanomalainen ajattelutapa ”Jokaisen pelastuneen tarina on tärkeä” on sinänsä kunnioitettava, mutta ”137 pysäyttävää pelastumistarinaa” tekee lehdestä raskaslukuisen. Lehden alkupään tarinoiden lukemisen jälkeen Suru-osio ei enää kosketa yhtä paljon. Editoimisen varaa olisi siis ollut.
Jos onnistumisen mittarina pidetään sitä, kumman lehden lukijalla tulee tippa linssiin, niin minä liikutuin useammin IS:n tarinoista: laivasta pelastuneen Petter Ehrnstenin selviämistaistelu, itkevä kommodori Tiilikainen, hiustöyhtöstään muistettu Kari Lehtola, äiti, joka Estonian muistotilaisuudessa yritti hypätä kahden lapsensa kanssa menehtyneen puolisonsa perään. Näissä kohtauksissa näkyy kirjoittajien ammattitaito: ei mitään revittelyjä, vaan leipätekstin seassa parin virkkeen lakonisia toteamuksia, jotka nostavat lukijalle palan kurkkuun.
IS:n Rami Mäkinen muistuttaa erikoislehden pääkirjoituksessa, että suurin osa pelastuneista oli työikäisiä miehiä, kun taas laivan mukana hautautui enimmäkseen naisia ja lapsia. Molempien lehtien kunniaksi on sanottava se, että vainajien muistelu tapahtuu tyylikkäällä tavalla ja pääosassa ovat pelastuneet tarinoineen. Asiaa olisi voitu lähestyä myös uhrien kautta, julkaista heidän nimensä, kuvansa ja tarinansa, mutta tähän ansaan ei kumpikaan lehti langennut.
Pelko, suru ja kaipaus ovat niitä tunteita, joita lukija odottaa tällaisen koosteen sisältävän. Niitä molemmat lehdet myös tuottavat ylenpalttisesti. Kaavaa rikkoo yksi ainoa huumorinpilkahdus IL:n jutussa, jossa Petter Ehrnsten kertoo tapahtumista pelastuslautalla:
”Kävimme läpi lautalta löytyneet lääkepurkit. Luin purkin etiketin ääneen ja kysyin kaverilta tarvitaanko? Heitimme pois aspiriinit. Siinä hetkessä oli ensimmäisen kerran vähän huumoria. Seuraavaksi varmaan löytyy e-pillereitä? Kaveri kertoi, että hän oli lainannut risteilylle kaverinsa bootseja ja nyt ne sitten olivat hukassa. Sekin nauratti.”
Lukija kiittää pienestä hengähdystauosta raskaan tilityksen lomassa.
Informaatioarvo. Molemmat lehdet tarjoavat tunnekuohujen lisäksi myös paljon huolellisesti tutkittua ja analysoitua informaatiota Estonian onnettomuudesta.
IL kertoo yksityiskohtaisemmin turman tekniset seikat ja laventaa aihepiirin käsittelyä IS:ia laajemmalle, esimerkiksi Utön muihin onnettomuuksiin, Estoniaa koskeviin salaliittoteorioihin, amerikkalaismiljonääri Gregg Bemisin sukelluksiin ja pahimpiin laivaturmiin.
Summa summarum. Molemmat Estonia-erikoislehdet ovat tasaisen varmaa ammattityötä. Lehdet luottavat tarinan imuun, eivätkä edes yritä tarjota yllätyksiä, paljastuksia tai uutta tietoa Estonian turmasta. Journalistiset irtiotot puuttuvat, eikä aihe itsessään sellaiseen paljon lupaa annakaan.
Iltalehden erikoislehdessä kiitän Estonian kytkemistä osaksi laajempaa laivaturmien kontekstia ja tarkkaa teknistä selostusta onnettomuuden kulusta. Ilta-Sanomien erikoislehdelle annan tunnustusta aiheen selkeästä jäsennyksestä, visuaalisesti hienosta kokonaisuudesta ja tekstien koskettavuudesta. Molemmat lehdet onnistuvat käsittelemään makaaberia aihetta asiallisesti ja liikuttavasti ilman mässäilyn tuntua.
Peruslukijan ei tarvitse ostaa kuin toinen lehdistä saadakseen perusteellisen kertauksen siitä, mitä tapahtui Suomenlahdella 20 vuotta sitten. Estoniasta pelastui kolme suomalaista, joista Petter (IS), Per-Erik (IL) ja muualla Petteri Ehrnsten on median paras tietolähde. Hänen uskomaton tarinansa löytyy molemmista erikoislehdistä.
Kiinnitin huomiota myös siihen, että IL:n Mikko Vienosen pääkirjoitus Lapsuuden loppu on ainoa teksti, jossa lyhyesti kuvataan Estonian katastrofia toimittajan ja median näkökulmasta: ”Lähes koko toimitusta oltiin organisoimassa edellisen yön hirvittävien tapahtumien uutisoimiseen. Kaikki olivat syvästi järkyttyneitä. Karskeimmatkin kriisitoimittajat pyörittelivät epäuskoisina päätään. Miten tällaista voi tapahtua?”
Estonian tragedia oli monella tapaa kulmapaalu myös suomalaisen median historiassa, mutta niitä tarinoita muistellaan muissa historiikeissa.